Matkalaulu

Ostin tiistaina autoon PMMP:n kokoelmaboksin. Kodin Ykkösestä tarjouksessa 14,95 euroa. Kaikki levyt löytyvät yksittäin hankittuinakin. Cd-levyiltä tai tiedostoina ostettuina. Samalla mukaan lähti uusin levy.

PMMP:n toisella levyllä on kappale, joka saa vieläkin suunnattoman onnen ja vapauden tunteen täyttämään rintani. Yli kuuden vuoden jälkeen. Se on ainoa laulu, joka on koskaan konkreettisesti herättänyt minussa mitään sellaista.

Kuusivuotias oli puolivuotias. Olin valvonut puoli vuotta yöt hänen kanssaan. Päivät valvoin silloisen kolmevuotiaan kanssa. Parisuhde oli helvettiä. Opiskelijarahat olivat vähissä. Henkinen pahoinvointi kovempaa kuin koskaan. Jos olisimme olleet vanhempien tyttöjen isän kanssa viisaita, olisimme eronneet jo ennen kuusivuotiasta. Meillä oli jäljellä enää yksi yhteinen tavoite. Se oli kuusivuotias, jota ei kuulunut millään, vaikka tekemällä tehtiin ja sitten, kun kuului, valui se aina verenä pois. Hänen saamisensa maailmaan peitti kaiken muun. Onneksi. Hän on loppu viimein olemassa.

Ongelmat olivat olemassa jo ennen häntä. Eivätkä ne hänen myötään helpottaneet. Perhe toimi silloin, kun emme olleet samaa aikaa kotona. Ja kuka on kotona silloin, jos perheessä on vauva. Äiti. Olin niin väsynyt kaikkeen muuhun paitsi lapsiin, että helmikuussa 2006 laihduin kuusi kiloa silkasta väsymyksestä ja onnettomuuden tunteesta. Kuusivuotiaan vauva-aikana laihduin yhteensä 15 kiloa. Vaikka puolen vuoden jälkeen imetyskin tyrehtyi. Aamuisin itkin, kun en ollut saanut yöllä nukkua puolta tuntia pidempään. Illalla itkin nukkumaan mennessä, kun tiesin, etten saisi yöllä nukkua. Lasten isä nukkui toisessa makuuhuoneessa, silloin kun oli kotona. Hän sai päänsäryn, jos ei saanut nukuttua kunnolla. Silloin minun jaksamiseni ei jaksanut ymmärtää migreenin kamaluutta. 

Maaliskuun 9. päivä vuonna 2006 pääsin ensimmäisen kerran yksin pois kotoa kuusivuotiaan syntymän jälkeen. Hän oli silloin reilu puolivuotias. Olin poissa kotoa kuusi tuntia. Lähdimme kolmen kaverini kanssa käymään Vantaan Ikeassa. Meillä päin ei silloin ollut vielä Ikeaa. Lasten isä soitti viisi kertaa sen kuuden tunnin aikana, milloin olen takaisin kotona. Meno- ja paluumatkoilla kuuntelimme PMMP:n "Matkalaulua" useamman kerran ja kovaa! Muistan sen onnen ja vapauden tunteen, jonka kappale herätti minussa. Etenkin kohdassa, jossa laulettiin: 

Avaan ikkunan,
hengitän sisään maisemaa,
niin täydellistä, että pelottaa.
Pelkään, että aika ajaa meidät erilleen.
Mitä sitten teen,
mitä sitten teen?
Eikä ajatella sitä kuka on kenenkin,
että meillä kaikilla on kotikin.
Toisilla on joku, joka siellä odottaa.
Nyt ei kukaan muista,
eikä tahdokaan.

Meni vielä puoli vuotta ennen kuin väsymys alkoi helpottamaan. Aika pian maaliskuisen Ikean reissun jälkeen aloin työstämään eroamista. Siihen meni aikaa liki puolitoista vuotta. Ennen kuin muutimme pois. Onneksi on Matkalaulu. Varsinainen voimaantumislauluni! Edelleenkin.

Ps. Tähän ajatuksenpurkuun, en ehkä kaipaa kommentteja. Paitsi, jos sinulla on itselläsi joku voimalaulu. Sitä tämä on minulle.