Kunhan mietin:

1. Miksi juuri koko sunnuntain piti sataa, kun silloin ei muutenkaan ole mitään tähdellistä tekemistä kuin  ulkoilu?
2. Miksi kaupunkimme lapsille tarkoitettu sunnuntainen sisäliikuntatapahtuma "Liikunnan ihmemaa" loppui jo huhtikuun puolivälissä? Sille olisi ollut kysyntää tänään.
3. Miksi lapset tällaisena sisäpäivänä eivät keksi leikkejä saati löydä yhteistä säveltä.

Sen sijaan ymmärsin jo varhaisessa vaiheessa päivää, että yläkerrassakin vietettiin sisäpäivää. Piano soi viisi tuntia päivän aikana: Belle ja Sebastianin "Lintua", Jennifer Lopezia ja vähän Lady Gagaa. Kaikkea vähän, mutta mitään niistä ei kokonaan. Huoh. Pieni toive: Koti löydy jo.

Syksyisen sään piristeeksi söimme kesäkeittoa. Toivottavasti aurinko alkaa pian lämmittämään, ettei kesää tarvitse etsiä useammin kyseisen keiton voimin. Ei meinaa maistu kuin puolelle meidän kahdella jalalla kulkevista perheenjäsenistä (kaksihampaiseen upposi kyllä oma soseutettu versio ja me nirsot jäimme vähemmistöön tykkäämistilastossa). Onneksi keittoa tuli tehtyä niin suuri kattilallinen, että saamme nauttia siitä huomennakin allekirjoittanut hampaat irvessä. Jotain positiivista siitäkin. Huomenna ei tarvitse kuin lämmittää ruoka.

Sivuraide: Kävimme illalla sateen laannuttua vaunu-/pyörälenkillä, kun pihalle ei viitsinyt mennä kurailemaan. Sattumalta kävelimme ylioppilaskylän laitamilla ja eräälla parkkipaikalla olevalla roskisalueella pisti silmään jotain tuttua. Yhdeksänvuotiaan pyörä varastettiin muutama viikko sitten. Roskiksen vierestä löytyi pyörään kuuluvia osia. Itse tuunattu turvaviiri ym. jollaista toista ei tasan varmasti ole olemassa. Asiasta intoutuneena kiersimme lähialueella olevien opiskelijakerrostalojen pihat, mutta itse pyörää ei löytynyt. Ei sillä, uusi pyörä hankinttiin eilen. Mutta olisi ollut kiva näpäyttää varasta ja viedä jo kertaalleen viety...