Maistuu elämältä

ja tuoksuu omenalta. Viimeinen kuukausi on on ollut melkoinen. Mutta siitä ei hiljaisuuteni johdu. Ei tee mieli notkua netissä silloin, kun ehtii: Meidän mokkula on ihan tokkura. Varsinainen tökkyrä häkkyrä. Eilen illalla oli pakko lukea 28 työsähköpostia, jotka olivat napsahtaneet postilaatikkoon töistä lähtöni jälkeen. Tokkura hökkyrä mokkulalta meni puolitoista tuntia saada niistä puolet auki. Eipä sitä blogia sitten enää ehdikään päivittää. Vaikka mieli onkin tehnyt. Talolle ei enää saa laajakaistaa. Alueelle ollaan juuri kaivamassa 100 megan yhteyden valokaapelia, eikä uusia laajakaistoja enää asenneta. Sen valaistumista siis odotellessa.

Muuton jälkeen. Ensimmäinen tarha-aamu. Omenasavottaa.

Kuukauden aikana olen poiminut pakastimeen neljä kiloa mustikoita, pakastanut 12 kiloa mansikoita ja saman verran omasta pihasta kerättyjä vadelmia, viinimarjoista puhumattakaan. Nyt pihan ovat vallanneet omenat seitsemästätoista omenapuusta (kaksi ei jostain syystä ONNEKSI ole tehnyt omenoita lainkaan) ja neljässä luumupuussa luumut alkavat punertamaan. Vuorossa olisi vielä kukkapenkin ja vadelmapensaiden siirto sekä erinäinen puusavotta kunnallistekniikan uusimisen tieltä. Sitten päästäänkin varmaan jo haravoimaan. Ruohoa ei onneksi tarvitse enää jatkuvasti ajaa: se meinaa hoituu vaivaisessa kolmessa tunnissa. Ja sitten onkin vuorossa jo lumityöt! Tämä on ihanaa. Oikeasti. Alkuillasta pukea lapset ja puuhastella pari tuntia pihalla. Viikonloppuisin koko päivä, jos sää sallii.

Pensasmustikkamaalla. Oikeaan mustikkaan en ehtinyt.

Sitten on vielä se perusarki. Työahdistusta ei ole ollut. Voisin kevyesti tehdä ympäripyöreää päivää. Jos mies ei tekisi sellaisia. Yksivuotias on ollut vastoin kaikkia odotuksia sopeutuvainen päivähoitoon. Se ruokkii työinnostusta. Ainoaa ahdistusta töihin liittyen on ollut kotimatkoissa: Mahdummeko rattaiden kanssa bussiin? Melkein kuusivuotias ei jaksa vielä kävellä viittä kilometriä esikoulupäivän päätteeksi. Meille tulee busseja kolmesti tunnissa ja bussin mallista riippuen rattaita mahtuu mukaan 1-3 kappaletta. Tähän mennessä olemme joka kerta mahtuneet kyytiin. Mutta mitäs luulette: Onko kotitöiden teko puolittunut miehen kanssa, kun olen palannut töiden pariin. Taisitte arvata oikein. 

Mutta ei sekään mitään. Kotityöt eivät maistu enää puulta, kun saanut kuuden tunnin ajan tuulettaa päätä töiden parissa. Rehellisesti sanottuna pääni hyvinvoinnin takaa aikuisseura muuallakin kuin pukuhuoneessa jäähallilla. Jostain syystä omakotitalossa näyttää vieraitakin piipahtavan useammin kuin kerrostalossa asuessamme. 

Vielä kun saisi isän haudan lepoon. Ei selviä dna samalla tavalla vartissa kuin C.S.i:ssa. Mutta kun se asia on saatettu kunnialla päätökseen, aion kutsua kaikki tyttökaverini nostamaan maljan. Viime viikolla tuli täyteen uusi, pyöreä kymmenluku.