Neljäs

Tämä haaste on kai kiertänyt jo pari vuotta ja Sari-VS halusi ilmeisesti hankkia minulle näkyvyyttä ;)

Säännöt menee näin:

1. avaa neljäs kansio, jossa säilytät valokuviasi.
2. valitse neljäs kuva kansiossa, ja julkaise se blogissasi.
3. selitä kuva.
4. haasta neljä bloggaajaa tekemään sama.

Oma kuvani on neljännen kansion viides kuva, koska neljännessä olin itse. Ja toivon, ettei tämän kuvan henkilöä tunnistettaisi kuvan perusteella.

Kuvassa on silloinen kolmevuotias, nykyinen yhdeksänvuotias. Päivä on elokuun lopusta 2005 ja olemme olleet saaristossa mustikassa. Siitä huulien sinerrys, ei kylmyydestä. Matkalla  takaisin autolle pysähdyimme katsomaan ja ruokkimaan (heinällä) lampaita. Lammas näyttää vetävän heiniä suoraan kolmevuotiaan hatusta...

Kellehän laittaisin haastetta eteenpäin, kun se on kiertänyt niin kauan ja tämä omani on tällainen salainen sielunhoitoprojekti:

Willa Olivia

Prinsessa ja Auto

Kirppu nimeltä Mandi 
Elohiiri 

Sumussa

Aamulla olimme sumussa. Yöllä nukuttu kymmenkuisen kanssa neljä tuntia. Ainakin sadassa pätkässä.

Tuomiokirkko

Olihan se odotettavissa. Se mitä isot edellä, niin pienet perässä.

Punaiset silmät,

tiheä hengitys,

seisomaan ei jaksa nousta,

itku on herkässä,

juttu ei kulje,

rytmikäs musiikki ei laita huojumaan,

välillä vähän oksettaa.

Kuplavolkkari

Sairastuihan se pieninkin. Tänään on täynnä kaksi viikkoa, kun ensimmäinen  aloitti. Ja vuorollaan jokainen meistä on ollut kipeänä. Yksi terve päivä mahtui alkuviikosta väliin. Illalla sitten nousikin jo kuume. Tulipa testattua. Ei välitä tämäkään lapsi suojelupoliiseista, supoista. Mutta ne palauttavat vähän virtaa lapseen.

Toisivatkohan ne äidinkin pois sumusta? En taida kokeilla.

Pistä lapsi asialle ja tee itse perässä. Ainakin osa!

Minulla on muutamia periaatteita, jotka koskevat lasten siisteyskasvatusta. Nyt en tarkoita hygieniaa. Siitä mulla on paljon enemmän periaatteita. Mutta siis siisteyttä, puhtautta ja järjestystä:

1. Roskat viedään roskiin.

2. Iltaisin siivotaan omassa huoneessa tavarat paikoilleen.

3. Omat vaatteet viedään ja lajitellaan pyykkikaappiin.

4. Astiat huuhdellaan ja laitetaan astianpesukoneeseen ruokailun jälkeen.

5. Ulkovaatteet laitetaan hengareihin. Kengät omaan kenkäkoriin.

Esikoisen kohdalla kaikki nuo onnistuvat. Eivät aina kiukkuamatta. Äiti on tyhmä! Mutta onnistuvat. Huoneen siivous ja pöytäpinnan puhtaanapito on hankalinta. Keskimmäinen vie roskat roskikseen. Välillä meillä on kyllä vähän eriävä mielipide siitä, mikä on roskaa. Iltaisin huoneen lattiapinnat ovat puhtaina. Joskus pöydätkin. Useimmiten eivät:

Jos pöydät ovat illalla viisivuotiaan toimesta siistit, näyttää lelukaapissa luultavasti tältä:

Yhdeksänvuotiaalla on omassa huoneessa vastaavanlainen kaappi. Paljon paremmassa järjestyksessä. Kerran kuukaudessa perkaan lelukaapit ja siirtelen lelut omiin laatikoihinsa. Kaikkille on omat laatikot. Ja heitän aimoannoksen tarpeetonta roskiin. Kaikki muut siisteyshommat onnistuvat viisivuotiaaltakin. Astioita hän ei yletä huuhtelemaan vielä, joten tiskipöydälle jättäminen riittää. Kymmenkuisen kanssa siivotaan illalla yhdessä lelut koreihin. Siinä hommassa saa olla aika nopea. Jos meinaa haluaa, että ne pysyvät siellä korissa, eikä samaa hommaa tarvitse tehdä uudestaan. 

Loput kotihommat ovatkin sitten minun heiniäni: pyykkäys, järjestely ja siivous. Nyt on koti saatu asumiskuntoon viikon sairastamisen jälkeen. Koko päivä meni, mutta nyt kiiltää. Jos ei muu, niin allekirjoittaneen naama ainakin. Huh! Toivottavasti toista viikon siivouskatkoa ei lähiaikona ole tiedossa.

Äiti. Miksi sulla ei ole ripsiä?

Kysyi viisivuotias kaksi päivää sitten. 

"Onhan minulla. Ne ovat vain tosi vaaleat ja lyhyet," vastasin. 

"Ai jaa. Miksei sulla voi olla tavallisia ripsiä niin kuin kaikilla muillakin?" kuului jatkokysymys.

Niinpä. Sitä olen miettinyt usein aamulla meikatessani itsekin. Se olisi varmaan liian helppoa. Mutta kolme päivää meikkaamatta ja kalman kalpeana, sai kai viimeisetkin ripsen tynkäni ulkonäöllisen itsetuntoni katoamaan viisivuotiaan näkökentästä. Kyllä. Minäkin sairastuin. Viisivuotiaskin sairastui. Ja toivottavasti nyt viimeisimpänä sairastui mies.

Tiistai ei ollut elämäni riemuvoitto. Se oli kolmen lapsen äitinä tähän mennessä raskain päivä. Yhdeksänvuotias oli kolmen päivän kipeänä olon jälkeen vihdoin kuumeeton. Ja ylienerginen. Minä ja viisivuotias kuumeen kourissa ja kymmenenkuinen yhtä touhukas kuin aina. Ja mies ylitöissä. Sama toistui keskiviikkona ja torstaina. Sillä erotuksella, että yhdeksänvuotias palasi kouluun. Torstaina oma kuumeeni katosi, mutta viisivuotiaan ei. Odotin viikonloppua kuin kuuta nousevaa. Toista aikuista jakamaan sairastarkea. Kunnes perjantaiaamuna mieskin oli kuumeessa. Epäreilua.

Eihän sairastumiselle kukaan mitään voi. Mutta työleiri jatkui. Itse kipeänä ollessani kaitsin lapset. Puin, ruokin ja valvoin. Leikkiä en jaksanut. Nukkua en voinut. Makasin milloin missäkin kymmenkuisen lattiatuntumassa. Kun mies sairastuu, hän makaa sohvalla, voivottelee ja nukkuu. Mittaa kuumetta kerran puolessa tunnissa ja muistaa mainita sen määrän joka kerta. Tänään hänelle tuli kuumeen kaveriksi nuha. Närkästyneenä hän voivotteli, kun meillä ei ollut nenäliinoja jäljellä. Pitää ihan oikeasti niistää talouspaperiin. Nenän alus tulee kuulemma punaiseksi. En pystynyt enää hillitsemään itseäni. Remahdin järjettömään nauruun. Iso mies kiukuttelee siitä, kun ei ole nenäliinoja. Etenkin, kun hän oli juuri käynyt lähikaupassa hankkimassa itselleen tervehtymistuotteita. Iltapäivällä, kun kipaisin Sokoksella 3+1 päivillä, yritin löytää hienohelmalleni Hello Kitty-nenäliinoja. Laihoin tuloksin. Tavallisia toin kuitenkin.

Huomenna en aio pyhittää lepopäivää. Vaan tartun imuriin, rättiin ja moppiin. Kuinka kamalan likaista voi tulla, kun viikkoon ei siivota. Kaikki tavarat on kyllä laitettu paikoilleen iltaisin ja tiskit hoidettu. Torstaina pesin kertyneet pyykit. Imurointi ja pölyjen pyyhintä on jäänyt. Vain pakolliset on hoidettu. Tulisimmepa jo vihdoin kaikki kuntoon.

Sivuraide: Olen huono koskaan tarttumaan erilaisiin tempauksiin, kiertoviesteihin ym. Tai edes lasten välikausivaateralliin. Mutta tänään osallistuimme Earth Houriin. Se oli kiitollista siinäkin mielessä, että kynttilän valossa pöly ei näkynyt. En ole sytyttänyt valoja vieläkään. Enkä aio sytyttääkään.

Leipäännyttää!

Kevät sää. Ihanaa! Lasten kanssa olo. Mukavaa! Kotityöt. Ihan ok! Sairastelu. Ihan pyllystä!

Kevät sää jää nauttimatta, kun köhnitään sisällä. Yhdellä on kuumetauti. Mies on töissä*. Illalla ulkoilessa keväästä ei ole enää tietoa. Vesilätäkötkin jäätyvät uudelleen. Toivottavasti tauti ei tartu toisiin.

Lasten kanssa olo on mukavaa. Välillä meinaa heittää lapsilla itse olen onneksi aina yksi tyyneyden tyyssija hepulin puolelle, kun keskenämme olemme sisällä päivät pitkät. Terveenä olevat ovat yhteistyökykyisiä, onneksi. Ja sairastava nukkuu. Toivottavasti tauti ei tartu toisiin.

Kotityöt ovat yhtä tyhjän kanssa. Pyykkihuolto pelaa ja ruokaa tulee laitettua. Mutta kun ollaan vain kotona, siivous tuntuu turhalta. Pöly hiipii pinnoille samana päivänä, koska leikit valtaavat koko asunnon. Tavarat mekastavat joka puolelle saman tien, kun ne on edellisen kerran paikoilleen siivottu. Oven kahvat eivät ole koskaan kiiltäneet näin huolella, kun puunaan ne puhtaiksi joka kerta, kun kuumeilija on liikkunut sängystään. Toivottavasti tauti ei tartu toisiin.

Sairastelu. Ensimmäinen  kunnon tauti kahteen vuoteen. Silti kurjaa, tylsää ja ikävää. Etenkin sairastelijalle. Toivottavasti tauti ei tartu muihin.

Leipäännyttää! Ruoka ei ole maistunut sairastelijalle ollenkaan. Tästä syystä ruokaa jäi aluksi yli. Nyt ollaan suosiolla siirrytty kiisseli-mehulinjalle kuumeilijan kanssa. Ylijäämäperunamuusista voi sentään tehdä tehdä perunarieskoja.

Ennen paistoa         Paiston jälkeen

Alimmat uuniin unohtuneet kätevästi piilotettuina

2,5 dl jäähtynyttä perunamuusia (meillä peruna-porkkanamuusia)

2,5 dl sämpylä-, ohra-, kaura- tai vehnäjauhoja (meillä vehnäjauhoja)

1 muna

(0,5 tl suolaa, jos muusissa ei ollut)

Taikinan voi sekoittaa vaikka ylienerginen viisivuotias. Ihan käsin vain. Munat ja jauhot alustetaan muusiin. Jauhoitetun käsin muotoillaan rieskat pellille. Pistellään haarukalla reikiä rieskoihin. Paistetaan 15 minuuttia 250 asteessa, keskitasolla. Perusannoksesta tulee kaksi rieskaa (halkaisija n. 15 cm).

* Miehellä on varmaan tosi rankkaa. Joutuu raukka tekemään ylitöitä. Mä sentään saan olla kotona sisällä kaikkien lasten kanssa. Onneksi mies soittaa, kun lähtee töistä kotiin, että olemmeko syöneet = onko ruoka valmiina. Kaikki sympatiat miehelle. Ihan oikeasti. Hän joutuu nyt tienaamaan minunkin edestä.

Siivo+us = mahdoton lauseke

Kevät on tullut ja kirkas auringon valo sen mukana. Meillekin. Sisälle asti. Kylläpä näyttää nuhjuiselta! Koti nimittäin. Melkein vuoden kotona olemisen jälkeen. Jokainen nurkka ja sopukka näyttävät niin nähdyiltä, että harmittaa oikein, kun kotihoidontuella ei jää varaa suuresti investoida. Juuri nyt, kun niitä ideoita kotiin olisi. Ennen lumivalkoinen olohuoneen matto on kirjavan harmaa, valkoisista sohvista puhumattakaan. Niiden päälliset on pesty niin monta kertaa, että eivät kestä enää yhtään pesua. Mutta tähän asuntoon ei enää suuria investointeja tehdä, joten näillä mennään. Kohti uutta, omaa kotitaloa, joka odottaa lähitulevaisuudessa toivottavasti.

Kun kaikki tärkeimmät toiminnat keskittyvät kotiin, korostuu kaikki epämieluisat ratkaisut ja yksityiskohdat. Muovimatto esimerkiksi. Loppuun käytetyt sohvat. Ennen niin ihana olohuoneen matto. Keittiön pöydän liian pieni koko ja kulunut pöytälevy. Ja uudelleen ne muovimatot. Lisäksi kotielämän varjopuoliin kuulu se, että täällä viihtyy paremmin, kun tavarat ovat paikallaan ja koti on siisti. Aika mahdoton päämäärä, kun kotona on päivät pitkät asukkaita yhdeksänkuisesta kolmekymppiseen. Tunti sitten valmiiksi saatu siivous on puoli tuntia sitten jo sotkettu.

Ennen joulua pohdimme rikkaimurin hankkimista. Pika-avuksi. Eikä aikaakaan, kun meillä oli sellainen. Robottimallinen. Se liikkuu täällä itsestään pitkin poikin päivät pitkät ja syö tai ainakin yrittää syödä kaikki lattialle päätyneet ryönät. Ihan kaikki. Muruista pölypalleroihin ja langoista sisälle kulkeutuneisiin pikkukiviin. Rikkaimuri latautuu öisin ja on päivisin täynnä virtaa. Sitä ei voi kytkeä pois päältä onneksi. Tyhjennys on vähän epäkäytännöllistä ja äänekästä. Se tapahtuu joko suuaukon kautta tai sen epäonnistuttua vaipan kautta. Elektroninen malli odottaa vielä kaupassa. Mutta tämä meidän malli on ekologisempi ja käy yöllisen latautumisen lisäksi rintamaidolla ja soseilla.

Meillä tavarat järjestellään kaikkialla ainakin kerran päivässä omille paikoilleen. Allekirjoittaneen pysyväissijoituksessa olevia pinoja ei lasketa. Tytöt siivoavat illalla itse omat huoneensa ja minä kaikki muut tilat. Ja silti seuraavana päivänä ennen puolta päivää, näyttää siltä kuin meillä ei olisi siivottu viikkoon. Jotenkin minusta tuntuu, ettei tilanne tule helpottamaan vielä kymmeneen vuoteen. Syksyllä tapahtuvan töihin paluuni jälkeen koti ei onneksi pidä sisällään koko elämän sisältöä.

Viisivuotiaan huone joulun alusviikolla ennen ja jälkeen siivouksen.

Ikääntymisen juhlaa!

Juhlimme menneenä viikonloppuna kahdeksanvuotiaan tulevia yhdeksänvuotispäiviä. Juhlameiningit jatkuvat tälläkin viikolla ja sitten vielä myöhemminkin. Kukkia, herkkuja ja rahalahjoja (siivousta, leipomista ja emännöintiä).

Viisivuotiaskin järjesti synttärit. Kirjoituspöytä oli täyttynyt pikkuystävistä mitä erilaisimpien pöytien ääreen. Tarjolla oli paperista silputtua kakkua. kakku taisi olla hieman kuivaa, koska siellä ystävät yrittävät edelleenkin saada syötyä tarjottavansa. Herttaista ainakin.

Herttaista oli myös toissa iltana makoilla kahdeksanvuotiaan vieressä ennen nukkumaan menoa ja puhua ikääntymisestä. Juttelimme rauhassa niitä näitä ja jotenkin puhe siirtyi vanhuuteen. Kahdeksanvuotiaalla ei ilmeisesti ole vielä oikein kehittynyt käsitystä siitä milloin aikuinen on nuori, keski-ikäinen tai vanhus. Päättelin tämän siitä, kun hän alkoi puhua minun ikääntymisestäni: 

"Äiti. Toivon, että ehdin täyttämään kahdeksantoista ennen kuin sinun tarvitsee käyttää liikkumiseen apuna kävelykeppiä tai rollaattoria."

No niin minäkin toivon. Ottaen huomioon, että en ole silloin vielä neljääkymmentäkään vuotta. Pitäisi ilmeisesti katsoa joka päivä vähän kauemmin peiliin ja tehdä asialle itselleni jotain.

Äidit ja tyttäret

Ystävät ylimmät. Juttujen laatu saattaa alittaa riman lähes aina. Hauskat jutut jäävät päällimmäisiksi. Ne vakavat, tosimielellä mietityt ovat pintaa syvemmällä. Niitä ei muistella jälkikäteen vedet silmissä ja pissat melkein housuissa nauraen. 

Kahdeksanvuotiaalla (viisivuotiaskin pääsi mukaan) on yökylässä kaveri. Ensimmäiseltä hiekkalaatikkokesältä sydämeen jäänyt. Enää ei asuta samoilla pihoilla. Koulukaan ei heitä yhdistä. Mutta ystävyys pitää pintansa. 

Koska molemmat tytöistä harrastavat kilpatasolla omia lajejaan, tapaamiset jäävät kertaan, kahteen kuukaudessa. Mutta aina jatketaan siitä, mihin edellisellä kerralla jäätiin. Yleensä hysteerisestä huumorista ja hölmöilystä. Hillittömästä hihittelystä ja hervottomista naurun remakoista. Välillä jutut vakavoituvat ja lapset pohtivat vakavissaan elämän "oikeita" asioita. Kahdeksan vuoden elämänkokemuksillaan.

Ihan niinkuin omissa ystävyyssuhteissanikin. Tämän iltaisen yökyläilijän äiti on itseni hyvä ystävä sieltä esikoisen ensimmäiseltä hiekkalaatikkokesältä. Ja sen huomaa. Niin tyttäret kuin äiditkin. Tuollaista hillitöntä, hauskaa ja sydämellistä hysteriaa meilläkin olisi varmasti lapsena ollut, jos olisimme jo silloin tunteneet toisemme. Miksei olisi, kun näin aikuisiälläkin.

Ystävien laatuaikaa "luksusmerkeissä" kahden vuoden takaa:

Hillittömän hauska ja halpa hotellihuone ja -miljöö

 

Kuvankäsittelytaidonnäytteeni: hävitin talon

Sivuraide: Mies muisti ilmoittaa eilen iltana juuri sen jälkeen, kun olimme ystäväni kanssa sopineet kuka yökyläilee kenenkin luona, että hän menee tänä iltana työtoverinsa läksiäisiin. Olivatkin jo tänään, eikä ensiviikon perjantaina, kuten hän muisti. Tämä tarkoittaa sitä, että minä löydän itseni aamulla jäähallilta, enkä jumpasta, kuten lauantaisin yleensä. Käytän yleensä oman pitkään nukkumisvuoroni jumpassa käyntiin. 

Onneksi halusin hemmotella häntä eilen ja ostin hänelle "iltaherkuiksi" kuivattuja pekonilastuja. Lidlistä. Ne olivatkin koirille tarkoitettuja herkkupaloja (lukiosaksa jyrää!). Harmi, että huomasimme sen vasta, kun mies oli ehtinyt syömään ensimmäisen "herkkulastun". Olen todella pahoillani (ehheehheheee-en!). Tapaus oli silkka vahinko, mutta mies ei usko. Hillitön nauruhepulini ei ainakaan vahvistanut hänen uskoaan asian tiimoilta.

Mutta ilta neljän tytön kanssa meni hienosti. Kymmeneltä sammui jo valot esikoisenkin huoneessa. Hiljainen hihitys saatteli heidät unten maille.

Tähän aikaan vuodesta,

                                         tunnen oloni vuosi vuodelta haikeammaksi.

                                                       Esikoinen vanhenee vuodella.

                               Osaanhan nauttia ihan jokaisesta hetkestä,

                                            kun hän vielä on meidän.

Love Box

Ei ollut auton katon päällä suksiboksia, kun hiihtolomakohteeseen 800 kilometrin matkaa ajeltiin. Kuudensadan kilometrin jälkeen mieleeni pälhähti, ettei ollut jotain muutakaan, minkä oli tarkoitus olla mukana. Suksiboksin ei kuulunut. Mutta sellaisten pienten pillerien, joiden kanssa pidetään perhe viisihenkisenä, olisi pitänyt olla. Ei mennyt ihan putkeen ja toivottavasti ei tule neljättä ihan putkeen. Ei käännytty takaisin. Sen sijaan käytiin hätävaraostoksilla. Koko perheen voimin. Virhe. Luultiin toimivamme muka huomaamattomasti. Väärin. Kassahihnalla kahdeksanvuotias ehti, luki, hoksasi ja kysyi (isoon ääneen): 

"Mikä on Love Box?"

Kassaa naurattaa. Minua punastuttaa. Mies hihittelee. Kahdeksanvuotias tivaa (isoon ääneen). Muita asiakkaita naurattaa. Minua punastuttaa vielä enemmän kuin teiniä konsanaan. Mies sanoo, että puhutaan asiasta autossa. Ennen autoa on pitkä käytävä ja paljon asiakkaita. Kahdeksanvuotias haluaa tietää mikä on Love box. Ole kiltti hetken nyt hiljaa, autolla vasta. Jooko? 

"Rasiassa on aikuisten arpalippuja." 

"Mitä niistä voi voittaa? Miksi en saa raaputtaa niitä? Saanko nähdä tuliko voittoa?"

"Niistä voi voittaa aikuisten juttuja. Mies hankaa ne. Ei niistä saa konkreettisia voittoja."

"En usko. Kerro nyt mitä rasiassa on! Mitä tarkoittaa Love box? Love on rakkaus, mutta mikä on box?"

Uusi yritys:

"Siellä on ilmapalloja."

"Mun synttärijuhlilleko? Saanko mä puhaltaa ne?"

"Ei, kun sellaisia aikuisten ilmapalloja. Juu et saa puhaltaa niitä."

"En usko. Mitä siellä on?"

"Aikuisten ilmapalloja. Parempaa vastausta et saa."

Ja sitten sama tinkaus uudestaan sukulaisperheen kuullen. Sama punastelu, hihittely ja vastauskierros uudestaan. Sukulaisperheen äiti vaan nauroi ja kertoi, että niin oli heidänkin neljäs lapsensa saanut alkunsa. Rikki menneestä aikuisten ilmapallosta.

Ja mikä tekee asiasta aikuisten kannalta vielä hölmömpää, on se, että kahdeksanvuotias tietää kuinka lapset syntyvät, kuinka nainen tulee raskaaksi. Hän tietää munasolut ja siittiöt. Mutta en vain pystynyt kertomaan, mitä ne aikuisten ilmapallot ovat oikeasti. Montakohan vuotta menee, että hän törmää näihin aikuisten ilmapalloihin ja valistaa meitä vihdoin tietävänsä mitä ne ovat.