Olen siirtynyt nelipäiväiseen viikkoon. Pakko sen on niin olla. Nyt jo monta kuukautta. Ensin on maanantai, sitten onkin perjantai, lauantai ja viimeiseksi sunnuntai. Lauantai on viikkoni paras päivä. Silloin on oma vuoroni nukkua pitkään. Ainakin yhteentoista. Aamulla. Joskus tekisi kyllä mieleni nukkua suoraan iltayhteentoista. Mutta silloin viikostani tulisi vain kolmepäiväinen. Sunnuntaina mies saa nukkua vuorostaan.
Viime perjantai-ilta poikkesi normaalista: Mies ei nukahtanut sohvalle yhdeksältä. Vasta kahdeltatoista, enkä jaksanut enää tulla päivittelemään elämääni. Sama juttu lauantaina... Siksi olen täysin myöhässä jouluhypetyksestäni. Kaikki muut ovat ehtineet aloittaa jo (tai oikeastaan kaikki vaikuttavat olevan vähän myöhässä tai muuten innotomia...) Onneksi aatto taitaa tänä vuonna osua nelipäiväisen viikkoni päiville. Muuten se saataisi jäädä viettämättä!
Tällä hetkellä joulun lähestyminen näkyy meillä kahdessa asiassa: keskeneräisessä joulukalenterissa aulan seinällä ja lasten joululahjalistoissa. Kolmessapa. Kymmenessä päiväkodilta ostamassani lapsieni tekemässä joulukortissa. Lähetän ne niille, joiden huumorintajun tiedän lyövän tyhjää tämänvuotisen kortti-ideani edessä. Onneksi meillä on valokuvatulostin tottakai johtomiehellä on, muuten olisin jo auttamattomasti myöhässä niiden kanssa. Ehkä ensi viikonloppuna. Lisäksi joulun lähestyminen kuuluu meilläkin Jouluradion kautta.
Luin paikallisesta seurakuntien lehdestä joululahja-kampanjasta. Kampanjan tarkoituksena on lahjoittaa 20-50 euroa rahaa, jolla kirkon työntekijät hankkivat toivelahjan sellaiselle paikalliselle lapselle, jonka perheellä ei muuten olisi siihen varaa. Lapsi saa itse nimetä toivelahjansa. Sen ei siis tarvitse olla Pieni talo preerialla-dvd-boksi. Viime vuonna tällaisia lapsia oli ollut yli kahdeksansataa kotikontuni seurakuntien alueella. Tänä vuonna kriteerit täyttäviä ilmoittautuneita perheitä on enemmän.
Kuinka paljon kuusivuotias vielä uskookaan pukkiin, päätimme yhteistuumin tyttöjen kanssa heidän karsivan yhden lahjan omista listoistaan ja lahjoitamme niistä vapautuneet lahjarahat jollekin toiselle. Lapselle kenen lahjalistassa ei ehkä lue: sänky, kosketusnäyttöpuhelin, mp3-soitin, kuivapiruettialusta, Aino-tossuja ym. Lapset saivat listata kuusi lahjaa listoihinsa. Yhdeksänvuotias kirjasi asteen verran hintavampia... Kuusivuotias toivoo: "meikkinaamaa, petsoppi-lentokonetta, topmodelia, leikkikeittiötä, petsoppitaloa, Reino-tossuja ja stadion muovailuvahaa."
Kumpikaan ei tule kaikkea toiveistaan saamaan. Toisaalta tiedän kokemuksesta, että he tulevat saamaan paljon muuta listan ulkopuolelta. Puolitoistavuotias oli vaatimaton. Hän sanoi vain: "Anna!". Otin vapaudekseni tulkita, että se tarkoitti hänen haluavan uutta villapukua. Jos vaikka saisimme pakkasta ja lunta joskus.
3 kommenttia:
Ihanaa, että teilläkin yhdessä päätetiin lahjoittaa niille joilla ei ole rahaa. :) Joulumieltä! Antamisen iloa! Sitä aitoa iloa!
Kiitos kommentistasi. Isompi lapsista ymmärsi idean. Pienempikin osittain. Kai :) Toivottavasti teidän perheenne saa myös toivomansa lahjan, sen jota ei rahalla voi toiselle antaa, sen joka ei täksi jouluksi ehdi luoksenne.
Käyn lukemassa blogiasi. Ihan hiljaa. Monet asiat tuntuvat niin kohtuuttomilta ymmärtää, etten ole koskaan kommentoinut. En ole löytänyt sanoja, jotka tuntuisivat aidoilta.
Hyvää joulun aikaa sinullekin.
Ei se mitään ja kiitos <3
Lähetä kommentti