Ennen reissuun lähtöä

on aina joitain hommia, jotka täytyy saada tehtyä. Valmisteluja. Joka perheessä on varmaan omat rutiininsa ja kriteerinsä. Ennen reissuun lähtöä täytyy pakata. Siihen saattavatkin yhtäläisyydet perheiden kesken loppua. Kotimaan reissulle, joka tehdään autolla, täytyy tarkistaa auton kunto (vaihtaa palaneet polttimot, katsoa öljy ja ilmanpaineet) ja tehdä eväät. Kotona reissua valmistellaan viemällä puhtaat pyykit kaappeihin. Tyhjentämällä jääkaappi. Siivoamalla. Kastelemalla kukat sisällä ja ulkona. Tiskaamalla tiskit ja viemällä roskat. Sulkemalla ikkunat. Ottamalla virtoja pois päältä. 

Lasten täytyy pakata omat kassinsa (kaksivuotiaan kassissa on pehmolelukala ja kännykkä) jo valmistelujen alkuvaiheissa ja mielellään kysyä kolmen minuutin välein siitä alkaen: "Koska lähdetään?" 

Sitä seuraa jatkumo autossa: 

"Koska ollaan perillä?" Vähintään kymmenen minuutin välein.

Molemmat kyselyt ovat sangen piristäviä, 

jos valmisteluihin kuluu ensin viisi tuntia ja matkaakin sen jälkeen kahdeksan.

Tänä vuonna ennen lähtöä täytyi myös poimia marjat. Pakastaa ja mehustaa. Harmikseni paras vadelmasesonki iski pensaisiin juuri eilen. Anoppi tulee talovahdiksi ja lupasi poimia ja pakastaa ne. Yksi vähän massiivisempi projekti piti saada valmiiksi ennen kuin voimme lähteä vähän kauemmas kotikonnuilta, reissulle. Mustikkaan. Projektin valmiiksi saaminen oli ehtona lähtemiselle. Talonmaalaus. Sen piti valmistua. Puuosat on maalattu ja sadevesikourut on vaihdettu. Sokkelin maalaus jää myöhemmäksi.

Ja sitten tietenkin vielä yksi juttu. Valokuvien tyhjentäminen kamerasta = blogin päivitys. 

    Millaisia rutiineja teidän perheiden lähtemiseen liittyy?

Mukaani tarttuivat

nämä. Aluksi vain koska pakkaukset olivat niin kauniit. Tarkemmassa tutkailussa kaupan käytävällä tuotteissakaan ei ilmennyt vikaa. Heräteostoksia ne eivät olleet, vaan tuoteryhmä luki kauppalistassani. Hintakin hyväksymässäni haarukassa. Käytössäkin hyviksi todetut. En ole tohtinut piilottaa kaappeihin.

                                    Arjen estetiikkaa. Eikös olekin kauniita?

Marjassa

Rakastan marjassa oloa. Tai vain kotipihan marjojen poimimista. Se on niin mekaanista työtä, että ajatukset saavat vaellella rauhassa. Kiireetöntä. Ei ikinä millään riipivällä, raastavalla ja roskat mukaansa keräävällä poimurilla. Puhtaita, pulleita marjoja. Suoraan suihin tai pakastettavaksi.Yksin tai yhdessä lasten kanssa. Kukin pitkäjänniteisyytensä mukaisesti.

Tänä kesänä olemme tehneet sunnuntaimustikkapiirakkaretken. Kuuvaan luontopolun varrelle olevaan metsään piirakkamarjoja hakemaan. Vajaa litra piirakkaan. Saman verran lasten suihin.

Kymmenenvuotiaan kanssa mansikkatilalle mansikoita pakastimeen poimimaan. Sonataa ja Polkaa. 14 kiloa. 40 euroa. Pelkästään hyviä marjoja. Jo mansikkamaalla perattuja. Paitsi kymmenenvuotiaan viisi litraa. Ilta kului soseuttaessa ja viipaleita tai kokonaisia marjoja pakastaessa. Mummu auttoi. Lapsetkin. Syömällä saalista.

Kotipihalta olemme keränneet pakkaseen punaviinimarjat. Loput marjat kerätään terttuineen mehuksi. Mustaviinimarjoja ei tänä vuonna tullutkaan kuin viisi. Kukinto epäonnistui.

Edessä on vielä mustikan hakureissu metsään ja sukulaisen pensasmustikkatilalle. Oman pihan vadelmat alkavat kypsymään. Kummatkin niistä pakastetaan sellaisinaan. Ja syödään talven aikana. Kakuissa, piirakoissa, kiisseleissä, rahkassa ja sellaisenaan puuron kanssa.

Karviaiselle pitäisi keksi hyvä hyötykäyttökohde. Nekin alkavat olla kypsiä. Sitten on vielä karhunvatukat. Ne unohdin mainita Puutarhassa-postauksessa. Niitäkin on kaksi rivistöllistä.

Marjoja poimiessani en laita juuri yhtään marjaa suuhuni. Kaksivuotias on keskittynyt pelkästään syömään marjoja. Eilen hän söi välipalaksi suoraan taimista tai pensaista mansikoita, punaviinimarjoja ja kaksi aikuisen kourallista vadelmia. Karviasten vielä hieman paksu kuorikaan ei häntä haittaa...

Parasta kesässä

on se hetki, kun loma on juuri alkamassa. Silloin kaikki on vielä edessä. Satoi tai paistoi. Kiukutti tai nauratti. Oma kesäni kääntyy loppuun juhannuksesta. Päivä alkaa pitenemään. Seuraavan kerran huomaan kesän rajallisuuden silloin, kun piha on yökasteesta märkä vielä puolilta päivin. Silloin syksy ei ole enää kaukana. Tänään oli se päivä. 

Parasta kesässä on valoisuus. Lämpökin. Lämmin sade. Aurinko. Joinain kesinä enemmän. Tänä kesänä vähemmän. Valon ja lämmön ohella parasta kesässä on:

lapset,  

mies, 

kiireettömät aamut,

pitkät illat,

 retket ja piknikit, 

polkupyörä, 

hyvä ruoka, 

ystävät, 

kasvit ja luonto,

pihatyöt,

ulkona kuivuvat pyykit,

 uimarantareissut, 

hyvät kirjat

ja lasi kylmää viiniä tai 

kylmä siideri pitkän päivän käännyttyä yöhön. 

Ei tietenkään joka ilta. 

Kaikkea emme tältä kesältä ehkä ehdi saamaan. Kuten mukavia uimarantareissuja. Tai aikaa lukea hyviä kirjoja. Tänä kesänä parasta ovat olleet ne kolme päivää, kun sain olla ihan yksin ja tehdä rauhassa asioita. Ne tuntuivat lomalta. Nyt odotan enää viimeisiä mustikkareissuja ja vadelmien päätymistä pakastimeen. Kesässä yksi parhaimmista asioista on, kun saa käydä marjassa.

Vaatekaapissa

on heti sotkuista, kun siellä on siivottu. Kumma juttu. Meillä on jokaisella oma vaatekaappi. Miehen vaatteet ovat tosin säntillisen suorassa. Sinistä, ruskeaa ja harmaata. Pikeepaitaa, kauluspaitaa, neulepaitaa, farkkuja ja suoria housuja. Jotain miesmerkkejä. Älkää kysykö. Stockmannilta tai Jac&Jonesista hankkii melkein kaikki vaattensa. Minun vaatekaapissani on kaikki vaatteet rumia. Tyhmiä. Vanhoja. Ja tällä hetkellä hieman kiristäviä. Lempivaatteeni ovat usein Globalin, Cristelle & Co:n, henkkamaukan L.O.G.G-vaatteet, Vero Modaa tai Vilan. Mustia, valkoisia ja harmaita. Farkkutuotteet ovat mustia tai sinisiä. Vaatteet kiinnostavat minua äärimmäisen vähän.

Tytöille hankin suurimman osan vaatteista varmaankin Stockmannilta. Bogi ja Name it. Global. Paul Frank. Tommy Hilfiger. Benettonilta on kanssa paljon peruspaitoja. Muutamia Dpamilta ja Po.pilta. Zarasta myös. Värikkäitä perusvaatteita. Mahdollisimman vähän tekstiprinttejä. Vaatteen pitää pitää muotonsa ja värinsä. Kokonsakin. Lasten alusvaatteet ovat pääasiassa Lindexistä, KappAhlista ja H&M:stä (tämä oli Riikka sulle!). Sukat ja sukkahousut ovat yleensä Bogin tai Name it:n. Mun alusvaatteet ovat... rumia. Miehen vielä rumempia.

Kymmenenvuotiaan vaatekomero

Ulkovaatteissa meillä on paljon Ice Peakia, Lassieta ja Jonathania. Sekä talvi- että  välikausivaatteissa. Muutamia kappaleita Ticket to Heavenin, Reiman ja Tokka Triben myös. Ensi talvena myös Helly Hansenin. Tilattu on.

Lastenvaatteiden pitää näyttää lastenvaatteilta. Mitään älyttömän kalliita en raaski sisävaatteiksi hankkia. Minua harmittaa suunnattomasti, jos kallis vaate likaantuu pysyvästi. Tai menee rikki niin, ettei sitä voi huomaamattomasti korjata. Vaatteiden tulee olla sellaisia, että ne kosteana oiottuina kuivuvat suoriksi. En ihan rehellisesti jaksa ja ehdi silittää kuin pakon edessä. Kierrätän ehjinä ja hyvännäköisinä säilyneet yksilöt lasten välillä. Kuusivuotias mainitsi vähän aikaa sitten, että taidan rakastaa kymmenenvuotiasta eniten, kun hän saa aina kaikki vaatteensa uusina...

Ostan suurimman osan vaatteista tarjouksista. Muutaman kerran vuodessa. Joskus kierrätettyinä. En suostu maksamaan kierrätetystä saman verran kuin uudesta, tarjouksesta olevasta. Käytöstä poistuneet annan eteenpäin. Tai myyn. Normaalilla hinnalla tulee vaateitta hankittua vain silloin kuin hätä on akuutti. Jos toppahousut repeävät korjaamattomiksi tai koulukäytön farkut jäävät pieniksi. Varastoon en osta kuin ulkovaatteita. Kenkiä en koskaan.

Vasen ylänurkka on kuusivuotiaan vaatekaapista. 

Loput kaksivuotiaan komerosta.

Ja koska minulla on usein tapana kertoa myös mitä asiat perheessämme maksavat, luulisin käyttäväni lasten (kaikkien yhteensä) sisä- ja ulkovaatteisiin sekä kenkiin vuosittain tuhatkunta euroa. Se ei pidä sisällään harrastusvaatteiden kuluja, jotka ovat samaa luokkaa ja lasken ne harrastukuluiksi.

Puutarhassa

on tilaa 1600 neliötä. 13 omenapuuta. Neljä luumupuuta. Yksi kirsikkapuu. Kolme punaviinimarjapensasta. Kaksi mustaviinimarjapensasta. Viisi karviaspensasta. Parikymmentä neliötä vadelmaa. Yksi mustamarja-aronia. Ja yksi ruusukvitten. Piparminttua. Neljän neliön mansikkamaa, josta saa kolmen viikon ajan puolesta litrasta litraan mansikoita päivässä. Suoraan pieniin suihin. Lisäksi löytyy sadan neliön verran kukkapenkkejä. Tonttia ympäröi joka puolelta orapihlaja-aita. Hyötykasvien, pihatien, talon, huvimajan ja  kasvimaan ulkopuolelle jää 1000 neliön verran nurmikkoa. Niin. Onhan pihalla vielä kolme sireenipensasaluetta, yksi hevoskastanja ja saniaspuska. Pihakaivokin uppovesipumpulla löytyy. 

 

Omenapuu keväältä. 

Oikealla on lempinäkymäni pihassa. 

Uusi kukkapenkki kuvan reunassa

kaipaa vielä kukkijoita.

Kitkemiseen menee viikossa noin 6-8 tuntia. Nurmikko on kauneimmillaan, jos sen ajaa viiden päivän välein. Yksi ajokerta vie kaksi tuntia, jos ei keskeytä kertaakaan. Viime kesänä, kun oli helteitä, kukkapenkkien kasteluun vierähti puolesta tunnista tuntiin päivässä. Tänä kesänä taivas on hoitanut sen homman. Aidan leikkaamiseen ja kitkemiseen menee viisi kokonaista työpäivää. Omenoita kerättiin viime vuonna kahden kuukauden ajan kottikärryllisen verran päivässä. Vadelmia tuli kolmisenkymmentä litraa. Luumuja niin paljon, etten jaksa edes laskea. Lehtien haravointiin meni puolitoista kuukautta. Lähinnä viikonloput ja illat.

Koska edellä mainituista ei riitä tarpeeksi hommaa, on meillä myös kasvimaa. Kahdeksan neliötä ehkä. Ja tomaatti- ja yrttilaatikot. Hernesato korkattiin tänään. Salaatteja on syöty viikon verran. Rucoloita kuukauden. Porkkanoita iti kahdeksan... Sipulit tuskin ehtivät kasvamaan syötäviksi. Avomaakurkkuja ja kesäkurpitsoja vielä jännitän. Pinaatit itivät ja lakastuivat. Onhan sitten vielä raparperitkin, joista tehtiin piirakoita ja mehua. Olen laskenut tomaateissa olevan satakunta raakiletta. Ensimmäiset alkoivat punoittaa tänään, kun aurinko paistoi. Ananaskirsikassa on kahdeksan hedelmää kasvamassa, kukkia on rutkasti jäljellä. Aurinkoa siis!

Piha on minun ja lasten projekti. Ja yksi lasten kesähommien tuottajista. Ensi kesälle kaavailemme trampoliinia, hiekkalaatikkoa ja leikkimökkiä. Puuhun. Piiloleikit ovat suosiossa. Isommat tytöt kiipeävät puihin leikkimään. Kaksivuotiasta pakoon. Yksi miinus pihassamme on: Kaveriyhteisö puuttuu, kun ei ole naapureita samalla tontilla.

Korjaus ja lisäys: Omenapuita onkin 14. Karviaspensaitakin kuusi. Lisäksi löytyy kaksitoistametriä karhunvatukkaa. Kolme isoa kastelukannua ja kuusi pientä.

 

Kirjasirkuksessa

Yhtenä päivänä alakerrassa ruokaa laittaessani ihmettelin yläkerrasta kantautuvaa kolinaa. Kutsu kävi ja selvisi, että kuusivuotias oli harjoitellut kirjasirkusohjelmaa. Uusiokäyttöä kirjoille. Sidonnat eivät tykänneet. Mielikuvitukselle voi kuitenkin hurrata!

Kuusivuotias oli harjoitellut "kirja-akrobatiaa". Tarvittiin vain muoviset korkokengät, jakkara ja kasa kirjoja. Niin ja tietysti kuusivuotias. 116 cm lyhyt ja 19 kiloa kevyt. Lopuksi tarjottiin kahvilassa suolaista ja makeaa muovipiirakkaa. Muoviastioista.

Taustalla näkyy minun vanha poikanukkevauva, Jan. 

Vehkeineen päiviniin. 

Ja väärässä paikassa olevia lelulaatikoita ja paperiröhnää.

Sivuraide: Jos joku katselee kuviakin, niin haluan kertoa, että kuusivuotias valitsee valitettavan usein itse vaatteensa. Etenkin vapaapäivinä. Ja tekee omat kampauksensa. Paluu arkeen ja meno kouluun voi olla hänen värisilmälleen järkytys. Silloin hän saa valita paidan ja minä loput vaatteet sen ympärille. Tai sitten hän valitsee kahdesta antamastani asukokonaisuusvaihtoehdosta mieleisempänsä. Piste.

Ajattelin piirtää kasvot peitettyjen kohdalle, etteivät ne ole niin pelottavan hahmottomat. 

- Epäonnistuin... Peittämään Janinkin strategiset muoviosat.

Tunnissa

Ehtii monenmoista. Joinain tunteina jotain näkyvää. Toisina näkymätöntä. Joinain tunteina ei yhtään mitään. Silti ne tuntuvat usein loppuvan kesken. Paitsi silloin, kun lapset eivät keksi mitään tekemistä. Silloin yksi tunti tuntuu viideltä tunnilta.

 Viime päivinä:

 Tunnissa on ehtinyt tekemään kahdeksan kilometrin reippaan kävelylenkin, kymmenen kilometrin laiskan hölkän tai pyöräillä parikymmentä letkeää kilometriä kaksivuotias kyydissä. 

Tunnissa yksin liikenteessä oleva äiti on ehtinyt käydä läpi neljän lastenvaateliikkeen (Dpam, Jesper & Junior,  Name it ja Polarn O. Pyret) alennusrekit ja hankkia kaikille lapsille sisävaatetäydennykset. 

Tunnissa on ehtinyt siirtämään yksin kaksivuotiaan sängyn ja tulostimen sen alta yläkertaan. Siirtämään ylhäältä pöydän ja räsymaton sängyltä vapautuneelle paikalle. Imuroimaan ja pesemään lattiat kyseisistä muutoskohteista. 

Tunnissa on myös leivottu piirakkavuoallinen porkkanakakkua kuusivuotiaan kanssa ja sen imussa kaksi pellillistä pitsaa. 

Tunnissä tytöt ehtivät putsaamaan puupalaset ja heittelemään ne alustalleen. 

Tunnissa on käyty läpi vaate vaatteelta yhden lapsen vaatekomero. Poistettu pieneksi käyneet vaatekappaleet ja viikattu vaaterivit suoriksi.

Tunnissa savusauna voi syttyä palamaan ja tulla sammutetuksi palokunnan toimesta. 

Toisina päivinä ei jaksa avata konetta. Toisina päivinä siellä vierähtää helposti tunti jos toinenkin. Sen jälkeen tunnissa ehtii siivoamaan lastenhuoneet. Ja potemaan morkkista.

Yhden päivän aikana tunnit kuluivat rumsteeratessa huonekaluja, leipoessa, puusouvissa ja yhden sortin lenkkeilyssä. Kaikki kuvaillut tunnit eivät sentään ole samalta päivältä. Edelliseltä viikolta kylläkin. Yhden tunnin aikana, ruoanlaiton ohessa ehtii vierailemaan vaikka yläkerran kirjasirkuksessa.

Kesähommissa

Meillä on lapset laitettu kesällä hommiin. Niiden perushommien, kuten salaatin tekemisen, perunoiden kuorimisen ja huoneiden siivoamisen, lisäksi. Meillähän lapset eivät saa viikko- tai kuukausirahaa. Karkkipäivä on kerran viikossa. Vaatteita, urheiluvälineitä ym. hankitaan tarpeen mukaan. Samalla periaatteella käydään elokuvissa, maksullisissa liikuntapaikoissa, maauimaloissa tai jätskillä. Uusia leluja saa vain jouluna ja syntymäpäivänä. Kymmenenvuotias on esimerkiksi tehnyt oman valinnan harrastuksensa ja muiden rahareikien välillä. Siinä vaiheessa, kun (yksin hänen) harrastukseen uppoaa lähes 3000 euroa vuodessa, ylimääräisten asioiden perään ei tarvitse juurikaan kysellä. Tässä vaiheessa meillä ei myöskään matkustella koko porukan kanssa joka vuosi ulkomaille.

Kesähommilla on voinut ansaita taskurahaa. Isommat tytöt ovat kitkeneet perunamaata, pilkkoneet risuja pienemmiksi, keränneet sepeliä talven jäljiltä nurmikolta ja tehneet pieniä klapihommia. Jokainen taitonsa ja jaksamisensa mukaan. Edessä on vielä syksyn omena- ja lehtisouvit. Työnantajana olen ymmärtänyt, että palkka kannattaa sopia etukäteen ja maksaa vasta urakan lopuksi. Käsirahaa ei makseta! Kaksivuotias on lyhytjännitteisyytensä vuoksi vielä ilmaista työvoimaa. Isommille tytöille palkkaa maksetaan 4-10 euroa hommalta. 

Pitkäkestoisen säästämisen jälkeen rahat tuhlautuvat yleensä seuraavalla kauppareissulla Barbie-tavaroihin. Pienemmät summat tarroihin.

Inessiivi-sarja

Inessiivi on suomen kielen sijamuoto (sisä-/paikallissijamuoto), joka ilmaisee sisässä olemista. Myös jossakin paikassa tai asiassa olemista. Sen sijapääte on -ssa tai -ssä vokaalisoinnun mukaan. Esim. auto -> autossa, pöytä -> pöydässä.

Tulossa:

Kesähommissa

Tunnissa

Kirjasirkuksessa

Puutarhassa

Vaatekaapissa

Parasta kesässä

Syö kuin pientä eläintä

Minua. Joskus, jos häviän miehelle jossakin pelissä. Muille ei tee tiukkaa hävitä kuin hänelle. Parisuhdekilpailua. Välillä ei tee tiukkaa hävitä hänellekään. Yhtä kertaa lukuunottamatta olen voittanut hänet aina Trivial Pursuitissa. Scrablessa en ole hävinnyt ikinä. Tai Rappakaljassa ja Aliaksessa. Jatsissa voitot menevät varmaan tasan. Samoin Huojuvassa tornissa. Ulkopeleistä Mölkyssä voittosuhde menee varmaankin tasan. Kroketin häviän aina. Voi nurmikko raukkaa. Perinteisen tikan voitan minä. Mutta Darts-tikan häviän aina. 

Pari iltaa sitten olin toisessa erässä tappiolla 57-224 pistettä (ensimmäisen erän olin tottakai hävinnyt). Oli pakko lopettaa kesken. Minua söi kuin pientä eläintä. Vielä sisälläkin. Aamulla ei enää.

   Pitäisi kasvaa aikuiseksi.

Onnistuin kierrosten aikana heittämään yhden kerran triplapisteisiin. 

Ykköseen.

Shave the Whale!

Torstaina. Juhlistaakseni pian alkavaa kolmen päivän pyhää yksinäisyyttäni. Ensimmäistä yksinäisyyttä viiteen vuoteen, kuukauteen ja kahteenkymmeneen päivään. Päätin ajaa talviturkkini. En voi harvinaislaatuisen allergiani vuoksi uida kuin lämpimässä vedessä. Ilman päivittäistä lääkitystä en minkäänlaisessa vedessä. Allergia ei johdu tietääkseni lisäaineista. Ja ihanan siitepölykauden aikana en missään vedessä. Vaikka syön allergialääkkeitä. Ja voimakkaan punapigmenttisyyteni vuoksi minun ei tarvitse ottaa aurinkoa lainkaan. Ellen halua loistaa sen kanssa kilpaa. Ja sairastua melonoomaan. Niinpä olen onnistunut kasvattamaan toukokuisen lomareissumme jälkeen ihan kelpo turkin sääriini. Niitä, kun ei ole tarvinnut esitellä missään. Miestä ei kuulemma häiritse. Niin sitten ei minuakaan. Seli seli. Olen vain laiska sen homman suhteen.

Toimenpiteen suoritettuani ja laitettuani hameen päälleni, mietin ulkona päivän valossa: 

Olisiko ollut aiheellista laittaa valot päälle ruskean hämärään kylppäriimme toimenpidettä suorittaessa?

Vaihtaa käyttämätön terä jo kertaalleen käytetyn tilalle? 

Vai lykätä suosiolla myrkyt ihoon ja polttaa karvat pois?

 Nih. Onko nyt nätti?

Naarmu ei ole karvanpoistotapaturma. 

Se on orapihlaja-aidan piikistä. 

Aidan siistimistapaturma.

Tämänkö juuri halusit minusta tietää? 

Oletko itse laiska jonkun

kauneustoimenpiteen suorittamisessa?

Sivuraide: Miksi kuukautisten pitää alkaa ennen kahdenkymmenen vuoden ikää? Miksi niiden pitää tulla joka kuukausi? Miksi niiden tuloa ei saa lopetettua sitten, kun niitä ei tarvitse enää lisääntymiseen. Miksi jalkakarvatkin täytyy ajella? Tai miksi niiden täytyy edes kasvaa? Tai kainalokarvojen? Mihin niitä tarvitaan?  Minkä asioiden olemassa olo askarruttaa sinua?

Tiedättekö ne päivät?

Kun kaikki on tylsää. Tyhmää. Ärsyttävää. Aika matelee. Yksi päivä tuntuu viikolta. Sellaisia ovat pari kulunutta viikkoa olleet kymmenenvuotiaalle. Kaikki (kaverit) ovat jossain muualla. Mummoloissa. Mökeillä. Lomamatkoilla. Paitsi me. Me maalaamme taloa. Ensin esivalmistelut veivät pari viikonloppua. Nyt maalataan aina, kun ei ole sadepäivä. Olen aiemminkin kai itkenyt, että kymmenenvuotias on väliinputoamisiässä. Ilman kavereita ei:

Leikitytä. 

Luetuta. 

Laulatuta. 

Ulkoilututa. 

Pelailututa.

Toisaalta huoneen lattialla makaaminen. Musiikin kuuntelu ja justienbiebereidenkään ihailu julisteista ei riitä vielä täyttämään päiviä. Me. Perhe. Emme kelpaa tekemisseuraksi. Ainakaan koko päiväksi. Saati kahdeksi viikoksi. On ilmeisen vaikeaa olla meidän perheen kymmenenvuotias. Niinpä.

Olemme tehneet päiväretkiä, kun mies maalaa. Kaiken maailman kirppiksille. Kartoittaneet pyöräillen lähiuimarantoja. Vaikka uimaan ei mereen ollakaan vielä tarjettu. Onneksi on jos jonkinmoista kylpylää, vesipuistoa ja maauimalaa. Niissäkin olemme retkeilleet.

                                                        Tutustu tästä!

Kierrelleet lähipitäjien ihania sisustusputiikkeja- ja navettoja.  Pihapiireineen. Suosittelen. Lasten kanssa vain, jos he osaavat halutessaan huomioda ympäröivät tilat ja tilpehöörit. Meiltä se onnistuu, vaikka kotona ei aina onnistutakaan!

Järjestäneet pienimuotoisia lomakakkukahveja aikuisystäville.

Torstaina mies lähti äitinsä ja kaksivuotiaan kanssa Itä-Suomeen sukulaisjuhliin. Pakkasin isot tytöt autoon mukaan. Heidät pudotettiin matkalta mummolaan. Mummollakin on kuusi viikkoa kesälomaa. Mummo jaksaa, kun äiti ei enää jaksa. Tai ei hän ainakaan kehdannut kieltäytyä. Näillä minuuteilla se alkaa taas. Kotona koko kesä- lomarumba!

Perjantaina

lähdimme liikenteeseen aikaisin. Kuusivuotiaalla oli suolistotautien erikoislääkärin aika. Tällä kertaa mentiin jo hyvillä mielin. Kuusivuotias on ollut oireeton kuukauden päivät. Edessä oli lopputulema ja -tapaaminen. 

Kaikki alkoi helmikuussa vatsatautikierteestä ja jatkui kesäkuun alkuun asti. Maalis- ja huhtikuu olivat pahimmat kuukaudet. Ei vähiten allekirjoittaneen pahaa lietsovalle mielikuvitukselle, mutta eniten kuusivuotiaalle, joka ei kyennyt joinain päivinä syömään lainkaan. Huono olo iski aina ruokailuiden yhteydessä, johtaen siihen, että hän söi vain pari lusikallista ruokaa ja jätti kokonaan syömättä aamu- ja iltapaloja pelätessään huonoa oloa ja vatsakramppeja, jotka pakottivat itkemään kaksinkerroin. Huhtikuun lopussa oltiin siinä pisteessä, että lääkäreissä ja verikokeissa lampattiin monta kertaa viikossa. Huhtikuun aikana kuusivuotias oli jo niin voipunut kivuliaisuuteen ja heikkoon syömistilanteeseensa, että päiväunien lisäksi hän nukahteli autoon ja kesken leikkien lattialle. Useita kertoja päivässä. Huhtikuun puolessa välissä hänet soitettiin osastolle kesken tarhapäivän, kun silloiset verikoetulokset valmistuivat. Lähtiessäni silloin töistä taksilla hakemaan ja viemään häntä sairaalaan, pelkäsin pahinta. Enemmän kuin helmikuisena yönä, kun mies ei tullutkaan kotiin.

Kyseessä olivat infektioiden erittäin alasajamat valkosolu- ja verihiutalepitoisuudet veressä. Jatkotutkimukset haluttiin saada heti tehtyä, tuoreesta verestä. Siksi sairaalaan kävi kutsu kesken päivän. Tästä alkoi varsinainen tutkimusrumba, jonka saamiiseen olen enemmän kuin tyytyväinen. Saman päivän iltapäivällä lääkäri kertoi minulle, että kuoleman pelkoa ei ole. Sehän oli minun suurin pelkoni. Mistään ei löydetty mitään. Laktoosi-intoleranssi,  maitoproteiiniallergia ja keliakia suljettiin ensimmäisinä pois. Samoin autoimmunologiset sairaudet. Sekä Salmonella ja helico-bakteeri. Lopputulemana taitaa olla vatsatautipöpön (luultavasti Rota-viruksen) aiheuttama jonkinlainen vatsan ja suolistonlimakalvojen tulehdus, joka helpotti ajan kanssa. Kolmessa kuukaudessa. Painokin oli jo noussut takaisin kuusivuotisneuvolan lukemiin. 19,1 kiloa.

Itse perjantaihin takaisin. Päivään oli keksittävä etukäteen jo mukavaakin tekemistä, koska kaiken tämän sörkkimisen ja törkkimisen, suoliston tutkimisen ja erilaisten laboratorionäytteiden ottamisten (Emlat!) jälkeen kuusivuotias pelkää lääkärikäyntejä. Aamu aloitettiin rentouttavalla leikkipuistotuokiolla yliopistollisen sairaalan läheisessä leikkipuistossa. Lääkäristä mentiin kaupungin kirjaston lastenosastolle, sieltä voileipä-munkkipossu-lounaalle torille ja viimeiseksi Vanhan Suurtorin Keskiaikaismarkkinoille. Kotona syötiin välipalaksi torituomiset: herneet ja mansikat. Päivä oli vaihteeksi aurinkoinen ja lämmin. Iltapäivän kesävieraatkin kestittiin ulkona (niillä samaisilla mansikoilla). Päivä oli ehdottomasti ihan huippu!

Sivuraide: Turun kaupungin kirjaston lastenhoitohuone on parhaimmistoa, missä olen ollut. On potta, pikkupönttö ja normaalikin pönttö. Lavuaarit kahdessa tasossa ja käsien kuivauksellekin useampi vaihtoehto. Mikroa ei ollut, mutta me emme sitä kaivanneet.