Vanha Rauma

Vaikka olimme jo pakanneet kaikki telttailukamppeet talvisäilytykseen, pakkasimmekin auton vielä kerran ja suuntasimme tuttavaperheen kanssa yhden yön reissulle. Ostin tarjouksesta Trangia-setin ja pitihän sitä päästä vielä yhdet aamukahvit koemielessä keittämään. Mitään muuta sillä ei varmaan koskaan tulla keittämäänkään.

Me luksustelttailemme. Iljettävän kosteat ja kymmenien ihmisten likaisista jaloista likaantuneet yleiset pesutilat riittävät meidän perheellemme extreme-retkeilyyn. Aamupalatarvikkeet säilyvät autojääkaapissa, mutta kaikki muu syödään kahviloissa ja ravintoissa. Reissukohteet valikoituvat uimarantojen, leikkipaikkojen ja kauniiden kävelykohteiden perusteella. Tällä kertaa kävimme Poroholmassa Raumalla. Vähän konkreettisempaan erämiesmakuun päästiin, koska allekirjoittanut unohti lakana- ja tyynykassin kotiin. Jouduimme selviämään pelkillä makuupusseilla. T-paidoissa. Yöpaidat ja unilelut jäivät samaan kassiin.

Vanha Rauma oli kaunis. Harmi, että vierailimme siellä sunnuntaina. Yksikään ihanista kaupoista ja putiikeista ei ollut auki. Hieman jäi hampaan koloon kaivelemaan ne kauniit sisutus- ja ruokaliikkeet. Hyvä syy palata takaisin joskus.

Seija auttoi maton pesussa

Joulun alla, 

viime vuonna,

 Seija-myrsky tuulineen repäisi savupiippumme hatun irti. 

Tippuessaan se repi kattoomme reiän. 

Joka piti korjata. 

Se tapahtui tänä kesänä. 

Talon kylkeen saapuivat telineet. 

Ja telineille vastapestyt matot kuivumaan. 

Tuli tavallaan matonpesulle hintaa.

Yhdet synttärit

Kolme kuukautta jälkijunassa. Jokapäiväisen kyselyn tuloksena. Neljävuotias ja kuusi kaveria. Rakastan leipomista ja laittamista. Mutten kiireessä ja tiukalla aikataululla. Näihin juhliin oman lisäkiireen toi sään muuttuminen ukkostavaksi juhlapäivänä luvatun auringonpaisteen sijasta. Ulkojuhlat piti siirtää sisälle.

Kun kesä on hellinyt ja pikkuremonttihommia on hoideltu koko ajan, on sisällä käyty vain syömässä, vaihtamassa vaatteita, peseytymässä ja nukkumassa. Sen oli näköistäkin. Meni viisi tuntia selättää sotku juhlakuntoon. Juhlien jälkeen riitti kaksi tuntia laittaa kaikki ojennukseen. Nyt näyttää jo pitkälti samalta kuin ennen juhlasiivoamista.

Kolme-, neljävuotiaat söivät cocktailtikuista nakit ja lihapullat. Muffinseista kruunut ja kuorrutteet. Pillimehut olisivat toimineet pulloja paremmin. Ei pikkuväki osannut juoda pilleistä kallistamatta pulloa. Meni jokaisella juhlakoltut pesuun kotona.

Pullot itse säilyivät ehjinä ja teipit pysyivät paikoillaan käsipesun jäljiltä. Täytyy käydä hankkimassa pulloja toinen mokama ja askarella täydennystä tuleville yhdeksänvuotissynttäreille. Sitä ennen pidetään vielä kahdeksanvuotissynttärit. Ne jäivät kiireiden takia viime vuonna pitämättä. Otetaan takaisin tänä syksynä. Pienen porukan yökyläsynttärit ja ison porukan iltapäiväsynttärit. Parin viikon päästä. Ennen kuin vanha keittiö puretaan ja ties kuinka kauan menee siihen, että uusi on käyttökelpoinen.

Juodaanko Vichyä?

Juotiinhan me. Miehen kanssa. 

Kahdeksan pikkupulloa yhden illan aikana. 

Ensin olin kuluttanut kokonaisen päivän etsiessäni pieniä lasisia pulloja. 

Sopivia ei löytynyt. 

Ne jotka olivat lähimpänä ajatustani, maksoivat vähintään kolme euroa kipale.

Tarjoustalossa silmiini osui lasinen Vichy-pullo. 

78 senttiä kappale. 

Etikettilaput repsottivat jo valmiiksi. 

Liottamalla vedessä etiketit irtosivat alta aika yksikön. 

Vähän pinkkiä tarrateippiä, Tigerin paperipilli, 

nimilappu ja juuttinarua. 

Sisälle suppilon kanssa raparperimansikkamehua.

Valkaisuhoitoa vol.1

Kolme vuotta sitten kun ostimme kotimme, luulimme remonttikierroksen valmistuvan viidessä, kuudessa vuodessa. Sisällä kaikki oli kellastunutta mäntyä ja tumman ruskeaa. Tapeteissa, kaakeleissa ja kaapin ovissa. Monessa paikkaa se on sitä edelleen. Ulkopuolen huoltokunnostus on valmistunut, mutta sisällä valkaisuhoito etenee hitaasti. Edullisin keinoin. Aikaa vievästi kylläkin. 

Isommat remontit eivät toteudukaan suunnittellussa tahdissa. Säästöön ei saada sitä summaa vuodessa, jonka kolme vuotta sitten kuvittelimme vuosittain säästävämme. Silloin tyttöjen luisteluihin upposi pari tonnia vuodessa. Nyt kepeästi yli kuusi. Kukaan ei kertonut ummikolle luistelukouluihin lapsia ilmoittaessa, että jos harrastus vie lapselta koko käden, vie se myös paljon rahaa. Ja aikaa. 

Kalliimmat kohteet kuten kodinhoito- ja kylpyhuone, sauna, uusi julkisivulaudoitus ja ikkunoiden puhkomiset sekä takat odottavat hitaasti kertyvän kassan täyttymistä. Keittiö valkaistuu pian. Sitten säästäminen tarvitsee aloittaa alusta seuraavaa kohdetta varten. Jäljellä olevien kohteiden kohdalla toivomme, että mikään ei posahda rikki. Että ehtisimme ensin. Remonttihommiin omasta halustamme. Onneksi taloa on pidetty hyvin. Edellisestä kaiken kattavasta nykyaikaistuksesta alkaa tosin olla jo kolmekymmentä vuotta.

Talomme ikkunat eivät falskaa kylmää. Ne käytiin läpi lämpökameran avulla. Tummaksi petsatut pokat ja pielet eivät miellyttäneet. Ja olivat huoltokäsittelyn tarpeessa. Viime kesän aikana ehdin maalaamaan kaikki ulkopinnat valkoiseksi. Tämän kesän aikana valkaistuu alakerran sisäikkunapielet pokineen. Ensi kesäksi jää jäljelle yläkerta. Yhden ikkunan valkoiseksi saamiseen kuluu aikaa viikon verran. Maalin kuivuminen syö siitä suurimman osan. Ja sitä tarvitaan kolme kerrosta. Kaksi tartuntamaalikerrosta pohjalle ja yksi pintamaalikerros. Hiominen ja suojateippaus ovat tylsintä hommaa. Autotalliin mahtuu kerralla kahden ikkunan sisäikkunat. Vielä on yksi kierros ja kaksi ikkunaa jäljellä. Sitten voi tälle kesälle lopettaa.

Vähän on eri kuvakulmat

Viidennes

Viidennes takana yhteistä elämää neljävuotiaan kanssa. Aika monta vuotta vielä edessä. Hän on vielä niin pieni, että tulevien vuosien kulkua on vaikea lähteä arvioimaan. En osaa yhtään sanoa millainen ihminen hänestä kasvaa. Mitkä tulevat olemaan hänen mielenkiinnonkohteitaan, taitavuuksia tai heikkouksia.

Omien sanojensa mukaan neljävuotias aikoo isona rakentaa talon meidän pihallemme. Siinä on kolme huonetta. Hän aikoo saada kerralla kolme vauvaa, joiden nimet tulevat olemaan Koiranpentu, Veena ja Leenis. Tulevaa aviomiestään hän ei osaa vielä nimetä, mutta on kesän aikana ymmärtänyt sen, ettei se voikaan olla mies, hänen oma isänsä. Auto tulee olemaan vaaleanpunainen Fiat. Ammatiltaan hänestä tulee äiti.

Neljävuotiaan on hyvin vaikea hyväksyä sitä, että hänellä ei ole samoja oikeuksia kuin vanhemmilla siskoillaan. Kuinka voisi hyväksyä sellaista asiaa, jota ei vielä ymmärrä. Neljävuotiaathan ovat tiettävästi koko maailman napoja!

Neljävuotias on puuhakas ja utelias. Ikipuhuja. Puhe ei lakkaa edes nukkuessa. Kysymyksiä riittää satoja jokaiselle päivälle. "Mikä on karnivori?" "Onko Argentiinassa nyt yö?" "Miksi äitin maha näyttää siltä kuin siellä olisi vauva, muttei kuitenkaan ole." "Miten traktorinmunista voi kuoriutua uusia traktoreita, kun niiden sisällä on heinää?" Neljävuotias ei vielä ole itse vastuussa hölmöilyistään. Se oli aina joku muu. Tai jos ei ollut, se joku muukin teki niin. Kuten kävi seisaaltaan puskapissalla.

Sen lisäksi, että neljävuotias osaa uhmata, polkea polkupyörällä, luistella, hiihtää, kiipeillä ja puhua kaikilla äänteillä, hän osaa myös pussata kalaa. Josko siitä tulisi prinssi. Ei tullut. "Muutunkohan minä sitten ensi yönä kalaksi?" Neljävuotiaallehan kaikki on vielä mahdollista. Kalan nimi oli muuten Mooses.

Silti odotan, että aika vierisi muutaman vuoden eteenpäin. Uskaltaisi laskea hänet hetkeksi pihalle itsekseen. Tai voisi laittaa itse etsimään tietoa kysymyksiin, joihin en osaa vastata. Pääsisi lenkille Pikku Kakkosen aikana. Eikä vasta puolikymmeneltä illalla.

Puolet

Puolet on suunnilleen kulunut siitä ajasta, jonka kahdeksanvuotias elokuun yhdeksänvuotias asunnee kotona. Parilla vuodella ehkä vajaat. Hänen kohdallaan en odota, että aika kuluisi hieman nopeammin tai hitaammin. Hänen kanssaan ei tunnu olevan kiire. Vielä. Hän on vielä leikkivä, askarteleva ja touhuava lapsi, mutta riittävän vanha laskettavaksi yksin pihalle tai leikkipuistoon.

Kahdeksanvuotias keksii itselleen, pikkusiskolleen ja naapurin lapsille koko päiväksi tekemistä. Hän askartelee lahjoja ja kirjoittelee ilahduttavia viestilappuja. Hän ei malttaisi mennä illalla nukkumaan, kun aina jotain mukavaa on jäänyt kesken. Hän murehtii välillä muille mitättömiä asioita. Iloitsee pienistäkin jutuista. Eikä jaksa pestä tai kuoria kahta perunaa enempää.

Silti kahdeksanvuotias on lapsistani se kenen kohdalla unohdan usein aikuisuuteni ja vajoan lapsen tasolle. Olen hänen kompastuskivensä. Sääntöineni ja vaatimuksineni. Hänestä niitä on liikaa. Ja ne ovat turhia. Ne eivät kosketa häntä. Hän on mielestään riittävän vanha ja taitava arvioimaan miten asiat kuuluu hoitaa. Sellainen on hän on ollut aina. Murrosikä hänen kohdallaan ahdistaa. Selviämmekö siitä molemmat järjissämme? Saman katon alla asuen. Olemmeko puheväleissä, kun on aika toivottaa onnea itsenäiseen elämään.

Vaatimukseni ja sääntöni ovat samoja kaikille lapsilleni. Kompastuskiviä kahdeksanvuotiaan kanssa ovat mm. ruoan yhteydessä juominen, päivittäiset hammas- ja iltapesut, hiusten harjaaminen, tilanteen ja säänmukainen pukeutuminen, tavaroiden paikoilleen siivoaminen illalla tämä tosin lienee valtakunnallinen kiukunaihe, likapyykkien koreihin vieminen ja läksyjen huolella tekeminen ja virheiden korjaaminen. Kyllä tarkistan lasteni läksyt ja kyselen koeasiat.  Tavallisia asioita, joiden hoitaminen ilman raivoa, kiukkua ja päivittäistä maailmanloppua ei onnistu häneltä. Ja on liikaa päiviä, kun minulta ei onnistu katsella sitä malttiani menettämättä. Kyse ei ole mistään varttitunnin kiukuttelusta, vaan voi kestää tunteja. Joku viisas on sanonut, ettei  hyvä vanhemmuus ei ole sitä, että kokee tyytyväisyyttä lapsensa onnistumista ja osaamisista, vaan sitä että hyväksyy lapsessaan nekin ominaisuudet, joita ei hänelle "tilannut".

Todistusten mukaan käytökseen liittyvät osa-alueet on aina osattu hoitaa erittäin hyvin. Kavereita riittää koulussa, harrastuksessa ja niiden ulkopuolella. Onneni taitaa olla "se aikuinen, jolle lapsen on turvallista kiukutella". Silti sorrun välillä iltaisin ajattelemaan, että reilun kymmenen vuoden päästä tämä on ohi. Välillä mietin tosissani koulupsykologiin yhteydenottamista. Aina en ole varma, onko ongelma kahdeksanvuotiaan vai minun. Vai molempien? Ehkä kiukuttelu on hänen tapansa ottaa osansa huomiosta. Hän on kuitenkin lapsistani se, jolle kaikki on helppoa ja joka on halutessaan kaikessa taitava. Pitäisi varmasti muistaa useammin huomioda se. 

Eikä sitä kiukuttelua mahdu kuin aamuun ja iltaan. Juuri niihin ajankohtiin kuin ei itsekään oikein jaksa olla skarppina. Jolloin toivoisi kaiken sujuvan helposti ja omalla painollaan.  

Viimeinen kolmannes

Olen viimeisen vuoden aikana havahtunut aina aika ajoin siihen, että yhteinen aika kotioloissa kaksitoistavuotiaan kanssa vähenee vinhaa vauhtia. Kun neljävuotiaan kohdalla odotan ajan etenevän vauhdilla muutaman vuoden eteenpäin, kaksitoistavuotiaan kohdalla toivon, että se matelisi. Ettei laina-ajan viimeinen kolmannes kuluisi niin nopeasti kuin  aika tuntuu kuluvan.

Teini-ikä ei ole vieläkään ylettänyt sormiaan häneen. Sen sijaan viisautta ja auttavaisuutta tulee päivä päivältä enemmän. Kuin myös yhteisiä keskustelun aiheita. Tilannekomiikalle nauramista. Luottoa siihen, että järki ja oma arviointikyky kantaa luottamuksen arvoisesti. Kulunut vuosi kasvatti hänestä tunnollisen koululaisen. Ahkera treenaaja ja hyvä ystävä hän on ollut aina. 

Keväällä katsoimme yhdessä toisen aikuisten elokuvan. Titanicin. Ensimmäinen oli Twilightin Houkutus ja kolmas saman sarjan Uusikuu. Kiltisti hän laittoi silmät kiinni ja katsoi vielä toisaalle "autokohtauksen" ajan. Eikä huomannut, kun itkin siinä kohtauksessa, jossa äiti yrittää nukuttaa lapsiaan veden jo noustessa hytin lattialla. Etteivät lapset tajuaisi kuolevansa. Nuorena itkin, kun Jack vaipui meren syvyyksiin. Enää en.

Kesäloman alussa kreppasin hänen hiuksiaan. Kävimme yhdessä pohtimaan tuleeko minulle vanhana harmaat vai valkoiset hiukset. Sitten pohdimme kuinka käy hänen hiuksilleen. Sitten tuntui kuin joku olisi kuristanut kurkkuani ja pala rinnassa kasvoi. Tajusin, etten tule sitä ikinä tietämään. Ja niin sen kuuluukin olla. Niitä kyyneliä en onnistunut salaamaan, vaikka yritin. Sitten paruimme hieman yhdessä.

Sivuraide: Viidennellä luokalla käsitellään ihmisen lisääntyminen biologiassa. Tajusin, ettemme olleet puhuneet asiasta sen jälkeen, kun hänestä ensimmäisen kerran tuli isosisko kolmevuotiaana. Hän oli selvästi lukenut kyseiset kappaleet jo kirjasta. Halusin vain varmistaa, ettei hän tunnilla viittaa ja kerro, että naisen mahassa on kohtu, joka on kuin kukkaruukku. Siihen ruukkuun isä istuttaa siemenen ja siitä kasvaa kukan sijasta vauva.

Kesän mittaan

Pihassa kukkii koko ajan jotain. Myöhälle syksyyn asti. Keväällä rusakot ja peurat kyllä, peurat yrittävät syödä sipulikasvien versot. Joskus sipulitkin. Varikset tykkäävät syödä herneiden ja avomaakurkkujen sirkkalehdet. Näihin aikoihin kesästä karviaismarjat. Vain ne punaiset. Räkättirastaat syövät punaherukat, mansikat ja kirsikat. Siis jos saavat mahdollisuuden. Kasvien säästämiseksi auttaa itämisvaiheessa harso. Marjojen kohdalla verkko. Ja aktiivinen säikäyttely ja jahtaaminen. Lasten toimesta. "Hussaaminen". Liljakukot haluavat syödä liljat. Niiden hätistelyyn riittää päivittäinen tappaminen aamukierroksella. Alkukesän aikaan. Loppukesästä niitä ei enää ilmannukaan. Kastelu ja ravitseminen auttaa pitämään kaiken vehreänä. Ruohonleikkuu ja kitkeminen kauniina. Samoin kuolleiden oksien, lehtien ja kukkien poistaminen. 

Elokuussa alkaa päivittäinen omenoiden keruu. Sitä kestää kaksi kuukautta. Luumut menevät siinä sivussa. Niiden keruuaika kestää vain viikon verran. Loppu viimein ennen talvea tarvitsee suojata herkät kasvit ja sipulit. Osa viedä kellariin talvisäilöön. Ravita maa. Haravoida lehdet. Jossain välissä on pestävä ja öljyttävä grilli ja kovapuukalusteet. Polyrottinkisille riittää pesu. Viedä ne talven tieltä kuivaan sisälle säilytykseen.

Työtunteja ei kannata laskea. Keskimäärin varmaan kaksi tuntia päivässä riittää. Toukokuusta lokakuuhun. 

Mitä tällä työmäärällä sitten saa?

Tekemistä päiviin ja silmäiloa viikosta toiseen. Nyt piha on "valmis". Tulevina vuosina keskitytään enää ylläpitoon ja hoitamiseen. Rakennusvaihe on ohi.

Kuvat ovat pääasiassa kolealta alkukesältä. Monet kasveista ovat jo kukkineet. Monet kukkivat juuri. Osa on kukinnan kynnyksellä. Osa vielä kypsyttelee. Keväällä istutetut uudet nurmialueet ovat jo päässeet läikikkyydestään. Harsot ja verkot ovat viikattu takaisin varastoon.