Postaan nyt jo toisen kerran Valkoisen Salaisuuden Sarin aiheen jäljillä. Olisi mulla ihan omiakin aiheitakin, mutta halusin liittää aiheesta kuviakin ja se ei olisi kommenttiin onnistunut. Sari mietti omassa blogissaan lastensa rakkaimpia leluja ja heitti ilmaan vähän haasteen tapaisesti postaamaan samasta aiheesta.
Meillä lapsilla on monia lempileluja, jotka ovat leikeissä viikoittain. Ihan pienenä ne ovat olleet Fisher Pricen iso maatila ekstraeläimineen, se Brion palikkapelle aiemmasta postauksesta, Duplot ja leikkikeittiövälineet. Niistä ollaankin jouhevasti siirrytty vauvanukke-/kotileikkeihin, joita on seuranneet Barbie-leikit, pikkulegot ja Pet Shop-eläimet. Viime kesänä kuvioihin ovat astuneet Zhu Zhu-petsit. Näillä kaikilla leikitään edelleen. Sitten meillä on käytössä roolivaatteita, kuten aiemmin näkynyt mehiläispuku kymmenenkuisen päällä.
Rakkaimpia leluja ovat olleet unikaverit. Yhdeksänvuotias on jo irtautunut omastaan. Sitä ei tarvitse enää ottaa mukaan yökyläreissulle ym. Viisivuotiaalle unilelu pakataan vielä aina mukaan. Kymmenenkuinen puolestaan on lähentynyt oman unikaverinsa kanssa, mutta sitä ei ole tarvinnut pakata vielä mummolareissuille mukaan.
Yhdeksänvuotias otti vajaan vuodenikäisenä kaverikseen keltaisen Ainu-pupun, Baileysin. Lopulta kyseiselle pupulle kertyi sisaruksia Ainulta yhteensä neljätoista, joista kolme oli sellaisia pikkupupuja. Mutta vain Baileys piti paikkansa kainalokaverina ja sille itkettiin elämän vääryyksiä. Nykyään se on ihan harmaa, nuhjuinen, samettipinta on kulunut rei´ille, joita on paikattu. Sille on ommeltu töpöhäntä vanhan talvihatun tupsusta. Yhdeksänvuotias on virkannut sille essua ja kaulahuivia.
Ylhäällä Kissa Kii ja alhaalla nallepeitto
Viisivuotiaalla on Kissa Kii "armas sian oksennus". Kissaa on rakastettu niin paljon, että se on muuttunut ihan harmaaksi, täytteet ovat litistyneet ja siihen on pureskeltu reikiä. Lisäksi se haisee. Ihan kamalalta. Viisivuotiaan mielestä turvalliselta ja tutulta. Muiden mielestä tiskirätiltä. Se on niin nuhjuinen, ettei sitä uskalla enää koneessa pestä. Lisäksi viisivuotiaalla on "nallepeitto". Oikeastaan se on äitiyspakkauksen vauvapeittoon sopiva pussilakana, jossa on koalan naamoja. Sekin on oltava sängyssä aina. Pesuun joutuessaan, se on nakattava koneeseen heti aamusta, että se on illalla takaisin sängyssä. Peitto sisällään. Kissa Kii ei muuten ole se ensimmäinen laatuaan, vaan isosiskolta viety. Viisivuotias hukkasi noin vuoden iässä omansa kaupunkireissulla. Sitä ei löytynyt, mutta siskon pehmolelujen kätköistä löytyi korvaaja. Kumpikaan tytöistä ei tiedä tätä. Minäkin opin läksyni, eikä uniystäviä sen jälkeen enää kuljeteltu mukana.
Vasemmalla Baileys, ylhäällä oikealla Pentti ja alhaalla oikealla omani
Kymmenenkuisella on sängyssään Pentikin pieni vaaleanpunainen pupu, Pentti nimeltään. Sekin on kulunut jo ihan harmaaksi. Ei niinkään rakkaudesta vaan unileluksi huonosti soveltuvasta laadustaan johtuen. Nukkumaan käydessään kymmenenkuinen nypeltää Pentin pientä töpöhäntää ja laittaa pupun silmiensä päälle. Korvaamattomaksi se ei ole vielä muodostunut.
Bonuksena kerron vielä yhdestä rakkaasta lelusta. Omasta unikaveristani. Ruskeasta, nimettömästä kissasta, jolta olen repinyt viikset irti sen heti saatuani. Siimaviikset pistelivät. Sain kissan läksiäslahjaksi, kun muutimme muutamaksi vuodeksi Tansaniaan. Olin silloin kaksivuotias. Kissa poistui sängystäni vasta, kun toin ensimmäisen poikaystäväni kotiin. Kaivoin sen kaapistani kuvattavaksi tätä juttua varten. Aika kissakulta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti