Ensimmäinen

lapseni uskoo vielä joulupukkiin. Aluksi ajattelin, että hän haluaa vain uskoa. Mutta hän oikeasti uskoo. Vieläkin. Kahdeksanvuotias. Kyselin häneltä yksi päivä, mitä kaikkea hän tietää joulupukista. Ajattelin, että totuus olisi jo koulussa valjennut. Ei ollut. Valikoiva kuulo. Hänelläkin? Pakko olla. Saman keskustelun yhteydessä hän mietti, miten pukki voi osata tehdä täsmälleen samanlaisia leluja kuin kaupoissa. - Alihankintaa, vastasin. Jatkoin, että itsetehdyt lahjat, kuten lapaset ja villasukat ovat niitä tonttujen töitä. Osa tontuista hankkii lahjoja kaupoista. Valkoisia valheita. Sallittuja lapsenuskon säilyttämisessä? Toivottavasti. 

Kahdeksanvuotias ilmoitti yksikantaan, että toivoo sittenkin vielä lahjaksi jotain itsetehtyä. Hmm. Nyt vain lankakaupoille. Hän tarvitsee kaulahuivin.  Lämpöisen. Suojaavan. Violetti-mustan. Vielä äiti pukki ehtii. Toivottavasti.

Kahdeksanvuotias oli tänään käynyt terveystarkastuksessa. 139 cm. 31 kiloa. Iso ikäisekseen (pituutensa puolesta). Fyysisesti. Henkisesti moni on jo edellä. Onneksi hän ei vielä. Hän on vielä lapsi. Äiti ja sukulaiset pukki on hankkinut kaikki toivotut lelut lahjaksi. Haluan tukea leikkiä ja viattomuutta niin kauan kuin hän siitä nauttii. Ehtii sitä myöhemminkin. Olemaan iso. Tietämään asioista, joista ei haluaisi. Kuten siitä, että joulupukkia ei ole olemassa. On vain tuhansia miehiä, jotka tekevät pukkibisnestä. Kausitöitä. Tämä on luultavasti viimeinen vuosi, kun meillä aikuistenoikeasti lapset joulupukkiin uskovat.

Alhaalta ylös: viisivuotiaan, kahdeksanvuotiaan, yhteishyvä ja aikuisten oma

Tapahtui taannoin: Eilen kotimatkalla koulusta kävelimme kahdeksanvuotiaan kanssa vinoparkin ohi. Pidempään parkissa olleiden autojen konepelleille oli lumipinnalle piirrelty "hauskoja juttuja". Niitä baari-illan päätteksi tehtäviä ihanuuksia. Yhden auton konepellille oli piirretty kirkkovene. Kahdeksanvuotias kysyi, että mikäköhän tuokin mahtaa olla. Onneksi veneelle oli piirretty vain kuusi "airoa". Kolme kummallekin puolelle paattia. Täydestä meni, kun vastasin, että sehän on koppakuoriainen. Ihan selvästi. Kuusi jalkaa ja kaikkea. Ihan niinkuin hyönteisillä kuuluukin.