on ehdottomasti se, että on minun vuoroni nukkua niin pitkään kuin haluan. Miehen vuoro on nukkua sunnuntaisin. Tänä aamuna Tammen lastenkirjakerhon puhelinmyyjä halusi herättää minut kello 11.15. Talo on siihen aikaan aamupäivästä hiljainen. Mies ja katras ovat jäähallilla.
Ensimmäinen kahvikuppi:
- kolme sitruunamantelikeksiä
- viikolla ilmestyneen Koti ja keittiö-lehden selailu
- ulkolämpötilan katsominen ja lumen sulamisen ihmettely ikkunasta
- kaupasta hankitun basilikan siirtäminen valkoiseen suojaruukkuun
Toinen kupillinen kahvia:
- jälkiuunileipää juustolla
- ensimmäisellä kupillisella kesken jääneen lehden lukeminen loppuun
- huomio siitä, että mies oli tiskannut illalla altaaseen jättämäni paistinpannun, jota en
jaksanut omalla vuorollani tiskata, kun kotiuduin kymmenenvuotiaan kanssa yhdeltätoista
Voice of Finlandin livelähetyksestä
Kolmas kahvikupillinen:
- kotihoidonhuoneessa kirkkaiden vaatteiden pyykkikoneeseen lastaus
- edellisten vaatteiden viikaus pois telineeltä
- istutusastioissa esikasvatuksessa olevien yrttien silmäily
- timjami on itänyt!
Takaisin vuoteeseen hetkeksi ja lehtien selailu. Auton ajaessa pihaan pikapomppaus ylös vuoteesta ja päivävaatteet päälle. Ihan vain illuusion luomiseksi siitä, että olisin puoleen päivään mennessä saanut muka jotakin hyödyllistä aikaiseksi. Viime lauantaina heräsin kuuden jälkeen ja ajelimme kymmenenvuotiaan kanssa luistelukisoihin toiselle paikkakunnalle. Ensi lauantaina olen töissä. Sunnuntaiaamuisin olen puoleenpäivään mennessä yleensä tyhjentänyt astianpesukoneen, lastannut ja tyhjentänyt parikoneellista pyykkiä, valmistellut päivällisen ja siivonnut huushollin. Mies ei herää elämän ääniin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti