Sisällä ja ulkona. Sitä kuuluu meille. Työ täyttää päivät ja pään. Arki lopun ajan täydentää. Tunnit eivät riitä. Minulle. Haluaisin ehtiä enemmän. Saada aikaiseksi enemmän. Tehdä enemmän. Aloillaan olemista en kaipaa. Silloin ei mikään edisty. Tehtävien asioiden listaan kertyy koko ajan enemmän asioita kuin siltä hoituu pois.
Sormet ovat olleet mullassa useampana viikonloppuna. Viime viikonloppuna laskin isän uurnan hautaan ja suljin haudan yhdessä paikalla olijoiden kanssa. Tänä viikonloppuna olen valmistellut kukkapenkit talvikuntoon. Istutellut kevätkukkasipuleita lasten kanssa. Ensi viikolla työstämme miehen kanssa viimeisen penkin valmiiksi ja siirrämme siihen kukat toisesta kukkapenkistä. Ihan mikä tahansa päivä voisi olla satamatta vettä, että pääsisin ajamaan tippuneet lehdet (ja ruohon) ruohonleikkurilla silpuksi. Ja sitten haravoimaan ne pois. Ehkä sen jälkeen voisin pyöritellä sormiani muutaman illan ja käydä läpi kaikki nuo koriin kertyneet lukuisat, lukemattomat sisustuslehdet.
etteivät johdot näy. Tietenkään.
Viime yönä kello 23.15 olin vastuuton äiti, kun kävin herättämässä isommat tytöt katsomaan tähdenlentoja. Viidessätoista minuutissa näimme parikymmentä tähdenlentoa. Tytöt eivät olleet ennen nähneet yhtäkään. Itsekin vain kaksi. Aika paljon sai toiveita mielessään esittää. Toivottavasti edes muutama niistä toteutuisi ajan mittaan.


