Juodaanko Vichyä?

Juotiinhan me. Miehen kanssa. 

Kahdeksan pikkupulloa yhden illan aikana. 

Ensin olin kuluttanut kokonaisen päivän etsiessäni pieniä lasisia pulloja. 

Sopivia ei löytynyt. 

Ne jotka olivat lähimpänä ajatustani, maksoivat vähintään kolme euroa kipale.

Tarjoustalossa silmiini osui lasinen Vichy-pullo. 

78 senttiä kappale. 

Etikettilaput repsottivat jo valmiiksi. 

Liottamalla vedessä etiketit irtosivat alta aika yksikön. 

Vähän pinkkiä tarrateippiä, Tigerin paperipilli, 

nimilappu ja juuttinarua. 

Sisälle suppilon kanssa raparperimansikkamehua.

Yhtenä aamuna

Yhtenä aamuna ennen seitsemää, kuuntelin omien aamutoimieni lomassa, kun makuuhuoneestamme kuului miehistä sadattelua. Tilanne vaati ehdottomasti paikalle menemistä, koska mies kiroaa tai kiukuttelee äärimmäisen harvoin. Siellä hän istui sängyn reunalla, vaatekaapin ovi auki. Vieressä oli iso pino parittomia sukkia. Tai sukkapareja, jotka olivat reikäisiä. Olin kuulemma käyttänyt taas miehen kaikki mustat sukat. Minä. Yksiäkään sopivia tai ehjiä ei ole enää kaapissa. 

Nauroin hänelle päin naamaa. Kerroin olevani surkea vaimo. Talutin hänet kodinhoitohuoneeseen, jossa oli kaksi mustekalatelinettä täynnä hänen kuivia, mustia ja ehjiä sukkiaan. Sieltä hän voisi jatkossa käydä katsomassa, jos hyvä vaimous on jäänyt suorittamatta, eikä aikuisen miehen sukkalaatikko ole täydentynyt itsestään. Ja kyllä. Olin käyttänyt hänen sukkiaan. Pesussa.

Sukista ei ole kuvia. Eikä miehestä. Laitan kuvan jouluksi tuunamistani sohvatyynyn päällisistä. Piirsin toiselle sohvalle hahmon, joka esittää miestä (sukat jalassa) nukahtaneena. Mies nukahtaa sohvalle kolmena neljänä iltana viikossa. Sukat jalassa.

Nelipäiväinen viikko

Olen siirtynyt nelipäiväiseen viikkoon. Pakko sen on niin olla. Nyt jo monta kuukautta. Ensin on maanantai, sitten onkin perjantai, lauantai ja viimeiseksi sunnuntai. Lauantai on viikkoni paras päivä. Silloin on oma vuoroni nukkua pitkään. Ainakin yhteentoista. Aamulla. Joskus tekisi kyllä mieleni nukkua suoraan iltayhteentoista. Mutta silloin viikostani tulisi vain kolmepäiväinen. Sunnuntaina mies saa nukkua vuorostaan. 

Viime perjantai-ilta poikkesi normaalista: Mies ei nukahtanut sohvalle yhdeksältä. Vasta kahdeltatoista, enkä jaksanut enää tulla päivittelemään elämääni. Sama juttu lauantaina... Siksi olen täysin myöhässä jouluhypetyksestäni. Kaikki muut ovat ehtineet aloittaa jo (tai oikeastaan kaikki vaikuttavat olevan vähän myöhässä tai muuten innotomia...) Onneksi aatto taitaa tänä vuonna osua nelipäiväisen viikkoni päiville. Muuten se saataisi jäädä viettämättä!

Tällä hetkellä joulun lähestyminen näkyy meillä kahdessa asiassa: keskeneräisessä joulukalenterissa aulan seinällä ja lasten joululahjalistoissa. Kolmessapa. Kymmenessä päiväkodilta ostamassani lapsieni tekemässä joulukortissa. Lähetän ne niille, joiden huumorintajun tiedän lyövän tyhjää tämänvuotisen kortti-ideani edessä. Onneksi meillä on valokuvatulostin tottakai johtomiehellä on, muuten olisin jo auttamattomasti myöhässä niiden kanssa. Ehkä ensi viikonloppuna. Lisäksi joulun lähestyminen kuuluu meilläkin Jouluradion kautta.

Luin paikallisesta seurakuntien lehdestä joululahja-kampanjasta. Kampanjan tarkoituksena on lahjoittaa 20-50 euroa rahaa, jolla kirkon työntekijät hankkivat toivelahjan sellaiselle paikalliselle lapselle, jonka perheellä ei muuten olisi siihen varaa. Lapsi saa itse nimetä toivelahjansa. Sen ei siis tarvitse olla Pieni talo preerialla-dvd-boksi. Viime vuonna tällaisia lapsia oli ollut yli kahdeksansataa kotikontuni seurakuntien alueella. Tänä vuonna kriteerit täyttäviä ilmoittautuneita perheitä on enemmän. 

Kuinka paljon kuusivuotias vielä uskookaan pukkiin, päätimme yhteistuumin tyttöjen kanssa heidän karsivan yhden lahjan omista listoistaan ja lahjoitamme niistä vapautuneet lahjarahat jollekin toiselle. Lapselle kenen lahjalistassa ei ehkä lue: sänky, kosketusnäyttöpuhelin, mp3-soitin, kuivapiruettialusta, Aino-tossuja ym. Lapset saivat listata kuusi lahjaa listoihinsa. Yhdeksänvuotias kirjasi asteen verran hintavampia... Kuusivuotias toivoo: "meikkinaamaa, petsoppi-lentokonetta, topmodelia, leikkikeittiötä, petsoppitaloa, Reino-tossuja ja stadion muovailuvahaa."

Kumpikaan ei tule kaikkea toiveistaan saamaan. Toisaalta tiedän kokemuksesta, että he tulevat saamaan paljon muuta listan ulkopuolelta. Puolitoistavuotias oli vaatimaton. Hän sanoi vain: "Anna!". Otin vapaudekseni tulkita, että se tarkoitti hänen haluavan uutta villapukua. Jos vaikka saisimme pakkasta ja lunta joskus.

Leipäännyttää!

Kevät sää. Ihanaa! Lasten kanssa olo. Mukavaa! Kotityöt. Ihan ok! Sairastelu. Ihan pyllystä!

Kevät sää jää nauttimatta, kun köhnitään sisällä. Yhdellä on kuumetauti. Mies on töissä*. Illalla ulkoilessa keväästä ei ole enää tietoa. Vesilätäkötkin jäätyvät uudelleen. Toivottavasti tauti ei tartu toisiin.

Lasten kanssa olo on mukavaa. Välillä meinaa heittää lapsilla itse olen onneksi aina yksi tyyneyden tyyssija hepulin puolelle, kun keskenämme olemme sisällä päivät pitkät. Terveenä olevat ovat yhteistyökykyisiä, onneksi. Ja sairastava nukkuu. Toivottavasti tauti ei tartu toisiin.

Kotityöt ovat yhtä tyhjän kanssa. Pyykkihuolto pelaa ja ruokaa tulee laitettua. Mutta kun ollaan vain kotona, siivous tuntuu turhalta. Pöly hiipii pinnoille samana päivänä, koska leikit valtaavat koko asunnon. Tavarat mekastavat joka puolelle saman tien, kun ne on edellisen kerran paikoilleen siivottu. Oven kahvat eivät ole koskaan kiiltäneet näin huolella, kun puunaan ne puhtaiksi joka kerta, kun kuumeilija on liikkunut sängystään. Toivottavasti tauti ei tartu toisiin.

Sairastelu. Ensimmäinen  kunnon tauti kahteen vuoteen. Silti kurjaa, tylsää ja ikävää. Etenkin sairastelijalle. Toivottavasti tauti ei tartu muihin.

Leipäännyttää! Ruoka ei ole maistunut sairastelijalle ollenkaan. Tästä syystä ruokaa jäi aluksi yli. Nyt ollaan suosiolla siirrytty kiisseli-mehulinjalle kuumeilijan kanssa. Ylijäämäperunamuusista voi sentään tehdä tehdä perunarieskoja.

Ennen paistoa         Paiston jälkeen

Alimmat uuniin unohtuneet kätevästi piilotettuina

2,5 dl jäähtynyttä perunamuusia (meillä peruna-porkkanamuusia)

2,5 dl sämpylä-, ohra-, kaura- tai vehnäjauhoja (meillä vehnäjauhoja)

1 muna

(0,5 tl suolaa, jos muusissa ei ollut)

Taikinan voi sekoittaa vaikka ylienerginen viisivuotias. Ihan käsin vain. Munat ja jauhot alustetaan muusiin. Jauhoitetun käsin muotoillaan rieskat pellille. Pistellään haarukalla reikiä rieskoihin. Paistetaan 15 minuuttia 250 asteessa, keskitasolla. Perusannoksesta tulee kaksi rieskaa (halkaisija n. 15 cm).

* Miehellä on varmaan tosi rankkaa. Joutuu raukka tekemään ylitöitä. Mä sentään saan olla kotona sisällä kaikkien lasten kanssa. Onneksi mies soittaa, kun lähtee töistä kotiin, että olemmeko syöneet = onko ruoka valmiina. Kaikki sympatiat miehelle. Ihan oikeasti. Hän joutuu nyt tienaamaan minunkin edestä.

Kidsiä

Onko meillä esillä kidsiä? Tottakai. Sekä omien lapsien, että kummankin aikuisen lapsuudesta. Aikuisten kidsit ovat pysyvästi esillä. Uutta tuotantoa ei enää ilmesty. Paitsi yksi tältä syksyltä. Se jäi esille, koska lapset kävivät riitelemään siitä kumpi sen saisi. Lasten kohdalla on pääsääntöisesti vaihtuva näyttely. Töitä, kun tulee koko ajan lisää. Parhaimmisto säästetään. Yläkaappeihin on jo kertynyt kausitaidetta, jouluihin ja pääsiäisiin, ainakin neljän kodin tarpeisiin. Tilanne tuskin tulee helpottumaan lähivuosina.

Ylinnä: Miehen lapsena puutöissä tekemät laivat. Niistä ei voi luopua. Keräävät pölyä katseita pikkuvessassa peilikaapin päällä.

Keskellä: Allekirjoittaneen rakusavesta tekemä tuikkuastia. Korkeus noin 25 cm. Muuttanut mukana kodista toiseen. Käytössä edelleen. Muisteltu valmistumisvuosi 1998.

Alinna: Uudistuotantoa vuodelta 2010. Koira, josta piti tulla hevonen. Voidaan tulkita myös sudeksi tai fantasiakoiraksi, jolla on lohikäärmeen häntä. On aiheuttanut suurta mielenkiintoa ja kilpailua. Siirretään kierrätykseen heti, kun menettää hohtonsa. Eikä katoaminen aiheuta itkukohtauksia pienissä  katselijoissa.

Ylinnä: Kahdeksanvuotiaan viisivuotiaana päiväkodissa tekemä pihlajanmarjatyö. Jäänyt pysyvästi näytteille.

Keskellä: Kahdeksanvuotiaan esikoulussa kuusivuotiaana tekemä sydänmobile. Mobile roikkuu kristallikynttilälyhdystä. Jäänyt ilmeisesti pysyvästi näytteille. Ajan haalistama.

Alinna: Kahdeksanvuotiaan tekemä "Onnen pöllö" äidille. Sijoituspaikka  on toisen jääkaapin ovessa keittiössä. Vihkitodistuksen yhteydessä.

Ylinnä: Viisivuotiaan neljävuotiaana tekemä keraaminen äitienpäiväkulho. Sijoituspaikkana keittiö.

Keskellä: Viisivuotiaan tänä syksynä savipajassa (allekirjoittaneen ja viisivuotiaan yhteinen harrastus) tekemä kulho. Kulhon sisällä "Karvalumiukko". Kulho toimii "Karvalumiukon" kotina. Sijoituspaikka on Viisivuotiaan omassa huoneessa. Milloin missäkin siellä.

Alinna: Takana Kahdeksanvuotiaan viisivuotiaana sormiväreillä lähmimä   maalaama "Taikakivi". Keskellä Viisivuotiaan kaksivuotiaana tekemä "leppäkerttu". Etualalla Kahdeksanvuotiaan kuusivuotiaana tekemä "suolataikinasorsa".Työt ovat jääneet pysyväissijoitukseen keittiön ikkunasyvennykseen fantasiakoira löysi paikkansa niiden vierestä.

Allekirjoituksia vailla valmiina uusiin osoitteisiin

Joulukortit nimittäin.

Tarvikkeet:

• A6-kokoisia korttipohjia
• sanomalehtiä
• joulurauhanjulistus tulosteet
• viimetalvinen kuva Tuomiokirkosta 4kuvaa/valokuvapaperi
• teepusseja ja vettä
• liimaa ja sakset

En lähetä kortteja, ellen ole itse niitä tehnyt. Ideat ovat myös omiani. Tottakai joku on voinut saman idean aiemmin keksiä ja toteuttaa. Ideoita lainaan saamistani korteista, blogeista ja lehdistä. Mutta täysin samanlaisia en koskaan tietoisesti ainakaan tee itse. En myöskään säästä kuin itse tehdyt kortit. Tekstiviesti ajaa saman asian kuin valmiit kortit. Paitsi, että nekin ovat itse kirjoitettuja. Valmiissa korteissa, kun itse kirjoitettua usein on vain allekirjoitus. Vakuuttavaa. Oikeasti hyvää joulua sinullekin. Kävit mielessäni, kun kävin läpi osoitekirjaani. En myöskään ikinä lähetä joulukortteina kuvia lapsistani. Enkä toisten lapsistakaan. Miksi en? Sellaisetkin kortit ovat minusta tylsiä. Persoonattomia. Lainaideoita. Tusinatavaraa. Anteeksi. Kyläilen lapsen kotona mieluummin ja näen hänet siellä kuin kortissa tonttulakki päässä. Tiedän, että jokaiselle oma lapsi on se kaikki kaikessa. Niin myös minulle. Mutta nimenomaa oma lapsi. Miksi lähettäisin hänestä kuvia toisille. Tulkaa kylään mieluummin!

Pitäisi varmaan mennä nukkumaan.

Sirkusmobile

Vanha lampun varjostin 3 € kirpputorilta

Reilu kerällinen valkoista puuvillalankaa ja metri tolkulla ketjusilmukkaa.

Kuusi erilaista Ikean pikkupehmolelua 0,5€/kpl. Kaksi kaivettiin omista kätköistä.

Ketjusilmukkaketjulla päällystetty lampunvarjostin, johon eläimet kiinnitetty.

Vielä kun Mies poraisi nelikuisen sängyn yläpuolelle koukun, johon mobilen voisi kiinnittää. Nyt se roikkuu olohuoneen katossa ylimääräisessä koukussa. Mies insinööri, kun on, kellotti kännykällä kauan mobile pyörii yksinään, kun sen kiinnityslankaa on ensin itse kierittänyt. Puolentoista minuutin jälkeen lopetti kellottamisen. Riittävästi pyörii.

Puuhastelua

Viisivuotias sai syntymäpäivälahjaksi tällaisen taulujen teko paketin,

joka sisältää:

• neljä taulupohjaa
• neljä maalausaihetta
• guassivärit (10 kpl)
• kaksi sivellintä
• liimapuikon
• ohjevihkosen, jossa työvaiheet esitelty vaiheittain
• tarra-arkin

Ohjevihkosen työvaiheita seuraten lopputulos on upea:

Vihkossa on maalausohjeet vaihe vaiheelta.

Hiljaiseloa

ajatusten puolella. Viime päivät, kun on täyttänyt jos jonkinlainen touhuaminen. Mitä enemmän tekemistä, sitä vähemmän aikaa ajatella (hiljaista täällä) ja mitä vähemmän tekemistä sitä enemmän ajatuksia. Hienoa!

Kuluneet päivät ovat sujuneet hyvässä hengessä flunssaa pukkaa ja henki rahisee. Mukavaa vaihtelua sille parin viikon jaksolle, kun luulin repeäväni liitoksistani tästä kotona olemisesta. Tällä viikolla olen ottanut itseäni niskasta kiinni ja touhunnut:

Kahvitellut kahdesti ystävän kanssa.

Tuunannut lintuja tyttöjen uusiin paitoihin.

 

Paidat ovat H&M:n peruspaitoja.

Luppoajalla lukenut sisustuslehtiä ja blogeja.

Asia- ja heräteostostellut.

Kavereita pitäisi kyllä nähdä useammin, koska mieli pysyy huomattavasti virkeämpänä ja iloisempana, kun kuulee vähän muidenkin kuin oman navan kuulumisia.

Lastenvaatteita, etenkin esikoiselle, on tullut tarpeelliseksi tuunailla, koska kahdeksanvuotias on jo vuosi sitten kokonsa vuoksi siirtynyt nuorisokokoihin (tällä hetkellä käytössä koko 146 cm). En halua hänen pukeutuvan vielä niihin, vaan rehellisiin lastenvaatteisiin. Perheen koosta, asuinpaikasta ja äitiyslomasta johtuen, meillä ei juuri nyt ole resursseja hankkia lastenvaateihanuuksia, jotka maksavat alkaen 40 euroa ihan tavallinen pitkähihainen t-paita. Sellaiset saavat odottaa töihin paluuta, kirppisreissujen löytöjä tai nettikauppaharjaantumista. Merkit eivät muutenkaan ole minun juttuni, mutta kestävyys ja iloisuus kylläkin.

Tykkään lukea. Kahdeksanvuotiaalle (vaikka osaakin itse lukea) lueskelen Heinähattuja ja Vilttitossuja, viisivuotiaalle Risto Räppääjiä. Itse luen sekä kaunokirjallisuutta, mutta myös elämäntilanteeseen sopivia lehtiä ja uutuutena blogeja. Kirjaa luen yllätys yllätys sivu kerrallaan. Lehtiä selaillen mielenkiintoisimmat jutut ensin, mutta loppupeleissä aivan kaikki jutut. Blogeja aloitan lukemaan yhtä kerrallaan, alusta loppuun ja aivan koukussa ja kaiken luettuani jään seurailemaan päivityksiä. Olen kiinnostunut kokonaisvaltaisesti elämää käsittelevistä blogeista, en pelkkää muotia, lapsia tai sisustamista koskevia blogeja.

"Ostoksilla" pääsääntöisesti kiertelen ja katselen, haistelen elämää. Töissä ollessani olen tottunut ostamaan juuri ne asiat, joita haluan, mutta nyt kotona ollessa sitä ylimääräistä osteluvaraa ei juurikaan ole. Äitiyspäiväraha riittää kaikkeen olennaiseen ja vähän johonkin muuhun, mutta tällä hetkellä ei tarvitse kuvitella säästävänsä muutamassa kuukaudessa etelänlomamatkarahoja. Olen aina ostanut vain tarpeeseen, mutta nyt on tullut hankittua vähän myös sulostuttamaan, kuten nuo sydän-jutut, joihin meinaan kiinnittää valokuvia.

Sivuraide: Kaupungilla isompien ompeluneulojen hakureissulla kolmekuisen ikinet kutisivat niin paljon, että sormi oli saatava syötäväksi vaikka läpi "lettineuleen". Tutti ei selvästikään tyydytä ikenien kutinan sammutustarpeita.

Tänään olen:

• viettänyt eniten aikaa äidin roolissa. Koko ajan ja pitkin päivää. 24/7. Tänäänkin. Se on ollut ihanaa.
• pessyt koneellisen pyykkiä, ripustanut ne ja viikannut edellisiä pois kuivaustelineeltä. 

          

• imuroinut (kolmekuisen kanssa), pyyhkinyt pölyt ja pessyt lattiat (pätkäpäiväunien aikaan), sekä pessyt perusteellisesti kylpyhuoneen ja vessan en voi sietää likaisia saniteettitiloja. 

• tuunannut kahdeksanvuotiaalle syystalven vaatteita virkattujen kukkien ja lasihelmien avulla.

 

• pakastanut (kolmekuisen kanssa) neljä kiloa mustikoita. .
• tiskannut kahdesti käsin ruoka- ja leivonta-astioita.
• leiponut mustikkapiirakan (ohje mukaillen täältä) huomiselle kahvihetkelle ystävän kanssa.

  

• ollut koko päivän ihmeellisen hyvällä tuulella, vaikka naamassani on kolme näppylää, enkä ole tänään edes tehnyt itselleni silmiä=meikannut.

Vielä aion:

• tehdä täytettyjä patonkeja, kunhan mies tulee töistä kotiin (16 tunnin ylityöpäivän päätteeksi).

• olla hetken itsekseni.
• käydä suihkussa.
• kuvata muutaman kuvan (vaikka valaistus on huono, enkä ole jaksanut opetella salaman kanssa kuvien ottamista saati valotusaikojen kanssa pelaamista).

Mies on viimeisen viikon aikana ollut viitenä päivänä ylitöissä. Jopa lauantaipäivän, vaikka onkin ihan maanantaista perjantaihin rakennusinsinööri. Deadline painaa päälle. Tänään. Ylitöitä ei valitettavasti makseta rahana. Ylimääräisistä tunneista (reilut kolmekymmentä) saa käyttää osan työajan lyhennyksiin ei kaikkia. Minä olen viimeisen viikon aikana ollut ylitöissä viitenä päivänä. Kukaan ei maksa minulle ylityökorvausta tai anna ylimääräisestä vastuunkantajan roolistani tunteja vapaaksi. Enkä vaihtaisi miehen jokapäiväistä läsnäoloa työpäivän jälkeen yhteen tai kahteen koko päivän vapaaseen. Tarvitsisimme häntä täällä joka päivä. Mieheksi ja isäksi. Kolmekuinen nauroi tänään ensimmäisen kerran oikein antaumuksella. Kello 19.10. Mies ei kuullut sitä.