Äidit ja tyttäret

Ystävät ylimmät. Juttujen laatu saattaa alittaa riman lähes aina. Hauskat jutut jäävät päällimmäisiksi. Ne vakavat, tosimielellä mietityt ovat pintaa syvemmällä. Niitä ei muistella jälkikäteen vedet silmissä ja pissat melkein housuissa nauraen. 

Kahdeksanvuotiaalla (viisivuotiaskin pääsi mukaan) on yökylässä kaveri. Ensimmäiseltä hiekkalaatikkokesältä sydämeen jäänyt. Enää ei asuta samoilla pihoilla. Koulukaan ei heitä yhdistä. Mutta ystävyys pitää pintansa. 

Koska molemmat tytöistä harrastavat kilpatasolla omia lajejaan, tapaamiset jäävät kertaan, kahteen kuukaudessa. Mutta aina jatketaan siitä, mihin edellisellä kerralla jäätiin. Yleensä hysteerisestä huumorista ja hölmöilystä. Hillittömästä hihittelystä ja hervottomista naurun remakoista. Välillä jutut vakavoituvat ja lapset pohtivat vakavissaan elämän "oikeita" asioita. Kahdeksan vuoden elämänkokemuksillaan.

Ihan niinkuin omissa ystävyyssuhteissanikin. Tämän iltaisen yökyläilijän äiti on itseni hyvä ystävä sieltä esikoisen ensimmäiseltä hiekkalaatikkokesältä. Ja sen huomaa. Niin tyttäret kuin äiditkin. Tuollaista hillitöntä, hauskaa ja sydämellistä hysteriaa meilläkin olisi varmasti lapsena ollut, jos olisimme jo silloin tunteneet toisemme. Miksei olisi, kun näin aikuisiälläkin.

Ystävien laatuaikaa "luksusmerkeissä" kahden vuoden takaa:

Hillittömän hauska ja halpa hotellihuone ja -miljöö

 

Kuvankäsittelytaidonnäytteeni: hävitin talon

Sivuraide: Mies muisti ilmoittaa eilen iltana juuri sen jälkeen, kun olimme ystäväni kanssa sopineet kuka yökyläilee kenenkin luona, että hän menee tänä iltana työtoverinsa läksiäisiin. Olivatkin jo tänään, eikä ensiviikon perjantaina, kuten hän muisti. Tämä tarkoittaa sitä, että minä löydän itseni aamulla jäähallilta, enkä jumpasta, kuten lauantaisin yleensä. Käytän yleensä oman pitkään nukkumisvuoroni jumpassa käyntiin. 

Onneksi halusin hemmotella häntä eilen ja ostin hänelle "iltaherkuiksi" kuivattuja pekonilastuja. Lidlistä. Ne olivatkin koirille tarkoitettuja herkkupaloja (lukiosaksa jyrää!). Harmi, että huomasimme sen vasta, kun mies oli ehtinyt syömään ensimmäisen "herkkulastun". Olen todella pahoillani (ehheehheheee-en!). Tapaus oli silkka vahinko, mutta mies ei usko. Hillitön nauruhepulini ei ainakaan vahvistanut hänen uskoaan asian tiimoilta.

Mutta ilta neljän tytön kanssa meni hienosti. Kymmeneltä sammui jo valot esikoisenkin huoneessa. Hiljainen hihitys saatteli heidät unten maille.