Meillä tämä kodin laittaminen kestää ja kestää. Isommat remontit vaativat toki suunnittelua, lupia ja rahaa. Mutta ihan nämä pienetkin asiat etenevät hitaasti. Nyt, kun olohuoneen edustalla oleva hevoskastanja tiputti lehtensä ja vastapäisen naapurin omenapuut ovat paljaina, olisin onnellinen niistä olohuoneen ikkunoiden verhoista. Ihan vain esimerkiksi.
Ei tapahdu tämän rintamamiestalon
valaiseminen kuin velhojen taukasauvasta:
Valois!
Asiat eivät edisty. Ei ole aikaa. Ei ole visioita. On vain paljasta pintaa. Ja keskeneräisyyttä. Ei aikaa ideoida ja visioida. Paitsi yksi pieni pala kerrallaan. Kolme kuukautta aulaeteisemme kattoa koristi kolkko loisteputkivalaisin. Kunnes idea kristallivalaisimesta iski. Sitten odotettiin kuusi viikkoa toimitusta tehtaalta. Ennen kuin johtomies pääsi asiaan. Nythän meillä ei ole kuin 76 keskeneräistä kohtaa. Visiota odottamassa. Mutta yllätän itseni ikipessimistin: Yksi kohde lisää on valmiina!
ps. Vanhuus ei taida tulla yksin. Se tulee kristalliplafondi katossa. Ja tervetuloa uudet lukijat! Onko teillä jo aitokristallivalaisimia? Vanhoilla lukijoillahan toki on. He ovat jo vanhoja lukijoita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti