Marjassa

Rakastan marjassa oloa. Tai vain kotipihan marjojen poimimista. Se on niin mekaanista työtä, että ajatukset saavat vaellella rauhassa. Kiireetöntä. Ei ikinä millään riipivällä, raastavalla ja roskat mukaansa keräävällä poimurilla. Puhtaita, pulleita marjoja. Suoraan suihin tai pakastettavaksi.Yksin tai yhdessä lasten kanssa. Kukin pitkäjänniteisyytensä mukaisesti.

Tänä kesänä olemme tehneet sunnuntaimustikkapiirakkaretken. Kuuvaan luontopolun varrelle olevaan metsään piirakkamarjoja hakemaan. Vajaa litra piirakkaan. Saman verran lasten suihin.

Kymmenenvuotiaan kanssa mansikkatilalle mansikoita pakastimeen poimimaan. Sonataa ja Polkaa. 14 kiloa. 40 euroa. Pelkästään hyviä marjoja. Jo mansikkamaalla perattuja. Paitsi kymmenenvuotiaan viisi litraa. Ilta kului soseuttaessa ja viipaleita tai kokonaisia marjoja pakastaessa. Mummu auttoi. Lapsetkin. Syömällä saalista.

Kotipihalta olemme keränneet pakkaseen punaviinimarjat. Loput marjat kerätään terttuineen mehuksi. Mustaviinimarjoja ei tänä vuonna tullutkaan kuin viisi. Kukinto epäonnistui.

Edessä on vielä mustikan hakureissu metsään ja sukulaisen pensasmustikkatilalle. Oman pihan vadelmat alkavat kypsymään. Kummatkin niistä pakastetaan sellaisinaan. Ja syödään talven aikana. Kakuissa, piirakoissa, kiisseleissä, rahkassa ja sellaisenaan puuron kanssa.

Karviaiselle pitäisi keksi hyvä hyötykäyttökohde. Nekin alkavat olla kypsiä. Sitten on vielä karhunvatukat. Ne unohdin mainita Puutarhassa-postauksessa. Niitäkin on kaksi rivistöllistä.

Marjoja poimiessani en laita juuri yhtään marjaa suuhuni. Kaksivuotias on keskittynyt pelkästään syömään marjoja. Eilen hän söi välipalaksi suoraan taimista tai pensaista mansikoita, punaviinimarjoja ja kaksi aikuisen kourallista vadelmia. Karviasten vielä hieman paksu kuorikaan ei häntä haittaa...