Mopo karkasi

hanskasta. Taas. Niin kuin yleensä aina tässä tilanteessa. Maaliskuussa vannoin kautta kiven ja kannon, että mies hoitaa tämän velvollisuuden seuraavalla kerralla. Mutta niin vain ei anna oma luonto periksi sille, että anoppi leipoisi suolaisen piirakan ja leipomosta hankittaisiin valmiskakku. Huomenna tänään juhlitaan kaksivuotiasta!

Tykkään juhlien järjestelystä. Etenkin silloin, kun sen saisi tehdä rauhassa. Rauha ei sisällä kolmea kesälomaa viettävää lapsosta kotioloissa. Varsinkaan, kun perheen toinen aikuinen ei lomaile. Ihan sellaiset peruspikkukivat juhlat varmasti menisivät siinä sivusilmällä, mutta:

• Suunnitellut pihajuhlat näyttävät sääolosuhteiden pakosta siirtyvän sisälle. 
• Popen kaksivuotisjuhliin saapuu 34 ihmistä. Joista neljätoista tulee kahta tuntia aiemmin ja heille tarjotaan ruoka. Kaksikymmentä ei-niin-sukulaista-tai-kummia saapuvat sitten vain perinteisemmille kakkukahveille.
• Tarjoiltavat ovat tässä: kanafilépihvejä, peruna-feta-tuoresalaatti, foccacia-leipää ja virvoitusjuoma, raparperibrita-kakku, mangosuklaaleivokset, kanelikirjainpikkuleivät, lusikkaleivät, pestolla ja fetajogurttitahnalla (+ ilmakuivattu kinkku ja tomaatti) täytetty foccacia ja kinkku- ja kasvistäytteiset tuulihatut sekä omenavissyjuoma. 
• Itse tehtyinä. Kaikki. Paitsi kanojen ja raaka-aineden kasvatus/valmistus.

Tiistaina kävin ostamassa uuden pöytäliinakankaan. Eilen aloitettiin muut hommat. To do-lista oli pitkä, mutta nyt ollaan siinä määrin aikataulussa, että istun koneella tätä näpyttelemässä ja mies on uskaltanut nukahtaa sohvalle. Bring it on! Olen valmis. Eihän sitä täytetä kaksi vuotta kuin kerran elämässä!

Pidän paljon juhlien järjestelemisestä, leipomisesta ja kaikesta muusta oheishärpäkkeestä. Yöunienikin uhalla. Kymmenenvuotiaasta on apua kaksivuotiaan kanssa. Kun aloittaa ajoissa, ei tarvitse hermoilla. Näin lomalla on helppo hymyillä leipomisen ohella, kun sen leipomisen voi aloittaa jo aamusta. Tälläinen järjesteleminen on yksi tapani osoittaa, että välitän omistani. Se on myös sellainen asia, jonka haluaisin lapsilleni siirtää lapsuudenkodistaan. Vaivannäkö omiaan kohtaan. Lapset odottavat ja muistelevat herkkuja etukäteen. Jälkikäteen kekkereitä kiitellään ja muistellaan useampaan otteeseen.  Kukin tavallaan. Minä koen onnistuvani tällä tavoin. Välittämään välittämiseni. Ehkä he aikuisina arvostavat myös harrastuskuljetuksia, vaatehuoltoa, ruoanlaittoa ym. muuta perushuttua, jotka tänään ovat aika näkymättömiä välittämisen muotoja heille. Ja nyt ei puhuta siitä läsnäolosta ja läheisyydestä. Sitäkin mahtuu jokaiseen päivään.

Torstaiaamu                              Perjantai-ilta

Huomenna aion kaivaa kakkoskattaukseen kaapin ylähyllyltä vanhat eripariarabiani ja tiskata ne illalla. Käsin.

Sivuraide: En muista ostaneeni ikinä valmisleivonnaisia (kakkua, kääretorttua, pikkuleipiä, piirakkaa ym.). Kakkutiskiltä tai pakastealtaasta. Tavallisille kyläilyille tai evääksi saatan ostaa keksit valmiina. Tai tarjolle ihan vain jätskiä. Nykyään olen siirtynyt tekemään pestot ja hillotkin ym. vastaavat levitteet itse. Itse tehty maistuu itsetehdyltä. Omalla kohdallani paremmalta vaihtoehdolta kuin kaupanhyllyn tai pakastealtaan tarjottavat. Itsetehty näkyy kauppalaskussa. Tässä mittakaavassa ehkä kuusi-seitsemän kertaa vuodessa. Mutta ennen kaikkea: nautin itsetekemisestä.

Kauppalaskun puolustuksesi: 

Siinä on juhlatarjottavien lisäksi ensi viikon

perjantaihin asti kaikki tarvitsemamme 

hyödykkeet.