Tikusta asiaa

Kävimme tänään Puuhamaassa. Otsikko olisi ihan hyvin voinut olla myös "Tästä päivästä jäi mieleen". Kronologisessa järjestyksessä:

• Heräsimme liki kaksi tuntia myöhemmin kuin oli suunniteltu.
• Juuri ennen lähtöä, huomasin jättäneeni pakastimen oven raolleen eilen illalla. Emme lähteneetkään ihan hetkeen.
• Odotin ainoalla kassalla eväsjuomien ja uimavaippojen maksua ihan oikeasti kaksikymmentä minuuttia, kun kassamummo ja asiakasmummo eivät saaneet asiakasmummon pankkikorttia toiminaan. Oma maksutapahtumani kesti kolme sekuntiaa, kun osasin itse käyttää kortinlukijaa.
• Puoli tuntia  ajettuamme viisivuotias "onnistui" puskauttamaan mehupullostaan (jossa on sellainen nostolukko) desin mehua vaatteillensa.
• Lintu törmää automme kattoon ja kuolee. Meitä suretti auton maalipinta. Yhdeksänvuotias palautti inhimillisyyden pinnalle ja totesi surullisena: "Silläkin linnulla oli elämä."
• Edessämme satasen alueella ajoi auto alle kahdeksaakymppiä. Pisti potuttamaan.
• Puuhamaan parkkialueelle päästessämme alkoi satamaan.
• Yksivuotias pusersi vaippaan tuotteen, joka ehti levitä korkealle selkään asti ennen kuin vauvanhoitotila vapautui vaipan vaihtotapahtumaa varten.
• Yhdeksänvuotias hahmotti erään kiipeilytilanteen väärin ja löi jalkansa. Äiti-ei-sähläysempaattisuuden-kuningatar ehähti ihmettelemään ennen lohduttamista, kuinka yhdeksänvuotias onnistuikin olemaan niin huolimaton. Viisas lapsi palautti äitinsä jo toistamiseen maan pinnalle sanomalla: "Ettei sillä ole väliä. Vaan sillä, että minua sattuu."
• Kotimatkalla mies meinasi nukahtaa rattiin. (Tuli remontoimasta taloa yöllä kello 3.40) Kuskin vaihto.
• Kotona yhdeksänvuotias huomasi kämmenessään pienen pienen tikun. Noin kolme millimetriä pitkän ja alle millimetrin levyisen. Emme saaneet sitä pois lukuisista yritysmenetelmistämme huolimatta. Onneksi tikku ei satu.

 

Yhteinen päivämme päättyi oikeasti jo aiemmin, koska mies meni yöksi maalamaan puulattioita  siihen, että yhdeksänvuotias itki lohduttomasti kädessään olevaa tikkua. "Tikku joudutaan ihan varmasti sairaalassa irroittamaan leikkauksella". - Ihan varmasti kultaseni...

Ilmeisesti päivä oli lapsille onnistunut, koska väsymys oli niin suuri, että tikusta sai tehtyä härkäsen. Oli se meillekin mukava päivä. Mukavampi kuin voisi mieleeni painuneista asioista kuvitella. Toivottavasti lapsille jäi mieleen vain jotain ihan muuta kuin äidille.

Kuvaton

Appi on ollut meidän kaverina talolla remontoimassa. Sen minkä hän pystyy. Itse asiassa hän on pystynyt enemmän kuin hänen kuuluisi. Hänellä on ollut keväästä lähtien ongelmia selkänsä kanssa. Selkä aiheuttaa jalkaan hermosärkyjä. Olen sanonut hänelle, ettei vaivan kanssa kuulu kisata. Pahimmillaan voi aiheutua halvaantuminen. Olen puhunut asiasta hänen kanssaan. Miehen siskonkin kanssa. Välilihanpullistuman kanssa ei kuulu leikkiä. Sitten olen nauranut. Paljon. Onneksi miehen isäkin on nauranut. Siskosta puhumattakaan. Toivottavasti minun ei tarvitse koskaan puhua täysin vieraiden ihmisten kanssa välilevynpullistumasta. Siinä voi mennä kieli kurkkuun, jos minä alan puhumaan välilihoista -levyjen sijasta... On ilmeisesti nuo väliliha-asiat synnytysten myötä enemmän omakohtaisia kuin nuo välilevyt. Kummankaan pullistumasta en ole tiettävästi koskaan kärsinyt. Tai jos olen, niin se on kyllä helpottanut viimeistään ponnistusvaiheen päätyttyä.

Olen kerran aiemminkinkin, ennen viimeiselle äitiyslomalleni jäämistä, jutellut miespuolisen työkaverini kanssa välilihan pullistumasta. Onneksi hänkään ei hämmentynyt vaan nauroi. Itseasiassa nauroimme hulluna.

Offline

Vihdoinkin. Riittää tekemistä. Koneella olen käynyt kolmesti viimeisen kymmenen päivän aikana. Yleensä käyn kolme kertaa kuuden tunnin aikana. Vähintään. Jos en muuta niin laittamassa uutta soittolistaa.

Isot tytöt olivat mökkeilemässä viikon. Mies, minä ja yksivuotias leirimajoituttiin talolle. Viidessä päivässä oli ne pinnat purettu, mitkä on tarkoitus nyt alkuun laittaa. Vessojen ja keittiön uusiminen jäävät odottamaan selkeämpää visiota syksyyn tai kevääseen. Edellisten nykypäiväistäminen ei kaipaa ylimääräisiä säästöjä. Jälkimmäiseenkin pitäisi olla budjetti kasassa. Kunhan kunnallistekniikan uusimisesta annetut työtarjoukset pitävät kutinsa. Epämieluisten yllätysten varalta keittiöbudjetti muhii vielä tilillä. Jos kunnallistekniikan uusimisen aiheuttamat kulut venyvät ja paukkuvat pahasti, ensi kesään asti täytynee säästää uutta keittiötä varten. Jos mikään muu ei hajoa sitä ennen...Tavoitteena on vaatimattomasti, että kymmenen vuoden päästä kaikki näyttää siltä kuin haluamme. Valkoiselta.  

Kriteerinä asunnon hankinnassa meillä oli, etteivät asuinkulut saa nousta paljoa suuremmiksi (300-400 euroa) kuin ne ovat nykyisellään olleet. 1250 euroa kuussa ilman sähkö- ja nettimaksuja. Tarkoitus on pystyä jatkamaan elämää samalla elintasolla kuin aiemminkin. Ja sillä etäisyydellä keskustan palveluista ja työpaikoista, että selviämme edelleen kivuttomasti yhden auton taktiikalla.

Viikon ajan purimme, paklasimme ja pohjamaalasimme päivisin yhdessä vuorossa. Toinen hoiti sillä välin pihaa yksivuotiaan kanssa. Yövuoroa teimme molemmat joka alkuyö 5-6 tuntia kello 21-03 välisellä ajalla. Montako kertaa olemme riidelleet? Emme edelleenkään yhtään kertaa. 

Isot tytöt kotiutuivat eilen. Huomenna saapuu mummo, äitini. Olen lasten kanssa siirtynyt kerrostalorintamalle ja mies jäi rintamamiestalorintamalle. Täällä alkaa armoton pakkaus. Elokuun alussa asutaan uudessa kodissa. Harjoitellaan päivähoitoa ja uutta koulumatkaa. Sitä ennen pitää selvittää töihinpaluuterveystarkistus. Poimia kaikki viinimarjat, mansikat ja vadelmat sekä pakastaa ne. Ja heinäkuun viimeisen viikon lomareissu.

Olen elementissäni. Paineen alla. Nauttimassa suorittamisesta.