Perjantaina

lähdimme liikenteeseen aikaisin. Kuusivuotiaalla oli suolistotautien erikoislääkärin aika. Tällä kertaa mentiin jo hyvillä mielin. Kuusivuotias on ollut oireeton kuukauden päivät. Edessä oli lopputulema ja -tapaaminen. 

Kaikki alkoi helmikuussa vatsatautikierteestä ja jatkui kesäkuun alkuun asti. Maalis- ja huhtikuu olivat pahimmat kuukaudet. Ei vähiten allekirjoittaneen pahaa lietsovalle mielikuvitukselle, mutta eniten kuusivuotiaalle, joka ei kyennyt joinain päivinä syömään lainkaan. Huono olo iski aina ruokailuiden yhteydessä, johtaen siihen, että hän söi vain pari lusikallista ruokaa ja jätti kokonaan syömättä aamu- ja iltapaloja pelätessään huonoa oloa ja vatsakramppeja, jotka pakottivat itkemään kaksinkerroin. Huhtikuun lopussa oltiin siinä pisteessä, että lääkäreissä ja verikokeissa lampattiin monta kertaa viikossa. Huhtikuun aikana kuusivuotias oli jo niin voipunut kivuliaisuuteen ja heikkoon syömistilanteeseensa, että päiväunien lisäksi hän nukahteli autoon ja kesken leikkien lattialle. Useita kertoja päivässä. Huhtikuun puolessa välissä hänet soitettiin osastolle kesken tarhapäivän, kun silloiset verikoetulokset valmistuivat. Lähtiessäni silloin töistä taksilla hakemaan ja viemään häntä sairaalaan, pelkäsin pahinta. Enemmän kuin helmikuisena yönä, kun mies ei tullutkaan kotiin.

Kyseessä olivat infektioiden erittäin alasajamat valkosolu- ja verihiutalepitoisuudet veressä. Jatkotutkimukset haluttiin saada heti tehtyä, tuoreesta verestä. Siksi sairaalaan kävi kutsu kesken päivän. Tästä alkoi varsinainen tutkimusrumba, jonka saamiiseen olen enemmän kuin tyytyväinen. Saman päivän iltapäivällä lääkäri kertoi minulle, että kuoleman pelkoa ei ole. Sehän oli minun suurin pelkoni. Mistään ei löydetty mitään. Laktoosi-intoleranssi,  maitoproteiiniallergia ja keliakia suljettiin ensimmäisinä pois. Samoin autoimmunologiset sairaudet. Sekä Salmonella ja helico-bakteeri. Lopputulemana taitaa olla vatsatautipöpön (luultavasti Rota-viruksen) aiheuttama jonkinlainen vatsan ja suolistonlimakalvojen tulehdus, joka helpotti ajan kanssa. Kolmessa kuukaudessa. Painokin oli jo noussut takaisin kuusivuotisneuvolan lukemiin. 19,1 kiloa.

Itse perjantaihin takaisin. Päivään oli keksittävä etukäteen jo mukavaakin tekemistä, koska kaiken tämän sörkkimisen ja törkkimisen, suoliston tutkimisen ja erilaisten laboratorionäytteiden ottamisten (Emlat!) jälkeen kuusivuotias pelkää lääkärikäyntejä. Aamu aloitettiin rentouttavalla leikkipuistotuokiolla yliopistollisen sairaalan läheisessä leikkipuistossa. Lääkäristä mentiin kaupungin kirjaston lastenosastolle, sieltä voileipä-munkkipossu-lounaalle torille ja viimeiseksi Vanhan Suurtorin Keskiaikaismarkkinoille. Kotona syötiin välipalaksi torituomiset: herneet ja mansikat. Päivä oli vaihteeksi aurinkoinen ja lämmin. Iltapäivän kesävieraatkin kestittiin ulkona (niillä samaisilla mansikoilla). Päivä oli ehdottomasti ihan huippu!

Sivuraide: Turun kaupungin kirjaston lastenhoitohuone on parhaimmistoa, missä olen ollut. On potta, pikkupönttö ja normaalikin pönttö. Lavuaarit kahdessa tasossa ja käsien kuivauksellekin useampi vaihtoehto. Mikroa ei ollut, mutta me emme sitä kaivanneet.