kun ei vain olisi pitänyt. Mitään. Oikeastihan en tänään tehnyt juuri mitään. Koti oli sillä tolalla, että ruokapolitiikan hoitamisen ja lasten kaitsemisen lisäksi mitään tekemistä kotirintamalla ei ollut. Mutta silti.
Tänään oli se päivä, kun menin irtisanomaan muovimattoisen keskustakerrostaloasuntomme. Mukanani oli vain yksivuotias vaunuineen. Pääsin perille oikeaan osoitteeseen moitteettomasti. Pois pääsy olikin sitten enemmän aikaa vievää. Asuntotoimistosta, kun takaisin kadulle hissimatkoineen oli maksimissaan 20 metriä matkaa. Minulla meni siihen puoli tuntia. Olen lahjakas. Hölmöilemään. Riittävän väsyneenä ainakin.
Lähtiessäni asuntotoimistosta onnistuin jumittamaan hissin. Hissin oven edessä oli valoverho, joka katkaisee hissin liikkeen, jos joku on vaarassa jäädä hissikuilun aukkon reunoihin jotenkin jumiin. Kiirehdin avaamaan ovea ennen kuin hissi oli pysähdyksissä. Kyllä kannatti! Hissistä ulos pääsyn jälkeen päätin poistua vaunujen kanssa sisäpihan kautta. Välttääkseni virallisen sisääntulon yhteydessä olevat kuusi vaunuliuskatonta porrasta. Sisäpihalle pääsi helposti talon sisäpuolelta. Avaamalla oven. Sisäpihalla huomaan, että portti kadulle on lukollinen. Kevyeen liikenteen portin jälkeen oli sitä paitsi portaat. Palaan siis takaisin ovelle, josta pääsemme pääsisäänkäynnin yhteyteen. Paitsi. Ovi on tietysti vaikeampi avata ulkoa päin ilman avaimia. Onneksi paikalle oli saapunut pari tupakoitsijaa avaimineen. Kun olin rytkyttänyt vaunut ja lapsen portaita pitkin kadulle, tajusin unohtaneeni "tärkeiden papereiden"-kansioni asuntotoimistoon. Sitten rytkytin portaat uudestaan ylös, hain kansioni ja osasin välttää jo kertaalleen koettuja sudenkuoppia. Selvisimme kadulle.
Kotiin päästyämme päätin juoda päiväkahvit lasten välipalaseurana. Juon päivässä kahvia neljä kuppia. Mies sanoo, että juon maitoni kahvilla. Niin paljon käytän maitoa. Ensimmäisenä onnistuin kaatamaan maitotölkin pöydälle. Hienoa. Kun olen saanut kahvin maitoni joukkoon, tiputan makeutusaineannostelijan samaiseen kuppiin. Upeaa. Ja että tämäkin episodi saisi arvoisensa päätöksen, löysin myöhemmin sen jo kertaalleen kaatamani loppumaitopurkillisen astiakaapin alahyllyltä. Jääkaapin sijasta.
Tämän jälkeen päätin mennä yksivuotiaan kanssa päiväunille kesken olevan kirjani lukemisen sijasta. Se oli hyvä päätös. Muilta kommelluksilta säilyttiin ja lapsetkin ovat haavoittumattomina ja hengissä.
Uudestaan niitä juhannuksia!
Sivuraide: Blogiini löydetään useimmiten hakusanalla sukkahousut. Noin 2-8 käyntikertaa viikottain tuolla hakusanalla. Se on enemmän kuin blogin nimellä tehdyt haut. Tiedän kuusi ihmistä, ketkä käyvät lukemassa tätä (Ei, en laskenut Saria kahdesti. En vain osaa poistaa vanhan blogisi "lukijahahmoa"). Keitä te muut päivittäiset kävijät olette? Satunnaisiako vain. Ehkä. Löysin muuten Matkalla Kotiin- blogin kautta itseni koukuttaneen uuden blogituttavuuden Kaikki kotona?. Olen täysin myyty heidän kaikin tavoin erilaisesta elämästään. Ihailen kirjoittajan positiivisuutta kaikessa.
2 kommenttia:
Minä täällä käyn ainakin säännöllisesti, mutta en sukkahousut hakusanalla ;o) Jostain syystä en ollut kirjoittautunut lukijaraatiin, vaikka mukana olen hengaillutkin jo hmmm. Jonkin aikaa?
Minä olen kahden lapsen äiti, kirjoitan omaa blogiani nyttemmin seinän takana. Oveen saa avaimet jos pyytää. ;o)
Niin joo. Kiitos nauruista.
Kiitos, kun uskallauduit ilmoittautua. Ainoana :)
Sukkahousut ovat tällekin päivälle kolmesti jo kolahtaneet laskuriin hakusanaksi.
En tiedä ollenkaan miten noiden suljettujen blogien kanssa toimitaan. Jos tarvitset sähköpostiosoitteen, niin joudun sellaisen uuden luomaan tätä tarkoitusta varten. Se ei tuota ongelmaa, mutta hetken joudut sitä odottelemaan.
Mukavaa alkanutta viikkoa!
Lähetä kommentti