Yhdet synttärit

Kolme kuukautta jälkijunassa. Jokapäiväisen kyselyn tuloksena. Neljävuotias ja kuusi kaveria. Rakastan leipomista ja laittamista. Mutten kiireessä ja tiukalla aikataululla. Näihin juhliin oman lisäkiireen toi sään muuttuminen ukkostavaksi juhlapäivänä luvatun auringonpaisteen sijasta. Ulkojuhlat piti siirtää sisälle.

Kun kesä on hellinyt ja pikkuremonttihommia on hoideltu koko ajan, on sisällä käyty vain syömässä, vaihtamassa vaatteita, peseytymässä ja nukkumassa. Sen oli näköistäkin. Meni viisi tuntia selättää sotku juhlakuntoon. Juhlien jälkeen riitti kaksi tuntia laittaa kaikki ojennukseen. Nyt näyttää jo pitkälti samalta kuin ennen juhlasiivoamista.

Kolme-, neljävuotiaat söivät cocktailtikuista nakit ja lihapullat. Muffinseista kruunut ja kuorrutteet. Pillimehut olisivat toimineet pulloja paremmin. Ei pikkuväki osannut juoda pilleistä kallistamatta pulloa. Meni jokaisella juhlakoltut pesuun kotona.

Pullot itse säilyivät ehjinä ja teipit pysyivät paikoillaan käsipesun jäljiltä. Täytyy käydä hankkimassa pulloja toinen mokama ja askarella täydennystä tuleville yhdeksänvuotissynttäreille. Sitä ennen pidetään vielä kahdeksanvuotissynttärit. Ne jäivät kiireiden takia viime vuonna pitämättä. Otetaan takaisin tänä syksynä. Pienen porukan yökyläsynttärit ja ison porukan iltapäiväsynttärit. Parin viikon päästä. Ennen kuin vanha keittiö puretaan ja ties kuinka kauan menee siihen, että uusi on käyttökelpoinen.

Karhun poika sairastaa,

mutta entäs, kun äiti. Kyllä luvassa on luonteessani asuvaa ini-ini-ininää. Tällä kertaa minulla oli luksusoikeus olla ainoa sairastava perheenjäsen. Kotonamme oleva jäsenmääräkin oli kutistunut kolmeen. Nukuin 36 tuntia pois koko ajan yli 39 asteessa olevaa kuumettani. Siihen lisää kahdeksan tuntia yöunta, jonka aikana kuume laski ja pysyi poissa.

Kuumehöyryissäni olin vain haamuillut vessaan ja juotavaa hakemaan. Silmät sumeina. Sillä kuumeettomana aamulla edessäni oli yllätys. Keittiö. Tiskiallas oli täynnä tiskiä. Kirosin kaksi kolmesta paistinpannustamme. Ja kaikki lisäkappaleet samankoon kattiloistamme. Jos jokaista olisi vain yksi malliaan, miehen olisi tarvinnut tiskata uuden ottamisen sijasta (Mutta hei! Ei pikaruokaa, vaan hän oli tehnyt ruokaa. Oli kuulemma maistunut koulun kanaviilokilta. Ei miltään. Ravintoa.). Astianpesukone likaisine astioineen haisi tasan varmasti pahemmalta kuin kuumeen niellyt aamuhengitykseni. Työtasolle oli pinoutunut ja levittäytynyt postit lehdistä laskuihin. Ruokapöydän pinta oli kokkareinen kuivuneesta Weetabixista. Kahvinkeittotaso oli täynnä kuivuneita kahviläikkiä. Ulos katsoessa piha huusi kolmen päivän edestä tippuneita omenoita. Miten ihmeessä se voi olla niin vaikeaa?

Hoitaa töissäkäynnin ja päiväkotikuljetusten lisäksi päivän päätteksi elämisen jäljet pois seuraavaa aamua varten. Meillähän mies tekee. Hoitaa talon ja tekniikan huoltoon liittyvät asiat omatoimisesti. Kuljettaa lapset treeneihin ja takaisin. Ilman puolikasta pyyntöä. Mutta. On uskomattomattoman paljon elämisen jälkiä, joiden synnyttämiseen hän osallistuu. Ja joita hänen valikoiva näkönsä ei näe kuin useamman pyynnön jälkeen. Niistäkin viimeiset kuulostavat jo äärilleen venytettyä viulun kieltä.

Kuka tiskasi tiskit ja liotti ruokapöydän? Ei varmasti tarvitse vastata. Ini ini. Naisen ei koskaan kannata sairastaa. Elävien kirjoihin palaamisen jälkeen se kostautuu kaksinkertaisella työmäärällä. Niin kotona kuin töissäkin.

En viitsinyt ottaa kuvallisia muistoja lauantaiaamun ahdingosta. Kuvat ovat viime viikon lauantailta. Kun kaikki olivat vielä terveitä. Ja leipoja tiskasi leivontajälkensä.

Omena-marenkimuffinit (12 isoa)

Taikina:

100 g huoneenlämpöistä voita

1 dl sokeria

1 muna

1 keltuainen

1 prk vaniljarahkaa/maustamatonta rahkaa + 3 tl vaniljasokeria

1 tl vaniljasokeria

3dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

Täyte:

3 kotimaista omenaa pilkoittuina kuutioiksi

1 rkl kanelia

sokeria oman maun mukaan

1/4 dl kylmää vettä 

2 kukkurallista rkl perunajauhoja

Marenki:

1 valkuainen (huoneenlämpöinen)

3/4 sokeria (Siro)

Kuori ja kuutioi omenat. Laita kattilan pohjalle lusikallinen vettä, omenakuutiot, kaneli ja sokeri. Keitä kuutiot pehmeiksi. Lisää perunajauhosuurustetta, kunnes seos sakenee paksuksi. Anna jäähtyä. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.

Vaahdota kevyesti pehmeä voi ja sokeri. Lisätään joukkoon muna ja keltuainen. Sitten rahka ja jauho-leivinjauheseos. Sekoitetaan nopeasti tasaiseksi. Jaa puolet taikinasta muffinivuokiin. (Itse käytän paperisia vuokia teflonisen muffinivuoan muoteissa) Jauhoitetuin sormin taikinan saa paremmin paineltua tasaiseksi. Lisää jälkiruokalusikallisen verran omenaseosta. Jaa loppu taikina omenatahnan päälle ja tasoittele pinta jauhoitetuin sormin tasaiseksi.

Paista uunin keskiosassa n. 12 minuuttia. Vatkaa sillä aikaa valkuiainen kovaksi, valkoiseksi vaahdoksi. Lisää sokeri käsin vatkaten pienissä erissä. Vatkaa kunnes vaahto on kovaa, kiiltävää ja pysyy ylösalaisin käännetyssä kulhossa.

Lusikoi marenki esipaistettujen muffinien päälle ja paista vielä 7 minuuttia. Älä avaa luukkua paiston alkuvaiheessa. Marenki on kypsä, kun pinta kauniin vaalean ruskea. 

Jos marengin valmistus ei ole sinun juttusi, sen voi jättää pois. Muffinit eivät ole kuivia, mutta niiden kaverina voi tarjota vaikka vaniljakastiketta.

Ohje on muunneltu Valion vanilja-mustikkamuffiniohjeesta.

Lettukestit

Lauantaina. Viikko sitten. Sukulaisille ja muutamalle hyvälle aikuisystävälle. Kuudelletoista vieraalle. Kerrankin sää suosi ja päästiin pitämään pidot pihalla. Vaatimattomilla tarjottavilla. Otettiin varaslähtö vajaalla viikolla. Juhlittiin seitsemänvuotiasta! Kaverisynttärit pidetään vähän myöhemmin, kun hän on ehtinyt tutustumaan luokkakavereihinsa.

Tarjolla oli kolmen litran muurinpohjalettutaikinasta paistettuja lettuja. 

Paljon! 

Kinkku-paprikasoosilla. 

Kanttarellisoosilla. 

Tomaatti-soijarouhesoosilla. 

Makean kattauksen aikana tarjottiin: 

Kuningatarrahkaa täytteeksi. 

Herrasväenpikkuleipiä. 

Vaahtokarkkeja. 

Vadelmia. 

Macaron-leivoksia. 

Itsetehtyjä, ei-niin-kauniita, mutta hirmu hyviä. 

Juomana oli: 

Punaherukka-mansikkamehua. 

Mustaherukka-vadelmamehua. 

Vettä. 

Kahvia. 

Teetä.

Ajattelin päästä tarjottavissa helpolla. Tavallaan pääsinkin. Keittiössä vietin aikaa ehkä puolitoista tuntia. Mutta. Tavallaan en. Lettuja paistaen meni melkein kolme. 

Sitten oli tietenkin vielä se loppurutistus: 

Kertakäyttöastioista huolimatta.

Kesäpäivän resepti

Kauniina, aurinkoisena torstaikesäpäivänä,

pukeudutaan kesävaatteisiin,

joihin saa tarttua nurmikon vihreää ja voikukan maitorinkuloita,

leikitään ulkona,

köllitään viltillä,

syödään lettuja välipalaksi,

nähdään ystäviä,

ja mennään maauimalaan uimaan.

Helppo letturesepti:

n. 60 pientä lettua

3 munaa

6dl maitoa

3 dl vehnäjauhoja

1 rkl sokeria

1 tl suolaa

(teelusikallinen kardemummaa)

Vatkaa munien rakenne rikki. 

Lisää kuivat aineet. 

Lisää lopuksi maito pienissä erissä. 

Anna turvota puoli tuntia. 

Paista kuumalla, rasvatulla pannulla. 

Itse käytän joka kolmannen paistoerän jälkeen 

pienen lorauksen nestemäistä margariinia.

Lettutaikina on niin helppo tehdä, 

että en ymmärrä valmisohukaispusseja. 

Jos taikinan turpomisaikaa ei lasketa, 

koko projektiin uppoaa aikaa 

alle puoli tuntia.

Kesäpäivään mahtuu myös ruoan laittoa 

(perunamuusi ja jauheliha- sekä soijarouhemureke), 

viikkokauppareissu, 

muutaman tunnin työkeikka luottamustoimen parissa, 

lasten kuljettamisia kavereille ja kotiin 

sekä kukkapenkkien ja kasvimaan kastelu.

Ja blogitekstien kirjoittelua julkaisuun 

ja varastoon.

Hiekkalaatikkoprojekti

Meillä lapset rakastavat hiekkalaatikolla olemista. Hiekkaleipomista ja -rakentelua. Ikään katsomatta. Hiekkalaatikkoa meillä on toimittanut iso hiekkakasa, jonka hiekka on tarkoitettu pihakivetysten alustan tasoittamiseen ja routimisen estämiseen. Hiekkalaatikko rakennetaan tänä kesänä, kunhan kunnallistekniikka on saatu uusittua ja kaivuutyöt ohi.

Lauantaina juhlimme muutaman viikon jälkijunassa kaksivuotiasta. Juhlat sujuivat hyvin. Sisätiloissa. Ulkoruokailukattaus siirrettiin sateen tieltä ruskeaan keittiöömme. Istumapaikat riittivät. Ja minäkin ehdin juttelemaan pidempiäkin hetkiä kaikkien kanssa. Niin kuin usein synttäreitä vietettäessä, tälläkin kertaa kohtasimme monta kysymystä lahjatoiveista tai -tarpeista. Koska kaksivuotias ei osaa vielä itse toivoa mitään, hyödynsimme tilanteen härskisti. Toivoimme hänen puolestaan lahjaksi lahjoitusta hiekkalaatikkolippaaseen, jonka tuotolla pistetään ulkoilmalapsille pystyyn hiekkakeidas.

Kolme tytön taloudessa on ainakin kahden tytön edestä leluja, kirjoja ja vaatteita. Ihan viimeistä huutoa myöden. Emme kaipaa lisää tavaraa, mutta hiekkalaatikosta on iloa loppukesästä tuleviin kesiin.

Pääsiäispöydässä

oli: 

valkosipulikermaperunoita 

höyrytettyjä porkkanatikkuja

kuullotettuja sipulirenkaita

naudan sisäfilepaistia

punaviiniä 

kahvia vanhoissa Arabian kupeissa

itsevalmistettua pashaa

suklaamunia

liljoja

perunanarsisseja 

rairuohoa 

Vuosi sitten

makasin sairaalasängyssä. Onnellisena. Huolestuneena. Pettyneenä. Tuossa järjestyksessä. Synnytys oli käynnistynyt edellisenä yönä kello 2.12 vesien menolla. Ensimmäinen supistus tuli 2.20. Sen jälkeen niitä tulikin kahden minuutin välein. Sairaalaan lähdettiin heti, kun saatiin lapsenvahti paikalle kello 2.40. Edellinen synnytys oli syöksysynnytys. Tuleva vauva oli perätilassa. Niin luultiin. Suunniteltu sektio olisi ollut vasta reilun viikon kuluttua. Käännösyritykset eivät olleet onnistuneet. Olin asennoitunut synnyttämään alateitse, jos synnytys ennen leikkausaikaa käynnistyisi spontaanisti (mikään raskauksistani ei ole päässyt edes lasketulle viikolle asti). Magneettikuvasten mukaan vauva mahtuisi tulemaan. 

Olimme sairaalassa 3.05 (matka kotoa hissille, autotalliin ja autoon kesti kymmenen minuuttia). Kätilö halusi varmistaa lapsiveden menon jollain testillä. Perätilan vuoksi tehtäisiin vielä viime hetken painoarvioultra. Painoarvioksi muodostui 2,6 kiloa. Hyvin mahtuisi. Kello 3.30 kohdunsuu oli auki viisi senttiä. Tulossa oli jalka. Leikkaukseen menon valmistelu alkoi välittömästi. En saanut enää nousta makuuasennosta, vaikka hetkeä aiemmin olin kävellyt ultrahuoneeseen. Olin puhunut neuvolassa, että tunnen vauvan potkut kylkiluiden ja häpyluun kohdalla. Ei kuulemma ole mahdollista. Vauva mahtuu selvästi kääntyilemään vielä kohdussa. Kello 3.50 leikkauspöydällä puudutteita laittaessa, kohdunsuu oli täysin auki. Ei saanut liikkua yhtään. Jalka ei saa liukua enempää synnytyskanavaan. Kaikkien synnytysteni helpoin kohta. NOT. Maata paikoillaan kaksikymmentä minuuttia ponnistusvaiheen ollessa käynnissä. 4.18 vauva oli maailmassa. 3300 grammaa. Minä jäin kasaan kursittavaksi. Vauva vietiin elvytettäväksi. 6 pistettä. Hän ei hengittänyt. Heräämöön päästessäni vauvaa oltiin juuri laittamassa isän paidan alle. Itse tärisin.

Lapsivuodeosastolle lääkäri tulee kertomaan, että lapsen jalat ovat olleet huonossa asennossa kohdussa. Monta viikkoa. Ainakin sen kahdeksan, kun perätilasta oli tiedetty. Ei olisi ollut mitään mahdollisuutta saada häntä käännettyä. Ei olisi ollut mitään mahdollisuutta synnyttää häntä alateitse. Vauvan toinen jalka oli ollut taittuneena häpyluun alle ja toinen kylkiluiden. Hän oli viettänyt spagaatissa viimeiset kuukaudet vatsassani. Ihmekös tuo, että olin tuntenut potkut kahdessa paikassa. Neuvolatätinkin myönsi sen todeksi myöhemmin, vaikkei itse ollut  tuntemuksiani uskonutkaan. 

Pitkästä pinnetilasta johtuen vauvan oikea jalka oli taipunut 90-astetta (suorakulmaan) polvestaan ulospäin. Ajattelin, ettei sillä jalalla tulla ikinä kävelemään. Ei ainakaan ilman leikkausta. Toisin kävi. Kesän aikana jalka oikeni oikeaan asentoonsa fysioterapisten kantoasentojen avulla. Heinäkuun lopussa todettiin, että jalka on täysin kunnossa. Nyt sillä jalalla kontataan, seistään ja harjoitellaan kävelemään. Sätkitäänkin, jos oikein kiukuttaa.

Tänään juhlimme tuota pientä tyttöä. Popolooniota. Ensimmäinen vuosi on ohi. Minä selvisin siitä, vaikka talven pimeinä päivinä 12 tunnin kokonaisviikkounimäärällä, luulin usein pimahtavani. Ei paljoa naurattanut. Lapsille jaksoin olla ja hymyillä. Puuhaillakin. Itselleni ja parisuhteelle ei riittänyt voimavaroja. Mies ymmärsi. Sanoi tietävänsä tämän olevan ohimenevä jakso elämässä. Lyhyt ja pieni. Minun ei kuulunut siitä enää ottaa murhetta itselleni. Kyllä me selviämme, vaikka ainoa mitä jaksoin yhdessä tehdä, oli iltaisin istua vierekkäin sohvalla. Nukkua samassa sängyssä. Syödä päivällistä saman pöydän ääressä. On hän vain hyvä mies.

                                  1-vuotias leikkimässä juhlinnan lomassa.

Sairaalassa olin onnellinen terveestä tytöstä, joka elpyi. Syntyi maailmaan, koska se nykyaikana on mahdollista. Huolestunut olin hänen jalastaan. Millainen tie sen kanssa on edessä? Pessimistinä kuvittelin sen tietenkin olevan vaikein mahdollinen. Pettynyt olin siitä, etten ollut voinut synnyttää alateitse, ettei mies saanut kokea sitä. Onneksi en silloin vielä tiennyt, etten kuukauteen pysty tekemään mitään ilman särkylääkkeitä. 

Tänään olen onnellinen tuosta pienestä tytöstä. Ja kahdesta vähän isommasta. Miehestä. Meistä kaikista yhdessä. Edelleen olen pettynyt sektiosta. Elämäni kamalin kokemus. Mutta siitä en ole pettynyt, että perheemme pysyy toistaiseksi tämänkokoisena. Siitä olen myös onnellinen tänään. Pistin miehen käymään apteekissa. En enää kestänyt epätietoisuutta. Kai myöhässä oleminen johtuu imetyksen lopettamisen aiheuttamasta hormonitasapainon muutoksesta.

Hauskaa viikonlopun jatkoa! Me otamme huomenna rennosti ja rääpimme kakkujen loppuja.

Leipäännyttää!

Kevät sää. Ihanaa! Lasten kanssa olo. Mukavaa! Kotityöt. Ihan ok! Sairastelu. Ihan pyllystä!

Kevät sää jää nauttimatta, kun köhnitään sisällä. Yhdellä on kuumetauti. Mies on töissä*. Illalla ulkoilessa keväästä ei ole enää tietoa. Vesilätäkötkin jäätyvät uudelleen. Toivottavasti tauti ei tartu toisiin.

Lasten kanssa olo on mukavaa. Välillä meinaa heittää lapsilla itse olen onneksi aina yksi tyyneyden tyyssija hepulin puolelle, kun keskenämme olemme sisällä päivät pitkät. Terveenä olevat ovat yhteistyökykyisiä, onneksi. Ja sairastava nukkuu. Toivottavasti tauti ei tartu toisiin.

Kotityöt ovat yhtä tyhjän kanssa. Pyykkihuolto pelaa ja ruokaa tulee laitettua. Mutta kun ollaan vain kotona, siivous tuntuu turhalta. Pöly hiipii pinnoille samana päivänä, koska leikit valtaavat koko asunnon. Tavarat mekastavat joka puolelle saman tien, kun ne on edellisen kerran paikoilleen siivottu. Oven kahvat eivät ole koskaan kiiltäneet näin huolella, kun puunaan ne puhtaiksi joka kerta, kun kuumeilija on liikkunut sängystään. Toivottavasti tauti ei tartu toisiin.

Sairastelu. Ensimmäinen  kunnon tauti kahteen vuoteen. Silti kurjaa, tylsää ja ikävää. Etenkin sairastelijalle. Toivottavasti tauti ei tartu muihin.

Leipäännyttää! Ruoka ei ole maistunut sairastelijalle ollenkaan. Tästä syystä ruokaa jäi aluksi yli. Nyt ollaan suosiolla siirrytty kiisseli-mehulinjalle kuumeilijan kanssa. Ylijäämäperunamuusista voi sentään tehdä tehdä perunarieskoja.

Ennen paistoa         Paiston jälkeen

Alimmat uuniin unohtuneet kätevästi piilotettuina

2,5 dl jäähtynyttä perunamuusia (meillä peruna-porkkanamuusia)

2,5 dl sämpylä-, ohra-, kaura- tai vehnäjauhoja (meillä vehnäjauhoja)

1 muna

(0,5 tl suolaa, jos muusissa ei ollut)

Taikinan voi sekoittaa vaikka ylienerginen viisivuotias. Ihan käsin vain. Munat ja jauhot alustetaan muusiin. Jauhoitetun käsin muotoillaan rieskat pellille. Pistellään haarukalla reikiä rieskoihin. Paistetaan 15 minuuttia 250 asteessa, keskitasolla. Perusannoksesta tulee kaksi rieskaa (halkaisija n. 15 cm).

* Miehellä on varmaan tosi rankkaa. Joutuu raukka tekemään ylitöitä. Mä sentään saan olla kotona sisällä kaikkien lasten kanssa. Onneksi mies soittaa, kun lähtee töistä kotiin, että olemmeko syöneet = onko ruoka valmiina. Kaikki sympatiat miehelle. Ihan oikeasti. Hän joutuu nyt tienaamaan minunkin edestä.

Kohta se alkaa:

Joulun aika. Me olemme jo ottaneet varaslähdön. Ensimmäisenä adventtina.

Varaslähtöön kuuluivat lauantaina leivotut luumu- ja omena-kanelitäytteiset joulutortut ja vaalea glögi sekä jouluvalojen laittaminen paikoilleen insinöörimies asensi ajastimet niihin. Hänen osuutensa joulunodotukseen. Sunnuntaina leivoimme ja koristelimme piparit. Tytöt kokosivat piparimetsän. Äiti asensi paristokäyttöiset ledvalot sinne. Kävimme joulumarkkinoilla ja hankimme mehiläisvahakynttilän kävynmallisen jouluksi. Intouduin oikein. Laitoin jo kaikki joulukristeemme esille. Kaikki seitsemän kappaletta. Enää puuttuu vain valkoinen hyasintti, valkoinen amaryllis ja valkoinen joulutähti. Sekä minun henkilökohtainen jouluperinteeni: Piparkakkutalo, joka toimii samalla kynttilälyhtynä. Niin ja joulukuusi.

Joulukuusi vuosimallia 2010.  Kuusen halkasija 150cm.

Muumitalo 2008. Aika ennen järkkäriä. Viimevuotisesta
ei löytynyt kuvaa.

Taas se alkoi!

Kiire meinaa. Ja joulustressi. Ihan oikeasti. Ihanaa!

Kuluneella viikolla päivämme ovat täyttyneet. Ihan joka päivä. Enkä tarkoita sitä perinteistä ruoanlaittoa, pyykin pesua, siivoamista, läksyjen tekoa, leikkimistä ja pelailua tai ulkoilua. Ne ovat niitä juttuja, jotka kuuluvat arjen peruspilareihin. Niiden suorittaminen ei tee ”kotiäidistä” sankaria, ei ainakaan itsestäni. Eikä kyllä töissä käydessäkään, koska ihan samat hommat tuli tehtyä silloinkin. Mutta mistä kiire sitten syntyy? Se syntyy siitä kaikesta muusta, mitä olemme arkeemme haalineet. Kaikkeen siihen, mikä tekee perheemme jäsenet onnelliseksi. Tai sitten ihan vain kiireisiksi. Mutta enimmäkseen onnelliseksi. Pelkät kotiaskareet eivät ihan riitä siihen.

Maanantai: kahdeksanvuotiaan partio ja kokeisiin lukeminen. Ai niin, ja kävin kampaajalla,

                jei!

Tiistai: Lenkkeilyä ja kahvittelua ystävän ja kolmekuisen ikätoverin luona. Illalla

           yllätysvisiitti päivystävälle. Viisivuotiaalla on korvatulehdus. Iltaleipomista.

Keskiviikko: tuttavaperheen kyläily ja sitä ennakoiva valmistelu. Kahdeksanvuotiaan     

                   taitoluistelutreenit (vain syyskuun ajan keskiviikkoisin, sitten treenivuoro

                   siirtyy tiistaille). Ensi viikosta eteenpäin kahdeksanvuotias käy keskiviikkoisin 

                   kokkikoulua ja minä viisivuotiaan kanssa keramiikkakurssia. Odotan innolla,

                   oikeasti. 

Torstai: kahdeksanvuotias kävi elokuvissa yhdeksänvuotiaan ystävänsä kanssa. Kävimme

            katsomassa ystäväperheen uutta karvaista tulokasta ennen joka torstaista 

            viikkokauppareissuamme. Miehen sisko poikaystävänsä kanssa tulivat istumaan

            elokuvailtaa.     

Perjantai: kahdeksanvuotias vietti iltapäivän ja illan päiväkotiaikaisen ystävänsä luona ja

               viisivuotias vietti liikuntasynttäreitä ikätoverinsa juhlissa. Illalla viisivuotiaaseen 

               iski infektion aiheuttama nokkosihottuma. Puoleen yöhön asti kutistiin ja 

               kiukuteltiin. Viisivuotias siis. Kiukutteli.

Lauantai: pakkasimme koko perheemme autoon kello 8.45 ja suuntasimme jäähallille.

              Molempien isojen tyttöjen luistelutreenit. Illalla menimme kaveriperheen pihalle 

              leikkimään koko perheen voimin. Kolmekuinen aloitti nuhailun mälsää. 

              Sunnuntainvastaisen yön valvoi...tissi. Äiti.

Sunnuntaina: lööpattiin. Käytiin kirppistelemässä.

Sämpylät ovat tehty Sunnuntain rouheisten sämpyläjauhojen ohjeella, paitsi korvaan 4 dl:a valmisjauhoista: 1dl vehnäjauhoja, 1 dl auringokukan siemeniä ja 2 dl neljän viljan puurohiutaleita. Pinnalle sirotan seesamin sieminiä.

Lampun varjostimen kehikko kirppikseltä

Kirppistelyä.

Sitten siihen joulustressiin. Vastaanotin ensimmäisen joulumainoksen tiistaina 8.9. Kiitos Kotivinkki, joka haluaa tarjota minulle ”Aitoa joulun tunnelmaa” joululehtiensä muodossa. Nyt jo! –Tilasin lehdet. Tänäkin vuonna. 

Mutta siitä alkoi myös joulustressi, kun mieleeni palautui yli kolme kuukautta ennen joulua, jokavuotinen murheen kryynimme: Kuinka ihmeessä saamme taas sumplittua joulun niin, ettei kukaan lasten isovanhemmista uusine kumppaneineen pahoita mieltänsä. Me haluamme (lue minä) viettää joulun ajan rauhallisissa tunnelmissa. Se onnistuu meiltä, koska aaton aattona kaikki, aivan kaikki, on valmista ja voimme vain keskittyä joulurauhaan. Valitettavasti yksi lähisuvustamme (lue miehen lähisuvusta) ei kykene siihen. Aattoiltana verisuonet silmissä punoittaen hän aikoo ensi jouluna ehtiä kaiken ajoissa. Jouluaattoa ja sen aikatauluja ei yhtään helpoita se, että minä olen kotipaikkakunnallamme suvustani kaukana ja jouluperinteiden noudattaminen tulisi seurata Miehen suvun perinteitä omien vanhempieni surressa  sitä, kun emme halua pakata koko poppootamme autoon ja viettää joulun pyhiä 10 neliön vierashuoneessa heidän luonaan. Joulurauhan toteutumista ei helpota sekään, että aattona on Miehen syntymäpäivä. Kyllä, meillä käy suku synttärikakkukahveilla perinteisen joulurauhan julistuksen jälkeen. Jouluaattona. Se on jouluperinne. Koska joulun odotus mainoksen ja stressin myötä alkoi, visioin ilokseni kahvikupin ääressä jouluvalojen sijoittamissuunnitelmia ja hankin ensimmäiset joululahjat.

Arjestani onnellista tekee tekeminen ja sosiaalinen toiminta, myös kodin ulkopuolella. Ja koko vuoden kruunaa aina joulu. Juhlista ihanin.

Tänään olen:

• viettänyt eniten aikaa äidin roolissa. Koko ajan ja pitkin päivää. 24/7. Tänäänkin. Se on ollut ihanaa.
• pessyt koneellisen pyykkiä, ripustanut ne ja viikannut edellisiä pois kuivaustelineeltä. 

          

• imuroinut (kolmekuisen kanssa), pyyhkinyt pölyt ja pessyt lattiat (pätkäpäiväunien aikaan), sekä pessyt perusteellisesti kylpyhuoneen ja vessan en voi sietää likaisia saniteettitiloja. 

• tuunannut kahdeksanvuotiaalle syystalven vaatteita virkattujen kukkien ja lasihelmien avulla.

 

• pakastanut (kolmekuisen kanssa) neljä kiloa mustikoita. .
• tiskannut kahdesti käsin ruoka- ja leivonta-astioita.
• leiponut mustikkapiirakan (ohje mukaillen täältä) huomiselle kahvihetkelle ystävän kanssa.

  

• ollut koko päivän ihmeellisen hyvällä tuulella, vaikka naamassani on kolme näppylää, enkä ole tänään edes tehnyt itselleni silmiä=meikannut.

Vielä aion:

• tehdä täytettyjä patonkeja, kunhan mies tulee töistä kotiin (16 tunnin ylityöpäivän päätteeksi).

• olla hetken itsekseni.
• käydä suihkussa.
• kuvata muutaman kuvan (vaikka valaistus on huono, enkä ole jaksanut opetella salaman kanssa kuvien ottamista saati valotusaikojen kanssa pelaamista).

Mies on viimeisen viikon aikana ollut viitenä päivänä ylitöissä. Jopa lauantaipäivän, vaikka onkin ihan maanantaista perjantaihin rakennusinsinööri. Deadline painaa päälle. Tänään. Ylitöitä ei valitettavasti makseta rahana. Ylimääräisistä tunneista (reilut kolmekymmentä) saa käyttää osan työajan lyhennyksiin ei kaikkia. Minä olen viimeisen viikon aikana ollut ylitöissä viitenä päivänä. Kukaan ei maksa minulle ylityökorvausta tai anna ylimääräisestä vastuunkantajan roolistani tunteja vapaaksi. Enkä vaihtaisi miehen jokapäiväistä läsnäoloa työpäivän jälkeen yhteen tai kahteen koko päivän vapaaseen. Tarvitsisimme häntä täällä joka päivä. Mieheksi ja isäksi. Kolmekuinen nauroi tänään ensimmäisen kerran oikein antaumuksella. Kello 19.10. Mies ei kuullut sitä.

"Elämä ei ole hassumpaa"

Kuluneella viikolla olen luonut synttäreitä, kaiken muun toiminnan ohella. Melkein viisivuotias täyttää ensi viikon alussa viisi. Kuluneen kesän melkein viisivuotias on rakastanut Risto Räppääjää. Aamut ovat käynnistyneet Risto- elokuvien soundtrackien kuuntelemisella, ja jo julkaistua ykkösosaa pitää pitää katsoa aina, kun isosisko antaa luvan. Ei siis ole yllätys, että melkein viisivuotias toivoi Risto Räppääjä- teemasynttäreitä. Hän itse haluaa olla Robert Rosenbögel. Se epäonninen suomenruotsalaispoika "Risto Räppääjä ja polkupyörävarkaasta". Hän kenen jalka on mennyt poikki polkupyöräonnettomuudessa. Melkein viisivuotias ilmoitti heti, että juhlat ovat pilalla, ellei hänelle saada pyörätuolia. Helppo juttu? Puolet viikosta kului pyörätuolin metsästykseen. Onnistuin! Toinen puolikas kului polkupyörän pinnoihin kiinnitettävien heijastin ”nappuloiden” etsimiseen, kun sesonkiaika alkaa olla ohitse. Kaikki tarvittavat viisitoista pakettia löytyivät, valtaisan metsästyksen ja kymmenien ajokilometrien jälkeen, hajaostoksina kotikuntamme neljästä Citymarketista (yksi tuolta, kolme tuolta jne.). Synttäreillä varastetaan polkupyörä tietysti, ja kun se on löydetty, saavat lapset kotiinviemisiksi nuo polkupyörän pinnoihin laitettavat nappulat. Synttäreistä enemmän sitten, kun ne on juhlittu.

Robertin lisäksi perheestämme löytyvät synttäreiden aikaan herra Lindberg, pakastaja Elvi, kahdeksanvuotias Nelli Nuudelipää sekä ¼-vuotias Alpo-kissa. Vielä on tekemättä Alpo-kissalle korvat ja häntä, aikuisten teemavaatteiden keksiminen sekä tarjottavien tekeminen. Muuten kaikki on reilassa. Melkein viisivuotiaan kanssa käymme huomenna paikallisessa lelukaupassa valitsemassa synttärilahjan. Zhu zhu-petsin olettaisin.

Nollavuotiaskin saavutti eilen kolmen kuukauden iän. Hän on tyttäristäni kolmekuisena lyhyin, mutta painavin (ainoa lapsistani, jonka kanssa täysimetys on onnistunut tähän asti). Toisaalta myös kaikkein osaavin kolmekuinen. Ja isosiskoistaan poiketen, hän nukkuu yönsä vain yhdellä yösyötöllä. Hallelujaa! Kolmekuukautta sitten heräsin yöllä vesien menoon ja kahden tunnin kuluttua neiti oli maailmassa kiireellisen sektion päätteeksi. Ponnistusvaiheessa puolitoista tuntia vesien menosta huomattiin, että neiti onkin tulossa jalat edellä (perätila oli tiedossa, jalkatarjonta ei). Melkein viisivuotiaalla oli aikoinaan myös kiire maailmaan, hänkin syntyi kahdessa tunnissa ensisupistuksesta ja sattuneesta syystä ihan luomuna.

Kolmekuinen

"Elämä ei ole hassumpaa" siksikään, koska viikonloput ovat monista puuhistaan huolimatta toistaiseksi paljon kiireettömämpiä kuin arki (vanhempien tyttärien taitoluistelukausi ei ole vielä alkanut). Eilen olimme retkeilemässä meren rannalla. Melkein viisivuotiaalla ja kahdeksanvuotiaalla löytyi puuhaa ihan vain ihanien kivien etsimisessä ja kirmailussa. Illalla kahdeksanvuotias sai  yövieraaksi kaverinsa. 

Rakkaat

Tänään juhlimme hieman melkein viisivuotiasta. Nyt vieraina oli perhetuttuja. Tein tarjottavaksi oman sovelluksen suklaaleivoksista. Pohjana käytin mokkapalojen reseptiä täältä. Halkaisin pellilisen puoliksi ja levitin levyjen väliin täytteet. Pohjat kostutin mangotäysmehulla. Täytteenä on 200g maitosuklaata ja neljä ruokalusikallista voita sulatettuna vesihauteessa, sekoitettuna kahteen purkilliseen Semperin mangososetta. Täytteen päälle levitin vielä kaksi desilitraa vatkattua kevytkermaa. Annoin leivospohjan makustua yön yli ja aamulla viipaloin leivospaloiksi. Kuorrutin ne 400 grammalla maitosuklaata. Koristelu sulatetusta valkosuklaasta. Olivat hyviä, mutta hyvin raskaita.

Ps. Huomenna on juhlien järjestelyjen lisäksi pakko inventoida kahdeksanvuotiaan vaatekaappi. Vain yhdet collegehousut olivat enää sopivat, kun etsimme huomiselle liikuntatunnille housuja. Talveksi on hankittava jo 146 cm kokoa olevia vaatteita. Kuvissa kahdeksanvuotiaalla on päällää Globalin turkoosit legginsit ja velourinen hupparitakki, melkein viisivuotiaalla Me&I:n turkoosit housut ja kärpässienipaita. Punaisen neuletakin merkkiä en muista. Ja Alpo-kissalle on häntä valmiina potkuhousuihin kiinnitettäväksi. Korvat vain puuttuvat.