Kysyi viisivuotias kaksi päivää sitten.
"Onhan minulla. Ne ovat vain tosi vaaleat ja lyhyet," vastasin.
"Ai jaa. Miksei sulla voi olla tavallisia ripsiä niin kuin kaikilla muillakin?" kuului jatkokysymys.
Niinpä. Sitä olen miettinyt usein aamulla meikatessani itsekin. Se olisi varmaan liian helppoa. Mutta kolme päivää meikkaamatta ja kalman kalpeana, sai kai viimeisetkin ripsen tynkäni ulkonäöllisen itsetuntoni katoamaan viisivuotiaan näkökentästä. Kyllä. Minäkin sairastuin. Viisivuotiaskin sairastui. Ja toivottavasti nyt viimeisimpänä sairastui mies.
Tiistai ei ollut elämäni riemuvoitto. Se oli kolmen lapsen äitinä tähän mennessä raskain päivä. Yhdeksänvuotias oli kolmen päivän kipeänä olon jälkeen vihdoin kuumeeton. Ja ylienerginen. Minä ja viisivuotias kuumeen kourissa ja kymmenenkuinen yhtä touhukas kuin aina. Ja mies ylitöissä. Sama toistui keskiviikkona ja torstaina. Sillä erotuksella, että yhdeksänvuotias palasi kouluun. Torstaina oma kuumeeni katosi, mutta viisivuotiaan ei. Odotin viikonloppua kuin kuuta nousevaa. Toista aikuista jakamaan sairastarkea. Kunnes perjantaiaamuna mieskin oli kuumeessa. Epäreilua.
Eihän sairastumiselle kukaan mitään voi. Mutta työleiri jatkui. Itse kipeänä ollessani kaitsin lapset. Puin, ruokin ja valvoin. Leikkiä en jaksanut. Nukkua en voinut. Makasin milloin missäkin kymmenkuisen lattiatuntumassa. Kun mies sairastuu, hän makaa sohvalla, voivottelee ja nukkuu. Mittaa kuumetta kerran puolessa tunnissa ja muistaa mainita sen määrän joka kerta. Tänään hänelle tuli kuumeen kaveriksi nuha. Närkästyneenä hän voivotteli, kun meillä ei ollut nenäliinoja jäljellä. Pitää ihan oikeasti niistää talouspaperiin. Nenän alus tulee kuulemma punaiseksi. En pystynyt enää hillitsemään itseäni. Remahdin järjettömään nauruun. Iso mies kiukuttelee siitä, kun ei ole nenäliinoja. Etenkin, kun hän oli juuri käynyt lähikaupassa hankkimassa itselleen tervehtymistuotteita. Iltapäivällä, kun kipaisin Sokoksella 3+1 päivillä, yritin löytää hienohelmalleni Hello Kitty-nenäliinoja. Laihoin tuloksin. Tavallisia toin kuitenkin.
Huomenna en aio pyhittää lepopäivää. Vaan tartun imuriin, rättiin ja moppiin. Kuinka kamalan likaista voi tulla, kun viikkoon ei siivota. Kaikki tavarat on kyllä laitettu paikoilleen iltaisin ja tiskit hoidettu. Torstaina pesin kertyneet pyykit. Imurointi ja pölyjen pyyhintä on jäänyt. Vain pakolliset on hoidettu. Tulisimmepa jo vihdoin kaikki kuntoon.
Sivuraide: Olen huono koskaan tarttumaan erilaisiin tempauksiin, kiertoviesteihin ym. Tai edes lasten välikausivaateralliin. Mutta tänään osallistuimme Earth Houriin. Se oli kiitollista siinäkin mielessä, että kynttilän valossa pöly ei näkynyt. En ole sytyttänyt valoja vieläkään. Enkä aio sytyttääkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti