Johan oli!

Johan oli viikonvaihde. Mulla on välillä kummallisia luuloja itsestäni. Sellaisia supernainen-luuloja. Jokapaikan höylä-luuloja. Mun pinna kestää ihan kauheaa kiirettä-luuloja. 

Perjantai-iltapäivä alkoi ihanilla päällekäin buukatuilla menoilla. Ilman autoa. Mies oli vasta paluumatkalla kotiin. Kun toista lasta piti olla hakemassa jäähallilta, niin samaan kellon lyömään piti toisen olla kuuden kilometrin päässä juhlimassa kaverin synttäreitä. Onneksi löytyi kyytiapua molempiin kohteisiin. Viisivuotiaan juhliessa, minulle oli ohjelmassa kodin imurointia ja pajunkissojen metsästystä yhdeksänvuotiaan kanssa lauantai-iltaa varten.

Lauantaiaamuna yhdeksänvuotiaan synttäreiden kaverijuhlimisen valmistelua. Yhdeksitoista katsomaan yhtä asuntoa. Kahdeksitoista lunastamaan 12 elokuvalippua synttärien viettoon. Sitten kotiin syömään välipalaa, vaihtamaan vaatteet, pakkaamaan kavereille elokuviin herkkukassit. Elokuvateatterille. Kaikki yksitoista kutsuttua lasta olivat paikalla varmaan kymmenen tytön kavereista joutuivat jäämään ilman kutsua. Lahjojen avaaminen, herkkukassien jakaminen, vessassa käymiset, elokuvalippujen jakaminen ja teatterisaliin: Rio! Oli ihan mukava elokuva. Ei mitenkään erikoinen tai ihmeellinen. Ihan mukava. Kuudelta saapui viisivuotiaan kaveri yökylään. Alkoi armoton leikkiminen, jota seurasi armoton virpomisvitsojen tekeminen. 40 kappaletta. Arvatkaa kuinka moni jäi allekirjoittaneet sorminäppäryyden varaan? Vastaus on: Tosi monta.

Sunnuntaiaamu valmistauduttiin virpomiseen pukeutumisen, hiusten kreppauksen ja kasvojen meikkauksen muodossa. Puolelta päivin lähdettiin liikenteeseen. Minä viisivuotiaiden kanssa. Yhdeksänvuotias luokkakaverinsa kanssa. Kaksi tuntia kiertelyä lähialueen tuttavaperheiden ja ystävien luona. Sitten yövieraan kotiin palautus, virpomista heidän pihapiirissään ja kiireellä kotiin. Mies oli tässä välissä kymmenenkuisen kanssa kummipoikansa 1-vuotissyntymäpäivillä. Me kävimme välipalalla ja kiidimme kummityttöni 7-vuotissynttäreille. Seitsemältä juuri sopivasti ehdimme äänestämään. Sitten luovutimme: menimme syömään pikaruokaa, kun päivän kaikki aikataulusuunnitelmat olivat venyneet ja paukkuneet niin, ettemme ehtineet missään välissä valmistamaan ja syömään lämmintä ruokaa. Illalla kasailimme tulotietoja ym. tämän viikon pankkikierrosta varten. Seurasimme samalla vaalilähetystä. Tulos ei paljoa mieltä lämmittänyt.

Viikonlopusta selvittyäni, en aio sopia pääsiäisen pyhille mitään menoa. Kutsumme miehen lähisukulaiset perinteisesti sunnuntaille syömään, mutta that´s it! Tuntuu, että niska kramppaa vieläkin ja silmäkulma nykii viikonlopun jäljiltä...

Sivuraide: Pähkäilimme yhdeksänvuotiaan luokkakaverin äidin kanssa, että tänä vuonna tytöt kai uskaltaa laskea keskenään ensimmäistä kertaa virpomaan. Vain molempien kotitalot ja ennalta sovitut tuttavat lähialueelta. Virhe. Meidän talossa tytöille oli avannut oven nuori aikuinen. Mies. Rempaisemalla oven auki ja hyppäämällä käytävään. Alasti. Ilman rihman kiertämää. Mies oli säikähtänyt enemmän kuin tytöt. Rynnännyt sisälle ja paiskannut oven mennessään kiinni. Hetken päästä asunnosta oli tullut nuori nainen. Vaatteet päällä. Pyytelemään paljon anteeksi. He eivät olleet muistaneet palmusunnuntain virpojia. Miehen oli pitänyt säikäyttää kaverinsa, jotka olivatkin tässä vaiheessa saapuneet jo rappukäytävään. Tytöt eivät olleet asiasta järkyttyneitä. Huvittuneita kylläkin. Toisin kuin kolmannen kerroksen mies...tyttöystävineen. Tytöt saivat heiltä paljon karkkia. Kompensaatioksi yllättävästä kohtaamisesta.