Ei kahta ilman kolmatta tiistai

Niinpä. Heti aamusta alkaen. Puoli kahdeksalta katsoin keittiön ikkunasta, kun mies ja kaksivuotias ajoivat pihasta pois kohti työ- ja hoitopäivää. Ensimmäinen yksinäinen aamu tänä syksynä. Se päättyi puolen minuutin päästä, kun ovesta tultiin yllättäen sisälle. Säikähdin! Vähintään sieltä tuli sisälle murtovarasjoukko, joka oli odottanut hetkeä, jolloin talo tyhjenee.

Se oli mies. Auton etukumi oli tyhjä. Puhki. Tiensä päässä. Mies täytti kumin kompressorilla. Pakkasi kompressorin ja 25:n metrin jatkojohdon takakonttiin ja lähti kohti päiväkotia. Päivän aikana hän täytti renkaan muutamaan otteeseen ja iltapäivällä ajoi rengasliikkeeseen kuulemaan tuomion. Autosta, kun ei voi vaihtaa vain yhtä rengasta (saman akselin renkaat on vähintään uusittava), saapui hän kotiin uusien kesärenkaiden ja aika halvan laskun kanssa. Ensi keväänä ne olisi kuitenkin pitänyt hankkia. 

Itse vastaanotin työpäivän aikana kymmenenvuotiaan kouluterveydenhoitajalta puhelun. Lasta lähdettiin viemään tikattavaksi. Hän on välituntileikeissä joutunut toisen leikkijän päin juoksun kohteeksi ja lentänyt naamalleen rautaista ovirallia päin. Leuka pitää ainakin tikata, alahampaat ovat mahdollisesti saaneet osumaa (turvotuksen takia ei pystytty katsomaan), oikea kämmen on ehkä murtunut ja aivotärähdyskin saattaa olla. Lapsi kun oli aivan valkoinen ja hikisen nihkeä. Vähemmästäkin. Niin oli äitikin. Lopputulemaksi jäi tikit suun alapuolella leuassa. Hampaat ovat kaikki paikoillaan ja ehjiä, aivotärähdys oli jännitystä ja kämmen ei ole murtunut. Niin pahasti tosin tärähtänyt kaatumisen vastaanottoyrityksessä, että ranne ja sormet eivät liiku. Kynää ei pysty pitelemään.

Illalla sitten totesin olevani lenkin tarpeessa. Laitoin lähtiessäni molempiin hihoihin ja yhteen taskuun heijastimet. Siitä huolimatta pitsataksi huomasi minut suojatiellä metriä ennen mahdollista yhteentörmäystä, tultuaan itse punaisia päin, kun tiellä ei ollut muuta autoliikennettä. Hänen onnistui koukata ohitseni osin jalkakäytävän kautta. Minä en onnistunut näkemään rekisterinumeroa. Menen ostamaan otsalampun. Se olen sitten minä lenkkeilemässä pimeinä iltoina, jos joku sattuu täällä suunnassa näkemään.

Onneksi eilen oli kypsynyt myös ensimmäiset ananaskirsikkamme. Kaksi kappaletta. Parikymmentä jäi vielä vaiheeseen.

Ananaskirsikka eli karviaiskoiso 

on Suomessa yksivuotinen, 

kotiseudullaan Etelä-Amerikassa 

monivuotinen koisokasvi kasvi.  

Se tunnetaan myös nimillä 

kapinkarviainen ja kapinmarja.  

Ananaskirsikka on sukua 

tomaatille, munakoisolle ja perunalle. 

Se saapui Eurooppaan vasta 1700-luvulla 

ja siltä vei yli kaksisataa vuotta 

saavuttaa täällä suosiota. 

Itse tykkään.  

Ananaskirsikka on 

kaunis ja kirpeän hyvänmakuinen!

Kun Birdie täytti seitsemän vuotta

silloin ei juhlittu suotta! Kutsuttavien listaan tuli 18 nimeä! Neljästä pystyttiin luopumaan ja loput kutsuttiin.

Kutsutuista osallistui 12 lasta plus kolme omaa. 

 Jos katsot tarkemmin pihan karttaa, 

siitä puuttuu kirsikkapuu 

ja yksi omenapuu. 

Ne eivät mahtuneet kartalle.

Iltapäivällä hain synttärisankarin iltapäiväkerhosta ja tulimme valmistelemaan iltaa. Hän taitteli servetit, pinosi paperilautaset lautaskoreihin, keräsi juhlapaikalta maahan pudonneet omenat ja luumut. Minä laitoin tarjottavat valmiiksi, koristelin puut ilmapalloilla ja lyhdyillä. Viime minuuteilla kannoimme seitsemänvuotiaan isän kanssa pöydät ja tuolit paikoilleen. En tälläkään kertaa ehtinyt ehostaa itseäni, vaikka aikaa piti olla riittävästi!

Onneksi saimme olla ulkona. Ei satanut, mutta viileä oli. Leikittiin Rottien aarteen ryöstöä, Apinoita puussa ja aarresuunnistusta. Tarjottavaksi oli toivottu mokkapaloja, porkkanapiirakkaa, macaron-leivoksia ja pullia. Lisäksi tarjottiin vihannespaloja, sipsejä ja dippejä, hunajakuorrutteisia pähkinöitä, karkkia ja pillimehuvalikoima.

Juhlapaikka rakennettiin omenapuiden katveeseen. Koristeltiin ilmapalloilla ja lyhdyillä. Naapurista kannettiin yksi puutarhapöytä lainaan. Kaikki mahtuivat istumaan. Jäljet siivottiin miehen kanssa puolessa tunnissa ja sisällä säilyi siisteys.

Illan pimetessä vain lyhdyt jäivät muistuttamaan hilpeästä menosta ja kovasta meiningistä. Koulussa oli seuraavana päivänä hivelty seitsemänvuotiaan mieltä muistelemalla kivoja juhlia. Yhden kutsutun äiti kyseli "ihanien, sydämenmallisten suklaaleivosten" - mokkapalojen, jotka leikattu piparkakkumuotilla, perään.

Lahjat olivat ihania ja seitsemänvuotias onnellinen. Kyllä kannatti taas valvoa valmistellen neljä juhlia edeltävää iltaa puolille öin. Sankari oli tyytyväinen.

Syksyn kynnyksellä

Kyllä minä niin vain mieleni pahoitin,

 

• kun Facebook-profiilini muuttui vastoin tahtoani aikajanaksi. Vastalauseeksi poistin profiilini ja nyt en pysty enää urkkimaan muiden vauvauutisia.
• kun toissa viikolla maanantain välisenä yönä rankkasateet tukkivat katumme viemärit ja likavesi nousi kellariimme. Kaupunki pahoittelee.
• kun työmatkoilla on aina vastatuuli. Aamuisin tuuli kulkee jokivartta alajuoksulle. Iltapäivällä mereltä yläjuoksulle. En kyllä tykkää. Aina tulee hiki.
• kun autolla ajaessa liikenteessä on törppöjä autoilijoita. Eivät he voi sille mitään, etteivät he osaa liikennesääntöjä. Nuolivaloilla vihreillä saa kääntyä pysähtymättä keskelle risteystä ja suojatien eteen pysähdytään, jos siellä on janlankulkija odottamassa.
• kun unohdin kauppalistasta kuumehöyryissäni puolet asioista ja ehdin jo iloita pienestä kauppalaskusta.
• kun mies on yksityisellä töissä ja siellä maksetaan ylityökorvauksia. Saadaan 20:n prosentin palkankorotuksia. Puhelin- ja liikuntaeduista puhumattakaan. Minun työaikani on 28 tuntia viikossa, mutta yli neljänkymmenen porskutellaan. Kotiin tuotavia hommia ei lasketa, eikä laskuteta. En kyllä tykkää. Paitsi työstäni.
• kun tänäkin vuonna on miljoona omenaa, jotka pitää kerätä. Naapuri ei ole kerännyt kahteenkymmeneenviiteen vuoteen ja heidän piha on viisikymmentä senttimetriä korkeammalla kuin meidän, noiden maatuneiden omenoiden ja lehtien vuoksi. Onneksi niillä on jaksamista ampua ilmakiväärillä puolilta öin ja hakata kavereiden kanssa traktorin rengasta lekalla. Meidän puolelle tippuneet "niiden omenat" heittelen sinne maatumaan. Meillä on omat omenat!
• kun omenoiden ja luumujen (luumuomenat, kuten kaksivuotias ilmoittaa ja syö kivetkin samalla) mukana on tullut triljoona banaani- a.k.a hedelmäkärpästä. En kyllä tykkää, kun ne kakkii vasta pesemiini ikkuinoihin.

 

Oikeasti en ole pahoittanut mieltäni kuin omenoista. Tai oikeastaan naapurin toisen polven laiskuudesta. Yksityisen palkkaeduista olen hivenen kateellinen. Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja piristi mieltäni. Ja Sofi Oksasen Puhdistus on edelleen kesken. Ennen kuin poistun Facebookista näin siellä hauskan kuvasarjan. Siinä Marilyn Mansonin ja Harry Potterin yhdistelmästä oli syntynyt Sofi Oksanen. 

Seuraavan kuvan onnistuminen piristi. Sitä ei ole muokattu. Kontrastit ovat aika huikeat.

Voisi jo lakata satamasta!

Karhun poika sairastaa,

mutta entäs, kun äiti. Kyllä luvassa on luonteessani asuvaa ini-ini-ininää. Tällä kertaa minulla oli luksusoikeus olla ainoa sairastava perheenjäsen. Kotonamme oleva jäsenmääräkin oli kutistunut kolmeen. Nukuin 36 tuntia pois koko ajan yli 39 asteessa olevaa kuumettani. Siihen lisää kahdeksan tuntia yöunta, jonka aikana kuume laski ja pysyi poissa.

Kuumehöyryissäni olin vain haamuillut vessaan ja juotavaa hakemaan. Silmät sumeina. Sillä kuumeettomana aamulla edessäni oli yllätys. Keittiö. Tiskiallas oli täynnä tiskiä. Kirosin kaksi kolmesta paistinpannustamme. Ja kaikki lisäkappaleet samankoon kattiloistamme. Jos jokaista olisi vain yksi malliaan, miehen olisi tarvinnut tiskata uuden ottamisen sijasta (Mutta hei! Ei pikaruokaa, vaan hän oli tehnyt ruokaa. Oli kuulemma maistunut koulun kanaviilokilta. Ei miltään. Ravintoa.). Astianpesukone likaisine astioineen haisi tasan varmasti pahemmalta kuin kuumeen niellyt aamuhengitykseni. Työtasolle oli pinoutunut ja levittäytynyt postit lehdistä laskuihin. Ruokapöydän pinta oli kokkareinen kuivuneesta Weetabixista. Kahvinkeittotaso oli täynnä kuivuneita kahviläikkiä. Ulos katsoessa piha huusi kolmen päivän edestä tippuneita omenoita. Miten ihmeessä se voi olla niin vaikeaa?

Hoitaa töissäkäynnin ja päiväkotikuljetusten lisäksi päivän päätteksi elämisen jäljet pois seuraavaa aamua varten. Meillähän mies tekee. Hoitaa talon ja tekniikan huoltoon liittyvät asiat omatoimisesti. Kuljettaa lapset treeneihin ja takaisin. Ilman puolikasta pyyntöä. Mutta. On uskomattomattoman paljon elämisen jälkiä, joiden synnyttämiseen hän osallistuu. Ja joita hänen valikoiva näkönsä ei näe kuin useamman pyynnön jälkeen. Niistäkin viimeiset kuulostavat jo äärilleen venytettyä viulun kieltä.

Kuka tiskasi tiskit ja liotti ruokapöydän? Ei varmasti tarvitse vastata. Ini ini. Naisen ei koskaan kannata sairastaa. Elävien kirjoihin palaamisen jälkeen se kostautuu kaksinkertaisella työmäärällä. Niin kotona kuin töissäkin.

En viitsinyt ottaa kuvallisia muistoja lauantaiaamun ahdingosta. Kuvat ovat viime viikon lauantailta. Kun kaikki olivat vielä terveitä. Ja leipoja tiskasi leivontajälkensä.

Omena-marenkimuffinit (12 isoa)

Taikina:

100 g huoneenlämpöistä voita

1 dl sokeria

1 muna

1 keltuainen

1 prk vaniljarahkaa/maustamatonta rahkaa + 3 tl vaniljasokeria

1 tl vaniljasokeria

3dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

Täyte:

3 kotimaista omenaa pilkoittuina kuutioiksi

1 rkl kanelia

sokeria oman maun mukaan

1/4 dl kylmää vettä 

2 kukkurallista rkl perunajauhoja

Marenki:

1 valkuainen (huoneenlämpöinen)

3/4 sokeria (Siro)

Kuori ja kuutioi omenat. Laita kattilan pohjalle lusikallinen vettä, omenakuutiot, kaneli ja sokeri. Keitä kuutiot pehmeiksi. Lisää perunajauhosuurustetta, kunnes seos sakenee paksuksi. Anna jäähtyä. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.

Vaahdota kevyesti pehmeä voi ja sokeri. Lisätään joukkoon muna ja keltuainen. Sitten rahka ja jauho-leivinjauheseos. Sekoitetaan nopeasti tasaiseksi. Jaa puolet taikinasta muffinivuokiin. (Itse käytän paperisia vuokia teflonisen muffinivuoan muoteissa) Jauhoitetuin sormin taikinan saa paremmin paineltua tasaiseksi. Lisää jälkiruokalusikallisen verran omenaseosta. Jaa loppu taikina omenatahnan päälle ja tasoittele pinta jauhoitetuin sormin tasaiseksi.

Paista uunin keskiosassa n. 12 minuuttia. Vatkaa sillä aikaa valkuiainen kovaksi, valkoiseksi vaahdoksi. Lisää sokeri käsin vatkaten pienissä erissä. Vatkaa kunnes vaahto on kovaa, kiiltävää ja pysyy ylösalaisin käännetyssä kulhossa.

Lusikoi marenki esipaistettujen muffinien päälle ja paista vielä 7 minuuttia. Älä avaa luukkua paiston alkuvaiheessa. Marenki on kypsä, kun pinta kauniin vaalean ruskea. 

Jos marengin valmistus ei ole sinun juttusi, sen voi jättää pois. Muffinit eivät ole kuivia, mutta niiden kaverina voi tarjota vaikka vaniljakastiketta.

Ohje on muunneltu Valion vanilja-mustikkamuffiniohjeesta.