Tuntuu, että jokainen lehti ja resepti hehkuttaa omenoiden ihanuutta. Haistatan hikisen sukkani niille! Kun omenoita on tippunut viisi viikkoa tai enemmän kottikärryllisen tai kaksi päivässä, omenat eivät tunnu enää aah-niin-ihanilta. Missään muodossa. Viime viikolla ostin kaupasta nektariineja.
Tunkio on täynnä omenia. Housut kiristävät omenapiirakoista. Viimevuotisetkin mehut ovat edelleen juomatta kellarissa. Omenoita litistyneenä nurmikolla. Kolme haukkua syötynä pihan nurkissa, jos toisessakin. Sankoja ja pussillisia kouluihin ja päiväkotiin kannettuina. Anopin takakonttiin sullottuna. Aah, omenoita! Onneksi ne alkavat loppumaan pian.
Ensi keväänä on jaksettava leikata puut torsoiksi.
Viime keväänä ei muka ehditty ja jaksettu.
Laiskuuden hinta on maksettu!
Omenan syöjinä meillä asuu yksi hyvätuulinen kymmenenvuotias, yksi iltakiukkuinen ekaluokkalainen, joka jaksaa koulussa käyttäytyä ja kotona kiukuta. Pahnan pohjimmaisena ja innokkaimpana kolmen haukun omenan syöjänä meillä asuu prinsessa Pössi. Kaksivuotiaan itse annettu arvonimi itselle. Prinsessa Pössi. Oikein herkkänä hetkenä prinsessa Murupössi. Varsinainen touhun tyttö ja neiti pulisija.
Niin että. Niin että, hyvää kuuluu!
2 kommenttia:
Meillä on kanssa todella hankalat illat ekaluokkalaisen kanssa. Kiva kuulla, että jollain muullakin on edes vähän hankalaa.
Meillä ei vaan ole ainoastaan kiukkua. Meillä on hankalaa tottelemattomuutta, jatkuvaa valehtelimista ja raivoa.
Muutettiin ennen koulun alkua, taisi olla vähän liian iso paukku pienelle tytölle.
Meillä sanoi viime syksynä koulutulokasillassa rehtori todella hyvin, kun sanoi, että koulunaloitus on aina kriisi lapselle. Se kohtaa lapsista jokaista. Toisille muutos on suurempi kuin toisille, mutta kuitenkin osa elämää. Ennen pitkään suurin osa lauhtuu muutoksen edessä.
Toivottavasti teilläkin käy pian niin. Aina ei ole helppoa olla ekaluokkalaisenkaan äiti. Jaksamista ja pitkää pinnaa! :)
Lähetä kommentti