Epää(ilyttävää)

Meillä on nykyään moni asia "epää". Kyllä, luit oikein "epää". "Epää", kun viisivuotias saa valvoa välillä arkena pidempään kuin kahdeksanvuotias, koska viisivuotiaalla ei ole aamulla hoitoon tai kouluun menoa. Välillä "epää" on, kun koulussa oli ruokana "hikisiä" uunivihanneksia. Kyllä, luit oikein "hikisiä". Välillä on "epää", kun kaveri sai ihanan koiran, mutta meille ei allergiasyistä ja miljoonasta monesta äidin mukavuushaluisesta syystä koiraa tulla hankkimaan. Koskaan. Kahdeksanvuotiaan elämä vaikuttaa sangen epää(reilulta).

Näin äidin näkökulmasta kahdeksanvuotiaan käyttäytyminen on (epää)ilyttävää. Hän on vasta kahdeksan. Käytöksen perusteella hän voisi olla jo pari vuotta vanhempi. Murrosta murrosta. Pari päivää sitten kävimme kahdeksanvuotiaan kanssa keskustelua siitä, että hän on mielestään (ihan oikeasti) ihana kiukutellessaan. Ja minun pitäisi olla asiassa samaa mieltä. Minusta sekin on vähän epää(ilyttävää) ja epää(reiluakin). Viisivuotiaskin on osallistunut epää(ilyttävään) keskusteluun ilmoittamalla, että äiti ei kyllä ole enää ihan nuori. Mutta onneksi hän lievensi sanomaansa toteamalla, että isomummo (täytti 90 vuotta tänä vuonna) on sentään äitiä vielä vanhempi. Sinä aamuna silmäpussit taisivat johtaa rintoja roikkumiskilpailussa.

Viisivuotias itse puolestaan näyttää nuorentuneen:

Päällä 68 cm vaatteet omalta vauva-ajalta.

Päivät ovat olleet täyteisiä. On kotielämää, koulua, kavereita (niin äidillä kuin lapsillakin). Että meillä ei olisi tylsää, harrastuskausikin on käynnistynyt. Tietokone itkee yksinäisyyttään. Kahdeksanvuotias on alkanut mennä itse kouluun vihdoin. Viisivuotiaalla oli ensimmäinen yövieras. Silloin meidän kylpuhuoneessa vietettiin sadan ja yhden Pet Shopin joukkokastetta: kaksi alastonta viisivuotiasta kastoivat niitä kolmekuisen kylpyammeeseen. Kolmekuinen puolestaan löytyy harvase aamu sohvapöydän alta. Se, että hän pääsee liikkumaan sinne itse, on epää(ilyttävää). Äidin vauva on lähtenyt liikkeelle.