Eilen ulkovaatehuoneen esittely toimi siltana tähän tekstiin. Olen pyöritellyt tätä mielessäni jo jonkin aikaa. Ulkovaatehuoneessa säilytyään pyöriä, trampoliinia, murtomaahiihto- ja laskettelusuksia sekä pulkkailuun liittyviä välineitä lukuunottamatta hyvin paljon liikkumiseen liittyviä välineitä.
Monot kummankin sortin suksiin löytyvät sieltä. Samoin ulkoluistimet ulkojäille ja jäähalliluistimet hallijäille. Rullaluistimet. Lenkkarit. Pyöräilykypärät (ja moottoripyöräkypärätkin). Lapsille ja aikuisille. Uimiseen liittyviä varusteita siellä ei ole, mutta muuten aika kattavasti kaikkeen muuhun.
Vanhimmat lapsethan harrastavat taitoluistelua. Kymmenenvuotias jo kiivalla harjoitustahdilla. Seitsemänvuotiaalla saattaa olla viimeinen kausi menossa. Poltetta ei löydy omasta takaa. Pakottaa emme aio. Sitten pitää keksiä jotain muuta ohjattua liikuntaa. Kaksivuotiaskin käy jo yleisöjäillä luistelemassa. Tai pysyy pystyssä ja liikkuu luistimet jalassa. Ajan kanssa varmaankin luisteleekin.
Liikuntaa harrastetaan monipuolisesti muutenkin. Talvisin lasketellaan, hiihdetään, pulkkaillaan ja luistellaan. Kävellään luonnossa ja pelmutaan pihalla. Kesällä pyöräillään, lenkkeillään, hypitään trampoliinilla, uidaan, rullaluistellaan ja leikitään pihoilla ja puistoissa.
Kuvat parin viime vuoden varrelta
Lapsihan liikkuu luonnostaan. Paljon. Mutta mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa, liikunta vaihtuu usein (huom. ei aina) muihin juttuihin. Jos se on vain sitä luonnostaan liikkumista. Siksi meillä harrastetaan seuratasolla liikuntaa. Vanhin liikkuu paljon, harrastaa ja kilpailee, keskimmäinen harrastaa liikuntaa, mutta ei kilpaile ja nuorimmainen liikkuu vasta luonnostaan. Keskimmäisellä on liikuntamuoto hakusessa. Aika näyttää nuorimmaisenkin liikuntaharrastuksen muodon. Kilpailutasolla ei tarvitse kenenkään lapsistani liikkua, jos eivät halua. Koululiikunnan tuomaan liikkumisen riemuun, joka kannattelisi aikuisenakin, en usko. Varmasti poikkeuksiakin löytyy! Enkä usko ajatukseen, että ehtiihän sitä liikkua myöhemminkin. Ehtii varmasti, jos löytää sen pariin.
Yhtään tutkimusta en ole asiasta lukenut, joten seuraavat ajatukset ovat omien ajatustemme tuotosta, jotka ovat syntyneet aikuisten ihmisten keskustelujen tuloksena. Nämä eivät ole ehdottomia ajatuksia. Eivät ajatuksia, joita haluaisin jokaisen allekirjoittavan tai toteuttavan: Moni tuntemistani aikuisista, jotka harrastavat liikuntaa aikuisenakin, edes terveytensä vuoksi, harrastivat ohjattua liikuntaa lapsenakin. Oppivat liikuntaan. Oppivat liikkumaan. Aika moni, melkein kaikki, aikuisena kuntoliikunnasta nauttimattomista tuttavavistani eivät harrastaneet lapsenakaan pitkäkestoisesti ohjattua liikuntaa.
Kuulutko sinä jompaan kumpaan porukkaan? Itse kuulun jälkimmäiseen. Kunnon vuoksi liikkuminen on itselleni välttämätön paha. Usein suurelta tuntuva ponnistus. Mitä te ajattelette lasten(ne) liikkumisesta?
Eikä kaikkien tarvitse nauttia liikunnasta tai sitä harrastaa. Me haluamme lastemme kasvavan liikuntaan. Liikunnan ja ulkoilun riemun vuoksi, mutta myös terveyden. Itse toimin hyvänä esimerkkinä itselleni siitä, mitä tulee aikuisena lapsesta, joka liikkui vain luonnostaan. Laiska liikkumaan säännöllisesti ja sillä tavoin, että sillä olisi terveydellisiä vaikutuksia. Entä mitä ajattelette omasta liikkumisestanne nykyään ja lapsena liikkumisenne vaikutuksesta siihen?
2 kommenttia:
Mä olen jalkapalloiliut 9-18 vuotiaana. Parhaimpana asiana näen jälkikäteen harrastuksen murrosiässä. 15-vuotiaana kun mun ystävät alkoivat tupakoimaan ja vetämään kännejä, olin mä pelaamassa. Viikonloppuisin oli usein pelit, ei silloin voinut kukkua yömyöhään missään. Ja mä olin urheilija, mun mielestä urheilijat ei tupakoineet. Toki mäkin kokeilin lähempänä täysi-ikäisyyttä noita juttuja, mutta silloin oli jo järkeä päässä niissä kännäämistilanteissakin :). Mun liikkuminen loppui kun seinään seurustelusuhteen alettua. Sain pian lapsen, meni useampi vuosi etten liikkunut kuin tosi harvakseltaan. Nyt noin vuoden verran olen liikkunut taas huomattavasti enemmän, helposti kyllä lipsuu siihen, ettei liiku lainkaan. Sitten taas kun liikun, liikun semmosta viittä kertaa viikossa :).
Mä ajattelen tuota luisteluharrastusta vähän sijoituksena murrosikäänkin. Toivon, että sen tuomat elämäntavat ja kaverit saisivat pidettyä lapsosen poissa hölmöilyistä. Ja sitten toivon sitä liikuntaan kasvamista.
Itsellänikin on vähän sama juttu, että kun innostun liikkumaan, haluan tehdä sitä ohjatusti neljä kertaa viikossa. Vähintään. Parhaimmillaan sitä kautta on jatkunut vuotta. Tällä hetkellä on mennyt jo puolitoista vuotta tekemättä juuri mitään ohjattua. Perustelen itselleni sitä sillä, että arki on niin kiireistä...
Kiitos, kun kommentoit!
Lähetä kommentti